Avoimet lähikeräykset

Sijaintini mukaan

Auttaisitko perheenisää hädässä?

Mika asuu Savossa maaseudulla omakotitalossa. Elämä on nyt taloudellisesti ja henkisesti erittäin tiukoilla. Mikalle tuli muutama vuosi sitten avioero, ja sen jälkeen pitkä työttömyysjakso, joka vaikutti hänen tuloihin ja jaksamiseen olennaisesti. Hänellä on 2 alaikäistä lasta, 11- ja 16-vuotiaat pojat, jotka ovat hänen luonaan viikonloppuisin sekä kesällä joka toinen viikko. Työttömyys päättyi, kun Mika aloitti opiskelun uuteen ammattiin viime syksynä. Opiskelu tuo hänelle sisältöä vaikeaan elämäntilanteeseen ja on myös mielekästä. Työllisyysnäkymätkin ovat paremmat tuossa ammatissa. Eron jälkeen Mika jäi asumaan perheen pieneen omakotitaloon. Talon ylläpito oli eron ja työttömyyden myötä todella haastavaa, raha ei millään riittänyt. Maaseudulla asunnon myyminen ei ole helppoa, joten Mikalle ei jäänyt juuri vaihtoehtojakaan. Nyt Mikalla on todella iso huoli rästivesilaskuista. Vedenkatkaisu on edessä huhtikuun lopussa. Hän yrittää säästää kaikesta pienillä tuloillaan, jopa ruuastaan. Paino on pudonnut ja masennus valtaa mielen. Jaksaminen alkaa olla äärirajoilla, kun öisinkin huoli painaa mieltä taloudesta. Mika ei saa yhteiskunnalta tukia opiskeluun tai toimeentuloon, tuo tilanne on selvitetty. Nyt on huolena, pitääkö opiskelukin keskeyttää, jos voimavarat ei taloudellisten huolten painaessa riitä. Opiskelu tuo myös kuluja ja rahat eivät tahdo riittää edes jokapäiväiseen ruokaan. Voisitko sinä auttaa Mikaa, jotta rästivesilaskut saataisiin hoidettua ja ruokaa kaappiin Mikalle ja pojille? Pienikin apu on tervetullutta - sillä on iso merkitys Mikalle ja hänen pojilleen! Lämmin kiitos, jos voit auttaa! Mikan perheen avuntarpeen on kartoittanut Järvi-Kuopion seurakunnan diakonissa Pirjo Sonninen pirjo.sonninen@evl.fi

75 %
820 € 1100 €
Kuopio

Perheen kriisitilanne vesivahingon takia

Pienituloinen työssäkäyvä perhe Kouvolassa on joutunut vakavaan taloudelliseen ahdinkoon kodissaan ilmenneen mittavan vesivahingon takia. Taloa oli hoidettu ja kunnostettu parhaalla mahdollisella tavalla tulevaisuutta ajatellen. Kylpyhuoneremonttia suunnitellessa karmea totuus paljastui talon tonttivesijohdon liitoksista. Vuoto on ollut olemassa 6-8 vuotta ja paikassa mistä asukas ei ole voinut sitä havaita, eikä se ole näkynyt vesimittarissa. Ilmeisenä syynä on asennusvirhe, josta kukaan ei tunnu vastaavan. Apua on haettu todella monelta taholta, mm. vakuutusyhtiö, vesiyhtiö, asumisterveysliitto, yms. ilman tulosta. Terveysviranomaiset ovat todenneet talon tällä hetkellä ilman korjausta asumiskelvottomaksi ja perhe joutui muuttamaan vuokralle. Talosta on vielä lainaa jäljellä ja näiden kulujen päälle tulevat myös vuokranmaksut ja muut isot kulut, joita asian hoitaminen vaatii. Tavoitteena on saada talo korjattua asumiskuntoon, mutta se vaatii vielä paljon selvittelyjä ja tutkimuksia. Nyt olisi tärkeää saada apua näiden kulujen kattamiseen, jotta perheen voimavarat pysyisivät kasassa. Terveyttäkin asia on luonnollisesti koetellut, mutta ihana perhe puhaltaa yhteen hiileen vaikean ajan keskellä. Voisitko sinä auttaa heitä jaksamaan eteenpäin? Perheen avuntarpeen on selvittänyt ja avustuksen vie perille Kouvolan seurakuntien diakoniatyö, diakoni Leena Piirainen leea.piirainen@evl.fi

80 %
2410 € 3000 €
Kouvola

Kaikille kone

Lahjoita Kaikille kone -toimintaan! Kaikille kone toiminta mahdollistaa tietokoneen Suomessa opintojaan suorittaville vähävaraisille opiskelijoille. Tavoitteena on huolehtia, ettei kukaan jää opinnoissaan jälkeen tietokoneen puuttumisen vuoksi taloudellisen tilanteen pakottamana. Kaikilla opiskelijoilla ei ole samanlaiset lähtökohdat. Pienituloisten perheiden nuorilla ei ole varaa hankkia opiskelua varten tietokonetta. Opintoihin liittyvät tehtävät tehdään tietokoneella ja opintoja suoritetaan yhä enemmän etäyhteyksin tietokoneen välityksellä. Etäyhteydet avaavat mahdollisuuksia. Mutta ne myös sulkevat ovia niiltä, joille tietokoneen hankinta on taloudellisesti mahdotonta. Oma tietokone on tänä päivänä opinnoissa menestymisen edellytys. Leikkaukset opiskelijoiden tuista ei helpota varsinkaan niitä opiskelijoita, joiden perheellä ei ole mahdollisuutta tukea opintojen aloittamista taloudellisesti. Annetaan jokaiselle mahdollisuus opiskella ja oppia, kasvaa ja kehittyä, löytää oma polkunsa. Rohkaistaan nuoria kohti tulevaisuutta ja unelmia! Lahjoitusvaroilla hankitaan hyvälaatuisia kunnostettuja koneita ja niihin tarvittavia ohjelmistoja. Koneet ovat laadukkaita ammattikäytössä olleita kannettavia, jotka täyttävät esim. yo-kirjoitusten vaatimukset. Koneen saajien avuntarve kartoitetaan aina paikallisen ammattilaisen (sosiaalityöntekijä, kuraattori, diakoniatyöntekijä) toimesta. Jos tarvitset lahjoitusta varten laskun, sen saa täältä: https://link.webropol.com/s/lahjoitalaskullakotimaanapu. Kirjoita viestiksi Kaikille kone. Kaikille kone toimintaa toteuttavat yhteistyössä Kotimaanapu, 3stepIT Oy ja Avalon Oy. https://www.kaikillekone.fi/.

8807 €

Lahjoita

Hätäapulahjoitus

Hätäapulahjoitus

Kuukausilahjoitus

Kuukausilahjoitus

Merkkipäiväkeräys

Merkkipäiväkeräys