Lahjoita

Hätäapulahjoitus

Hätäapulahjoitus

Kuukausilahjoitus

Kuukausilahjoitus

Merkkipäiväkeräys

Merkkipäiväkeräys

Paikalliset keräykset

Sijaintini mukaan

Apua ja helpotusta arkeen, vuosia elämään!

Yksin asuva nainen on taistellut vuosikymmenet raskaissa elämäntilanteissa. Vuosiin on mahtunut kolmen lapsen yksinhuoltajuus, läheisten kuolemaa, läheisvakivaltaa, osatyökyvyttömyyttä, petetyksi tulemista ja sairautta. Nainen on ollut molempien vanhempiensa sekä veljensä omaishoitajana, mutta samanaikaisesti tehnyt töitä kokoaikaisessa päivätyössä. Arki on ollut tiukkaa pitkään ja sen seurauksena oma terveystilanne on romahtanut. Lisäksi arkea kuormittaa ulosotossa olevat oikeudenkäynti- ja asianajajakulut sekä läheiseltä maksettavaksi jääneet velat! Näiden vuoksi naisen tuloista ulosmitataan kolmannes. Tästä syystä käteen jäävä summa nykyisestä osapäivätyöstä ja työkyvyttömyyseläkkeestä on hyvin pieni. Lääkärin ja läheisten mukaan nainen tarvitsisi nyt lepoa ja itsensä hoitamista, jotta terveys ja mieli eivät pettäisi. Voisitko sinä olla tuomassa apua ja iloa lahjoituksellasi, jotta tämä kovia kokenut nainen saisi vihdoin helpotusta arkeensa. Apua tarvitaan niin lääkkeiden kuin bussikortin hankintaan sekä kolme vuotta hankintalistalla olleiden imurin, mikron ja kodin irtaimiston hankintaan kuluneiden ja rikki menneiden tilalle. Lahjoituksesi toisi auringon pilvisen arjen keskelle naisen elämään. Avun tarpeen ja taloudellisen tilanteen on kartoittanut diakoni Helena Vettenranta helena.vettenranta@evl.fi Kotimaanavun kautta lahjoituksesi menee perille turvallisesti ja luotettavasti.

19 %
190 € 980 €
Tampere

Ajankohtaista

Diakoniatyön kokeiluavustuksia 12 seurakunnalle

12.2.2020

Kirkkopalvelut myönsi tammikuussa 2020 avustuksia diakoniatyön kokeiluihin kaikkiaan 12 seurakunnalle. Kokeiluavustuksia jaettiin tällä kertaa hieman yli 30 000 euroa. Kokeilurahan lisäksi Kirkkopalvelut tarjoaa seurakunnilla kehittämis- ja hankeosaamista. Rahoitusta saaneet seurakunnat sijoittuvat kartalla melko hyvin eri puolille Suomenmaata. Kokeiluja käynnistyy mm. Helsingin, Espoon, Tampereen, Oulun, Kuopion ja Lapuan hiippakuntien alueella.

lue lisää

Ilahduta ja auta Ystävänristi-korulla

27.1.2020

Kalevala Korun yksinoikeudella Kotimaanavulle suunnittelemilla Ystävänristi-koruilla ilahdutat lahjan saajaa ja autat samalla hädässä olevia lähimmäisiämme Suomessa.

lue lisää

Tuetaan toinen toistamme – Syysmyrsky-kampanja

7.1.2020

Auttaminen on usein pyyteetöntä, mutta sitäkin tärkeämpää. Pienetkin teot tuovat iloa apua tarvitseville. Auttaminen antaa myös auttajalle hyvän mielen, kun hän tuntee tehneensä hyvää.

lue lisää

Kotimaanapu lahjoitti seurakunnille 52 000 € vähävaraisten jouluruokailuun

29.11.2019

Kotimaanapu on juuri myöntänyt seurakunnille avustuksia 52 000€ vähävaraisten jouluruokailujen toteuttamiseen ja jouluruokakassien jakamiseen köyhille lapsiperheille. Avustusvarat on hankittu lahjoituksina yksityisiltä ja yrityksiltä. Kirkkopalvelujen Kotimaanapu on ottanut yhdeksi tehtäväkseen tukea seurakuntien diakoniatyötä myös taloudellisesti.

lue lisää

Ylimääräinen rahoitushaku seurakuntien diakoniatyöhön: hyvä joulu vähävaraisille!

11.11.2019

Kotimaanapu avaa seurakunnille ylimääräisen rahoitushaun. Avustuksilla seurakuntien diakonityöllä on mahdollista olla tekemässä joulua vähävaraisille.

lue lisää

Samuli Edelmann & Lauluyhtye Suora Lähetys Joulu yhdessä –kiertue tukee Kotimaanapua

5.11.2019

Suomalaisten rakastama Samuli Edelmann uudistaa joulunalusperinteitään lähtemällä Joulu yhdessä –kiertueelle yhdessä Lauluyhtye Suora Lähetyksen kanssa. Helsingistä joulukuun toisena päivänä käynnistyvällä kiertueella tullaan kuulemaan paitsi joululauluja, myös muita joulun teemaan sopivia kappaleita. Osa konserttien tuotosta menee Kotimaanavun kautta paikalliseen diakoniatyöhön.

lue lisää

Kirkkopalvelujen Kotimaanavulta rahaa jouluruokailuihin

17.10.2019

Kirkkopalvelujen Kotimaanapu on jakanut 30 000 euroa taloudellista avustusta seurakunnille jouluruokailujen toteuttamiseen. Useiden seurakuntien diakoniatyön omat resurssit eivät riitä kattamaan vähävaraisten ruoka-avun tarvetta. Kotimaanavun lahjoitusvaroilla toteutetaan seurakunnissa köyhien jouluruokailuja sekä yhteisöruokailuja asunnottomien yönä 17.10.2019. Kotimaanapu tulee vielä tänä vuonna tukemaan seurakuntien toteuttamia jouluruokailuja sekä ruokakassien jakelua. Toiminta mahdollistuu lahjoitusvaroin. Esimerkiksi IKH (Isojoen konehalli Oy) on tehnyt Kotimaanavulle 10 000 euron lahjoituksen. IKH …

lue lisää

Rahoitushaku diakoniatyön tehostamiseen ja kehittämiseen

18.9.2019

Kotimaanapu tukee seurakuntien ruoka-aputyötä sekä mahdollistaa paikallista diakoniatyön kehittämistä.

lue lisää

#kotimaanapu

Mikä Kotimaanapu on?

Miten toimimme?

Kotimaanavulle suunnatuilla rahalahjoituksilla autetaan hädässä olevia taloudellisen-, tavara- tai ruoka-avun kautta. Valtakunnallisesta hätäapurahastosta autetaan esimerkiksi katastrofin tai muun yllättävän tilanteen vuoksi hätään joutuneita ihmisiä. Apu koordinoidaan hädänalaisille seurakuntien diakoniatyön avulla.

Kotimaanavun varoin tehtävä paikallinen avustustyö toteutetaan Suomen evankelis-luterilaisten seurakuntien diakoniatyön kautta. Apu menee perille diakoniatyöntekijöiden välittämänä. Yhteistyössä Kotimaanavun kanssa toimiva Vapaaehtoistyo.fi-vapaaehtoisverkosto puolestaan tarjoaa auttavia käsiä paikallistason avustustyöhön.

Kotimaanavun avustustyöhön liittyy kiinteästi myös Kirkkopalvelut ry:n koordinoiman EU-elintarviketuen jakelu seurakuntiin. Euroopan Unionin myöntämiä, vähäosaisille tarkoitettuja elintarvikkeita jaetaan yli 200 paikkakunnalla paikallisten toimijoiden kanssa.

Kotimaanapu tarjoaa tukea myös arjen diakoniatyön kehittämiseen seurakunnissa. Kehittämiskumppanuushankkeita toteutetaan tällä hetkellä noin 40 seurakunnan tai seurakuntayhtymän kanssa.

lue lisää

Meneekö apu perille?

Kyllä. Kaikki apu toimitetaan perille saajilleen ensisijaisesti Suomen evankelis-luterilaisten seurakuntien diakoniatyön kautta ihmiseltä ihmiselle. Varojen käytästä raportoidaan vuosittain tarkasti Kotimaanavulle. Tiukka seuranta takaa avun päätymisen heille, jotka sitä eniten tarvitsevat. Kotimaanavun varoja voidaan käyttää vähäosaisten auttamiseen taloudellisen-, tavara- tai ruoka-avun kautta tai muihin välttämättämiin toimiin, joiden avulla huono-osaisten elämänlaatua voidaan kohentaa.

lue lisää

Voinko lahjoittaa tavaraa?

Kotimaanapu toimii kiinteässä yhteistyössä Vapaaehtoistyo.fi-vapaaehtoisverkoston kanssa, jonka kautta voi ilmoittautua itselleen mieleisiin vapaaehtoistehtäviin. Paikkakuntien omilla vapaaehtoistyo.f-sivuilla etsitään usein myös tavaralahjoituksia käytetyistä kodinkoneista lastenvaunuihin ja kissanruokaan. Katso sivuilta, onko lähialueellasi tarvetta tavaralahjoituksille.

lue lisää