Avoimet lähikeräykset

Sijaintini mukaan

Auta afgaaninuorta saamaan perheensä Suomeen

Afgaaninuori tuli alaikäisenä yksin Suomeen vuonna 2021. Hän on hakenut perhesideperusteista oleskelulupaa äidilleen ja kolmelle alaikäiselle sisarukselleen. Koko perhe joutui pakenemaan jo noin 15 vuotta sitten Afganistanista Iraniin, jossa he ovat asuneet pakolaisina siitä lähtien. Useimmilla afgaanipakolaisilla on hyvin vähän oikeuksia Iranissa, esimerkiksi oikeutta työntekoon ei välttämättä ole, ja koulun käyminen saattaa olla vaikeaa tai mahdotonta. Perheen isä on kadonnut jo yli kymmenen vuotta sitten, pian sen jälkeen kun perhe pakeni Afganistanista. Ollessaan 15-vuotias nuori joutui taas lähtemään oman turvallisuutensa takia pakomatkalle Iranista. Matka Eurooppaan oli vaikea ja vaarallinen. Hän joutui viettämään matkan aikana pitkiä aikoja täysin epäinhimillisissä olosuhteissa ja kokemaan monia asioita, joita kenenkään ei pitäisi kokea. Hänellä kesti lähes kaksi vuotta ennen kuin hän pääsi Suomeen ja turvaan. Saatuaan itselleen turvapaikan, nuori aloitti heti perheenyhdistämisprosessin saadakseen myös perheensä turvaan. Prosessi kesti hyvin kauan, mutta viime vuoden lopulla perhe sai vihdoin myönteisen päätöksen hakemukseensa. Oleskelulupahakemukset ja niihin vaadittavien dokumenttien hankkiminen on ollut hyvin kallista. Lisää kuluja on vielä tulossa, ennen kuin perhe saadaan Suomeen. Kuluja tulee vielä esimerkiksi tarvittavien matkustusasiakirjojen hankkimisesta ja lentolipuista. Perheen äiti työskentelee Iranissa siivoojana pienellä palkalla, jolla elättää kolme lasta. Äidin palkka on pieni, eikä hän pysty siitä säästämään tai maksamaan matkakustannuksia. Nuori on aloittanut syksyllä opiskelun lähihoitajaksi. Hän pelkää nyt, että joutuu jättämään koulun kesken ja menemään töihin, jotta saisi kerättyä rahaa perheen matkakustannuksiin. Pystytkö sinä auttamaan nuorta saamaan perheensä Suomeen? Keräyksellä haetaan apua lentolippuihin (arviolta 1200-1400 euroa), matkustusasiakirjoihin (noin 300 euroa), ja loput käytetään muihin syntyviin kustannuksiin, esimerkiksi perheen saavuttua Suomeen matkakuluihin Helsinki-Vantaan lentokentältä nuoren asuinpaikkakunnalle. Avun tarpeen on arvioinut ja sen vie perille diakoniatyöntekijä Minna Iljanka minna.iljanka@evl.fi, Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä.

10 %
220 € 2200 €
Turku

Kampanja Ukrainasta sotaa paenneiden ammatillisen osaamisen saamiseksi työmarkkinoille

Tällä kampanjalla edesautetaan Ukrainasta Venäjän laitonta hyökkäyssotaa paenneiden ihmisten pääsyä töihin Suomessa. Moneen ammattiin heillä saattaa olla jo koulutuskin valmiina. Suomen kielen taito vain puuttuu. Suurin osa Ukrainasta paenneista saa kotoutussuunnitelman yhteydessä valtion takauksen kielitaidon opiskelua varten. Suomen kielen ohessa he saavat opetusta työelämästä, yhteiskuntatietoutta, tietoa työmarkkinoista ja cv:n laatimisesta sekä muista elämänhallintaan liittyvistä asioista. Osa Ukrainasta paenneista putoaa yhteiskuntamme turvaverkon läpi. Kaikki eivät saa kotoutussuunnitelmaa ja sitä kautta kaikkea tukea Suomessa. Osa paenneista tulee alueilta, joiden passia ei muissa valtioissa tunnusteta. Virallisten dokumenttien puute estää tai vaikeuttaa kotoutussuunnitelman laatimista. Myös he tarvitsevat opetusta. Heillä itsellään ei kuitenkaan ole mahdollista maksaa koulutuksen omavastuuosuutta. Tällä hetkellä STEP-opiston koulutuksessa on enää 9 ukrainalaista, joiden kouluttautuminen on haastavaa omavastuuosuuden puuttuessa. Yhden omavastuun arvo on 220 EUR / kk. Lukukausi kestää 10 kuukautta. Lahjoituksella helpotat heidän suomen kielen opiskelua ja sitä kautta myös työllistymismahdollisuuksia. -- Koulutusta tuottaa Suomen suurin Koto-koulutusta tarjoava kansanopisto Step -koulutus. Lisätietoja koulutusjohtaja jaana.vaisanen@step.fi

2 %
310 € 19800 €

Terveys ja oma koti uhattuna

Etelä-Karjalassa yksinhuoltaja asuu lapsensa kanssa omakotitalossa, jossa on ilmennyt pitkäaikainen, hitaasti tihuttava vesivahinko. Nyt se on löydetty ja laaja kotivakuutus ei korvaa asunnon korjauskuluja, koska kyseessä ei ollut äkillinen vesivahinko. Sekä lapsen että vanhemman terveydessä on ilmennyt ongelmia, joiden syy löytynee asunnossa ilmenneistä sisäilmaongelmista. He muuttavat väliaikaiseen asuntoon, josta tulee ylimääräisiä menoja vuokran ja pakollisten huonekaluostojen myötä. Sänky, patjat ja ruokapöytä ovat välttämättömiä. Kodin välitön korjaustarve on, että lattia puretaan ja lattian alla oleva saastunut aines poistetaan. Salaojatyöt jäävät kevääseen ja niiden kustannusarvio nousee yli 10 000 euroa. Kokonaiskustannusarvio on useita kymmeniä tuhansia euroja ja asuntolainaakin on vielä jäljellä. Vanhemmalla on tällä hetkellä määräaikainen työsuhde tammikuun 2024 loppuun saakka, mikä tällä hetkellä vaikeuttaa remonttilainan saamista. Lahjoituksilla autetaan perhettä saamaan kiireellisimmät remontointikohteet kuntoon, jotta tilanne ei pahenisi. Yhteiskunnalta on haettu perustoimeentulotuen kautta tukea ylimääräiseen vuokraan sekä välttämättömien huonekalujen ostoon. Remonttikustannuksiin ei ole mitään mahdollisuutta saada taloudellista tukea. Sinä voit mahdollistaa tuellasi kodin kuntoon saattamista jotta perhe voi palata omaan kotiinsa. Keräyksen tavoitteena on tarjota tukea välittömiin korjaus- ja asumiskustannuksiin. Tilanteen on kartoittanut ja avun vie perille diakoniatyöntekijä Riitta Sjöblom riitta.sjoblom@evl.fi

11 %
640 € 5800 €
Imatra

Lahjoita

Hätäapulahjoitus

Hätäapulahjoitus

Kuukausilahjoitus

Kuukausilahjoitus

Merkkipäiväkeräys

Merkkipäiväkeräys