Kaikille kone -kampanja haastaa yritykset sosiaaliseen vastuunkantoon

Kaikille kone -kampanjassa on kyse paitsi rahanarvoisista lahjoituksista, myös nerokkaista kiertotalousteoista. Kampanjan toiminta ja tavoitteet soveltuvat erinomaisesti yritysten sosiaalisen vastuun kantoon, uskoo joukko teknologiayrityksiä ja yhteiskunnan toimijoita. He haastavat muita yrityksiä mukaan toimintaan käytettyjen tietokoneiden lahjoittamiseksi vähävaraisille nuorille. Huomiota nostatetaan Kasmirin verkkokonsertilla.

Yritysten ja organisaatioiden käytöstä poistuu vuosittain valtava määrä kannettavia tietokoneita. Muutamia vuosia käytössä olleet koneet eivät välttämättä ole riittävän tehokkaita yrityskäyttöön, mutta ne soveltuvat hyvin koululaisten ja opiskelijoiden välineiksi. Tähän tarpeeseen vastaa Kaikille kone -kampanja.

”Tietotekniset taidot ovat perusedellytys nykypäivän ja tulevaisuuden työelämässä. Logistiikka-alallakin tiedon on kuljettava tavaraa nopeammin, ja sen vuoksi jokaisen työntekijän työkalupakista löytyy tietoteknisiä laitteita. Jotta kukaan ei putoa tästä kelkasta ja voi pitää ovet avoinna haluamaansa ammattiin, haluamme varmistaa omalta osaltamme, että jokaisella nuorella on mahdollisuus käyttää tietokonetta koulunkäynnissään ja opiskelussaan”, sanoo DB Schenkerin toimitusjohtaja Petteri Nurmi.

”Monet yritykset etsivät yhä sopivaa tapaa osoittaa sosiaalista vastuunkantoaan. Olemme kampanjatiimissä hyvin motivoituneita kampanjastamme, jolla keräämme yrityksistä poistettavia, mutta hyväkuntoisia kannettavia tietokoneita uusiokäyttöön vähävaraisille opiskelijoille. Starttaamme adventinajan tasan kuukausi ennen joulua järjestämällä Kasmirin hyväntekeväisyyskonsertin, kertoo toimitusjohtaja Petri Laakso Avalonilta.

Kaikille kone -kampanja järjestää varainhankintakonsertin tiistaina 24.11. yhteistyössä Radio Novan kanssa. Artistina konsertissa on Kasmir ja juontajana Esko Eerikäinen. Koronaepidemian vuoksi konsertti toteutetaan striimattuna.

”On tärkeää, että potentiaalilla ja lahjakkuudella on tasa-arvoinen mahdollisuus tulla löydetyksi. Mielestäni tietokoneet mahdollistavat tätä todella paljon. Nuoret saavat paremmin tietoa heitä kiinnostavista aiheista ja pystyvät syventämään tietojaan ja näin ollen myös taitojaan sekä saavat mahdollisuuden tuoda esille nämä taidot. Harva asia ahdistaa aidosti niin paljon, kuin hukkaan heitetty tai löytämättä jäänyt potentiaali. Sitä meidän nuorissa on, mutta tämän kampanjan avulla tilanteeseen saadaan positiivista muutosta”, kommentoi konsertin tähti Kasmir.

Digitaalista tasa-arvoa ja kestävää kehitystä

Digitaalisen tasa-arvon tukeminen on suomalaisessa tietoyhteiskunnassa toimiva lahjoituskohde. Tietokoneiden kierrättäminen auttaa myös hiilidioksidipäästöjen vähentämisessä.

”Tietokoneita käytetään kouluissa entistä enemmän tiedonhakuun, tehtävien tekoon ja verkkokurssien suorittamiseen sekä yhteydenpitoon opettajien ja opiskelukavereiden kesken. Digitaidot ovat mukana opetuksessa jo alimmilla luokka-asteilla. Olemme mielissämme, että saamme erityisesti näinä aikoina olla mukana parantamassa niiden koululaisten tietoteknisiä valmiuksia, jotka eniten apua tarvitsevat”, sanoo Postin paketti- ja verkkokauppa-liiketoimintaryhmän johtaja Arttu Hollmérus.

Yritysten on joka tapauksessa huolehdittava käytöstä poistuvien laitteiden asianmukaisesta kierrättämisestä. 3 Step IT Oy varmistaa lahjoituskoneiden asianmukaisen tietojen tuhoamisen.

”Yritykset kantavat aiheellisesti huolta siitä, ettei lahjoitettavien laitteiden sisältämä tieto kulkeudu yrityksen ulkopuolelle. Noudettaessa laitteet lahjoittajalta, käynnistyy auditoitu prosessimme, jossa tuhoamme laitteista kaiken tiedon lopullisesti ja poistamme mahdolliset ulkoiset tunnisteet. Yritykset voivat luottaa siihen, ettei organisaatiolle arvokasta tietoa jää kenenkään saatavaksi. Kannustan kaikkia yrityksiä vastuullisuuteen lahjoittamalla käytöstä poistetut toimivat tietokoneet opiskelijoillemme, sanoo 3stepIT:n toimitusjohtaja Mika Enberg.

Kaikille kone -kampanjassa on vapaaehtoisvoimin mukana joukko teknologiayrityksiä ja yhteiskunnan toimijoita. Tänä syksynä kampanjaa kannattelevat DB Schenker, Avalon, 3stepIT, Posti, Bauer Media ja Kotimaanapu. Lisäksi Tukikummit-säätiö, Opetushallitus ja Kuntaliitto tukevat kampanjaa.

Käytännössä yrityskäytöstä poistuvat, hyväkuntoiset koneet kerätään, jonka jälkeen lahjoitetut laitteet kulkevat DB Schenkerin kyydillä 3stepIT:lle tietoturvattaviksi. Tämän jälkeen laitteet lähtevät lahjoitusvaroilla hankituin käyttöjärjestelmälisenssein varustettuina Postin kuljettamina paikallisille yhteistyökumppaneille, jotka jakavat laitteet niitä tarvitseville. Kotimaanapu ohjaa tietokoneet kaikkein vähävaraisimmille ja erityistä tukea tarvitseville oppilaille yhteistyössä seurakuntien diakoniatyöntekijöiden kanssa.

Kaikille kone Kasmirin kompein

Kaikille kone -konsertilla tiistaina 24.11. klo 20 alkaen kerätään rahavaroja tietokoneiden hankkimiseksi vähävaraisille koululaisille ja opiskelijoille. Lahjoittaminen tapahtuu helposti MobilePaylla numeroon 10103. Radio Novan alustalle Tavastiaklubilta striimattu konsertti on verkkokatsojalle maksuton, mutta koneiden hankkimiseksi myydään konserttiin kannatuslippuja Tiketin kautta.

Opetushallituksen selvityksen mukaan keväällä 2020 noin 10 000 koululaiselta puuttui tietokone. Kaikille kone -kampanjalla on toistaiseksi hankittu yhteensä 2813 konetta niitä tarvitseville. Tuhansilla koululaisilla koneen puute hankaloittaa edelleen opiskelua. Kampanjatavoitteeksi vuonna 2020 on asetettu 5000 lahjoituskoneen hankkiminen ja toimittaminen tarvitseville. Konsertin lahjoitustuotoilla Kotimaanapu hankkii hyväkuntoisia koneita lahjoitettaviksi koululaisille ja opiskelijoille.

#kaikillekone #kaikillekonekasmir www.kaikillekone.fi

Kuvapankki: www.kaikillekone.fi/medialle

Lisätietoa:

Petri Laakso
toimitusjohtaja
Avalon
+358 400 863 007
pete.laakso@avalon.fi

Pasi Ripatti
viestintäjohtaja
DB Schenker
+358 10 520 3756
pasi.ripatti@dbschenker.com

Timo Nurmi
vastuullisuusviestintäpäällikkö
Posti Group
+ 358 50 349 3597
Timo.Nurmi@posti.com

Kati Lindholm
markkinointi- ja viestintäjohtaja
3stepIT
+358 40 5436978
kati.lindholm@3stepit.com

Ilkka Kalmanlehto
tuottaja
Kotimaanapu
+358 50 330 9308
ilkka.kalmanlehto@kirkkopalvelut.fi

Leena Piirto
viestintäjohtaja
Kirkkopalvelut, Kotimaanapu
+358 40 182 7264
leena.piirto@kirkkopalvelut.fi

DB Schenker on maailman johtavia kuljetus- ja logistiikkapalveluiden tarjoajia, jonka palveluvalikoimaan kuuluvat maakuljetukset, lento- ja merikuljetukset sekä sopimuslogistiikan palvelut. Vuonna 2019 DB Schenkerin liikevaihto oli 17 miljardia euroa ja työntekijämäärä 76 200, joista Suomessa työskentelee noin 1400 henkilöä. Sitoutumalla YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin DB Schenker tekee mitattavia tekoja muun muassa ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi, edistää vastuullista kuluttamista ja tuotantoa sekä osallistuu kestävien kaupunki- ja yhteisörakenteiden kehittämiseen. www.dbschenker.com/fi

Avalon Oy on vuonna 1994 perustettu markkinointitoimisto, jonka erikoisosaaminen keskittyy kokonaisvaltaisen markkinoinnin suunnitteluun, teknologian ja modernin myyntityön yhdistämiseen sekä verkkopalveluiden ja mobiilisovellusten kehittämiseen jatkuvana palveluna. Yritys työllistää 22 markkinoinnin asiantuntijaa Oulussa ja Helsingissä. www.avalon.fi

Posti on Suomen johtava posti- ja logistiikka-alan palveluyritys. Ydinliiketoimintaamme kuuluvat postipalvelut, paketit, rahti ja logistiikkaratkaisut. Meillä on maan kattavin palveluverkosto ja käymme arkipäivisin noin kolmen miljoonan kotitalouden ja yrityksen luona. Toimimme kahdeksassa maassa. Liikevaihtomme vuonna 2019 oli lähes 1,6 miljardia euroa ja työntekijöitä meillä on noin 21 000. www.posti.com

3 Step IT Oy: Tehtävämme on auttaa asiakkaitamme toimimaan vastuullisemmin. 3stepIT on suomalainen, kansainvälisesti yli 20 vuotta toiminut IT-laitteiden elinkaaren hallintaan erikoistunut edelläkävijäyritys. Kokonaispalvelumme avulla asiakkaat voivat hallita it-laitteiden rahoitusta, käyttöä ja uusimista kustannustehokkaasti, läpinäkyvästi ja ympäristöystävällisesti. Olemme voimakkaasti kasvava ja kansainvälistyvä konserni, jonka liikevaihto vuonna 2019 oli 682 miljoonaa euroa. Meillä on tytäryhtiöitä 10 maassa ja palveluksessamme on noin 400 työntekijää. Viihtyisä ja moderni pääkonttorimme sijaitsee Ruoholahdessa. fi.3stepit.com

Kotimaanapu auttaa nopeasti apua tarvitsevia kaikkialla Suomessa. Kotimaanavulle suunnatut rahalahjoitukset ohjataan tarvitseville kirkon diakoniatyön kautta. Kotimaanapu on yksi Kirkkopalvelujen palveluista. Kirkkopalvelut ry on hyvinvointi- ja koulutuspalvelujen tuottaja, hyväntekeväisyystoimija sekä seurakuntien ja kristillisten toimijoiden valtakunnallinen yhteistyö- ja palvelujärjestö. Kirkkopalvelut tarjoaa Seurakuntaopistossa koulutusta 3500 opiskelijalle ja Valona-hyvinvoinnissa varhaiskasvatus-, lastensuojelu- ja vanhuspalveluja. Organisoimme Yhteisvastuukeräyksen sekä Kotimaanapu-, Ruoka-apu.fi- ja Vapaaehtoistyo.fi -palvelut. Lisäksi järjestämme Kirkkopäivät ja Tiekirkkotoimintaa. Kirkkopalvelujen omistama Kotimaa Oy on kustannusyhtiö ja viestinnän asiantuntijapalveluyritys. Kirkkopalvelut työllistää 412 työntekijää, sen jäseninä on 318 seurakuntaa ja 81 järjestöä. Kirkkopalvelujen liikevaihto vuonna 2019 oli 38,1 miljoonaa euroa. www.kotimaanapu.fi