Kotimaanavun ja Tapahtumateollisuus ry:n yhteisen Työt kielletty -keräyksen avustukset jaettu tapahtuma-alan ammattilaisille

Työt kielletty -keräys alkoi koronaepidemian vuosipäivänä 12.3.2021. Pitkään jatkuneen epävarmuuden ja tulojen menetyksen vuoksi tuhannet ihmiset ajautuivat vakavaan taloudelliseen kriisiin, joka vaikutti myös heidän perheidensä arkeen. Suuri osa tapahtuma-alan ammattilaisista on yksinyrittäjiä tai freelance-työntekijöitä. He ovat olleet taloudellisten tukijärjestelmien väliinputoajia tilanteessa, jossa myös tulevien töiden suunnittelu on ollut mahdotonta.

Työt kielletty -keräykseen lahjoitettiin 174 000 euroa. Kaikki Työt kielletty -keräyksellä saadut varat on nyt jaettu pienavustuksina tapahtuma-alan ammattilaisille. Avustuksia myönnettiin hakemusten perusteella 16.3. – 27.9.2021 yhteistyössä seurakuntien diakoniatyön kanssa. Avustusta on saanut 356 henkilöä lähes 50 paikkakunnalta ympäri Suomen.

Keräys huipentui toukokuussa järjestettyyn Pidä huolta -konserttiin, joka oli myös ehdolla Music & Media Industry Awardseissa vuoden tapahtumaksi 2021. Konsertti järjestettiin yhteistyössä Kotimaanavun, Tapahtumateollisuus ry:n, Tavastia Klubin ja YLE:n kanssa. Konsertissa tuotiin esille koronaepidemian vuoksi pahoin kärsinyttä tapahtuma-alaa ja nostettiin esille alan ammattilaisten tarinoita. Konsertti on edelleen katsottavissa YLE Areenassa (https://areena.yle.fi/1-50802392).

”Saamani työttömyyskorvaus on niin pieni, että olen myynyt kodin irtaimistoa ja työvälineitä saadakseni ruuan pöytään. Työttömyys ja rahattomuus ovat ajaneet minut ahtaalle, tilanne on toivoton. Pelottaa. Sossusta kehotettiin hakemaan oikeita töitä.”
Tuottaja, projektipäällikkö, alalla 15 vuotta.

Apua saaneet ovat lähettäneet koskettavia viestejä Kotimaanavulle tilanteestaan. Täysin itsestä johtumattomista syistä ihmiset ovat menettäneet koko toimeentulonsa varoittamatta. Ilman tukea jääneet ammattilaiset ovat menettäneet perustamiaan firmoja ja joutuneet myymään työvälineitään, että on saatu pidettyä perheen koti. Nämä samat henkilöt ovat kuitenkin tulleet hyvin toimeen vuosikymmeniä ennen tätä kriisiä.

Kotimaanapu on vuonna 2015 perustettu hyväntekeväisyyspalvelu, joka auttaa monipuolisesti ja konkreettisesti vaikeuksissa olevia ihmisiä diakoniatyön kautta koko Suomessa. Kotimaanapu.fi palvelussa voi lahjoittaa oman paikkakunnan akuuttiin tarpeeseen tai valtakunnalliseen hätäapurahastoon. Kotimaanavulle suunnatuilla rahalahjoituksilla autetaan kriisien ja katastrofien uhreja Suomessa syntyperään, uskontoon tai poliittiseen vakaumukseen katsomatta. Lahjoitusvaroja käytetään avuntarvitsijoiden auttamiseksi taloudellisesti, tavara- tai ruoka-avun kautta tai muihin välttämättömiin toimiin, joiden avulla vaikeuksissa olevien elämänlaatua halutaan kohentaa.

Lisätiedot: 

Kehityspäällikkö Jari Kupiainen, Kirkkopalvelut, p. 040 355 1614
jari.kupiainen@kirkkopalvelut.fi

Tuottaja Ilkka Kalmanlehto, Kotimaanapu, p. 050 330 9308
ilkka.kalmanlehto@kotimaanapu.fi