Samuli Edelmann & Lauluyhtye Suora Lähetys Joulu yhdessä –kiertue tukee Kotimaanapua

Suomalaisten rakastama Samuli Edelmann uudistaa joulunalusperinteitään lähtemällä Joulu yhdessä –kiertueelle yhdessä Lauluyhtye Suora Lähetyksen kanssa. Helsingistä joulukuun toisena päivänä käynnistyvällä kiertueella tullaan kuulemaan paitsi joululauluja, myös muita joulun teemaan sopivia kappaleita. Osa konserttien tuotosta menee Kotimaanavun kautta paikalliseen diakoniatyöhön.

Joulu yhdessä –kiertueella luvassa on sekä jouluisia tunnelmapaloja että gospel-henkistä ilottelua. Konserteissa liikutaan tunnelmasta toiseen Lauluyhtye Suora Lähetyksen sykähdyttävien lauluharmonioiden ja Samuli Edelmannin taitavan tulkinnan johdattelemina.  Konserttien säestys on riisuttu pieneksi, kiertueella taitavia laulajia säestävät Matti Paatelma (piano) ja Mertsi Lindgren (akustinen kitara).

Hiljattain isänsä Toni Edelmannin lauluihin perustuvan Vaiheet II –albumin julkaissut Samuli Edelmann on aiempina vuosina kiertänyt joulun alla Virsi-levytrilogian puitteissa. Tänä vuonna luvassa on siis aivan uudenlainen joulunalusaika yhdessä Lauluyhtye Suora Lähetyksen kanssa.

Samuli Edelmann & Lauluyhtye Suora Lähetys –  Joulu yhdessä

Ma 2.12.    Helsinki, Kallion kirkko
Su 8.12.     Oulu, Tuomiokirkko
Ma 9.12.    Pihtipudas, Pihtiputaan kirkko
Ke 11.12.    Peräseinäjoki, Peräseinäjoen kirkko
To 12.12.    Tampere,  Messukylän kirkko
La 21.12.    Kiuruvesi,  Kiuruveden kirkko

Konsertit klo 19.00, paitsi Oulu klo 17.00

Katso paikkakuntakohtaiset lipunmyyntitiedot www.warnermusiclive.fi