Avoimet paikalliskeräykset

Sijaintini mukaan

Yksinhuoltajaäidille levollisemmat yöunet

Alkuun pieni arvoitus: päivällä sillä on neljä jalkaa, mutta öisin kuusi - mikä se on? No sänkyhän se! Fibromyalgiaa sairastavan, kolmen lapsen yksinhuoltajaäidin sänky on tullut käyttökaarensa päähän. Sänky on ollut rikki jo pidempään, mutta hajonnut pikkuhiljaa enemmän ja enemmän. Hän on yrittänyt bongailla alennusmyynneistä uutta hyvää sänkyä edullisesti, mutta huomannut nopeasti, että pienellä budjetilla ei saa hyvää eikä pitkäikäistä sänkyä. Äiti sinnittelee tällä hetkellä kotihoidontuella, sillä nuorimmainen lapsista on vielä pieni eikä äidillä ole vakituista työpaikkaa. Äidin jaksamista verottaa fibromyalgia-oireyhtymä, joka aiheuttaa itsessään jo uupumusta sekä päivittäisiä kipuja lihaksissa ja sidekudoksissa. Diakoniatyöntekijän kanssa on yhdessä tehty hintahaarukointia sängyistä ja todettu yhteen ääneen, että niiden hinnat ovat hypänneet ylöspäin isosti viime vuosina. Äiti on valmis maksamaan osan sängystä itse, mutta lähtökohtaisestikin hyvän sängyn hinta nousee todella korkeaksi. Siksi päätimme laittaa tämän keräyksen pystyyn ja toivomme, että ruudun takaa löytyisi lahjoittajia, jotka tietävät miten tärkeää hyvät yöunet ovat ihmisen fyysisen ja psyykkisen jaksamisen kannalta. Lämmin kiitos jo etukäteen. Avuntarpeen on kartoittanut ja avun perille vie Kajaanin seurakunnan diakoni Minttu Pekkarinen, minttu.pekkarinen@evl.fi

71 %
650 € 920 €
Kajaani

Auta kuuden lapsen yksinhuoltajaäitiä vaikeassa erotilanteessa

Yksinhuoltajaäiti kuuden lapsen kanssa tarvitsee kipeästi apua, sillä talouden on tehnyt tiukaksi vaikea ero lasten isän kanssa. Ero on ajautunut raastavaan oikeudenkäyntiprosessiin lasten huoltajuudesta. Äiti ei saa oikeusaputoimiston palveluja tulojen mennessä hieman yli ylärajan eikä hänellä ole vakuutusta, jossa olisi oikeusturva. Alaikäiset lapset asuvat äitinsä luona, he ovat olleet käytännössä äidin vastuulla eron jälkeen, toki tapaamisia isän kanssa on ollut. Lasten isä asuu toisella paikkakunnalla. Äiti opiskelee uutta alaa, koska terveysongelmat tulivat entisen ammatin harjoittamisen esteeksi. Vanhempien tilanne on hankala ja lapsilla on monenlaista mielenterveydellistä oirehdintaa. Äidillä on kädet täynnä työtä koko tämän paletin kanssa, ja omastakin jaksamisesta on huolehdittava. Tukiverkosto asuu kauempana. Perheelle ei ole mahdollista saada taloudellista apua sukulaisilta eikä muilta tahoilta. Äidin ja lasten taloudellinen tilanne on tiukka muutoinkin ja huoltajuuden selvittely tekee tilanteesta vielä hankalamman. Äidillä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin lähteä tähän oikeusprosessiin, riidellä hän ei olisi missään tapauksessa halunnut. Auta äitiä lastensa kanssa selviytymään arjen kuluista; vuokra, vaatteet, ruoka, hygieniatuotteet jne. Avun tarpeen on selvittänyt ja avun perille vie Pirjo Heikkinen diakoniatyöntekijä Tampereen Tuomiokirkkoseurakunta pirjo.heikkinen@evl.fi

37 %
2220 € 6000 €
Tampere

Lahjoita

Hätäapulahjoitus

Hätäapulahjoitus

Kuukausilahjoitus

Kuukausilahjoitus

Merkkipäiväkeräys

Merkkipäiväkeräys