Nevil Oy ja Kotimaanapu yhteistyöhön tamperelaisten auttamiseksi

Laadukkaita kotimaisia ja takuulla tamperelaisia neuletuotteita valmistava Nevil Oy on päättänyt lahjoittaa jokaista kymmentä myytyä kasvomaskia kohden yhden maskin hyväntekeväisyyteen.

Maskien jakelu hoidetaan Kotimaanavun tamperelaisen yhteistyökumppanin Tampereen ev.lut.seurakuntien kanssa tapahtuvan vähävaraisille suunnatun ruoka-avun yhteydessä. 

 

”Olemme kiitollisia tästä” kertoo tuottaja Ilkka Kalmanlehto Kotimaanavusta. ”Uskon Nevil Oy:n esimerkin kannustavan myös muita yrityksiä toimimaan samoin – toki mahdollisuuksiensa mukaan”

 

Risto Viljanen Nevil Oy:stä kertoo, että paikallisuus ja yhteisöllisyys ovat yritykselle tärkeitä.

”Haluamme kantaa oman kortemme kekoon tänä haasteellisena aikana. Selviämme tästä paremmin puhaltamalla kaikki yhteen hiileen, riippumatta siitä olemmeko isoja vai pieniä tekijöitä. Jokainen voi auttaa oman kykynsä mukaan. Maskien lahjoittaminen vähävaraisille tamperelaisille lapsiperheille tuntuu hyvältä ajatukselta. Jos koulutkin pian avataan, maskien tarve lapsiperheissä kasvaa.”

 

Nevil avaa kasvomaskeja myyvän verkkokaupan viikon 17 aikana. Verkkokaupasta voi lisäksi ostaa lahjoitusmaskeja, jotka nekin toimitetaan suoraan Ruokakassi tamperelaiselle -kampanjan kautta vähävaraisille tamperelaisille lapsiperheille.

 

Lue lisää; Nevil Oy