Menneet keräykset

Perheelle pesukone

*****Keräys on täyttynyt. Lämmin kiitos siihen lahjoittaneelle. "Olen todella kiitollinen ja hämmentynyt, että voin ostaa perheelleni pesukoneen. Kun kuulin, että keräys oli täyttynyt, kerroin heti lapsilleni saavamme pesukoneen. Uusi toimiva pesukone on iso apu perheellemme. Kiitämme suuresti kaikkia lahjoittajia."***** Kajaanilainen kahden lapsen ja yhden vanhemman perhe tarvitsee avustusta uuteen pesukoneeseen. Perheen äiti on noin 30-vuotias, lapset 9- ja 2-vuotiaat. Hän on aiemmin työskennellyt laitoshuoltajana, mutta on nyt työkokeilujaksolla. Hän toivoo, että pääsisi opiskelemaan lähihoitajaksi oppisopimuskoulutuksen avulla. Perheen toimeentulo koostuu tällä hetkellä työttömyyspäivärahasta, elatusavusta, lapsilisistä ja pienestä toimeentulotuesta. Taloutta rasittavat perinnän velat, mutta diakoniatyöntekijän ohjauksella äiti on saanut järjesteltyä perintäasiansa siihen malliin, että tämän vuoden puolella saanee maksettua kaikki perinnässä olevat velat. Äitiä huolettaa pesukoneen hajoaminen maaliskuussa. Hän on nyt pessyt pyykkiä taloyhtiön pesukoneella, mutta sen käyttö myös maksaa. Lapsiperheessä tulee luonnollisesti paljon pyykkiä. Perheellä ei ole varaa hankkia pesukonetta rikki menneen tilalle. Voisitko sinä auttaa perhettä saamaan uuden pesukoneen? Perheen tilanteen on kartoittanut ja avun perille toimittaa Kajaanin seurakunnan diakoniatyöntekijä Teemu Räty, teemu.raty@evl.fi.

100 %
500 € 500 €
Kajaani

Apua auton korjausmaksuun

*** Keräys on tullut täyteen. Lämmin kiitos lahjoituksestasi! *** "Minun perheeni haluaa kiittää kaikkia, ketkä auttavat meitä tässä vaikeassa tilanteessa. Kiitos paljon!" Ukrainalainen perhe pakeni elokuussa Ukrainasta omalla autollaan Suomeen. Perheessä on yksi lapsi ja äiti viimeisillään raskaana. Perheen isä on töissä ja hänen palkkansa on koko perheen ainoa tulonlähde, sillä äiti ei saa mitään yhteiskunnan myöntämiä etuuksia johtuen ukrainalaisille myönnettävän tilapäisen suojelun statuksesta. Perhe asuu vapailta markkinoilta vuokratussa asunnossa ja maksavat vuokran itse. Nyt tuo perheen turvaan tuonut auto rikkoontui yllättäen ja se hinattiin korjaamolle, missä todettiin korjauksen ja tarvittavan uuden osan maksavan 2000 euroa. Perhe yritti saada lainaa korjausmaksuun kahdesta eri pankista, mutta eivät saaneet sitä. Isä tarvitsee autoa työmatkoihin ja vauvakin syntyy pian. Korjaamon kanssa saatiin sovittua maksusuunnitelma, jotta diakonian avustuksen kautta korjaamo pääsi tilaamaan tarvittavan osan autoon. Perhe pystyy maksamaan itse 500 euroa, kun korjaus on valmis ja auto haetaan korjaamolta. Loppusummalle perhe on saanut kolme kuukautta maksuaikaa. Perheellä on huoli loppulaskun maksamisesta. He ovat kiitollisia korjaamon tarjoamasta maksuajasta, mutta perheen isän pienestä palkasta osamaksukin on suuri summa, sillä perheellä ei ole muita tuloja. Keräyksen varoilla autetaan perhettä auton korjauksen maksussa. Jos rahaa kertyy tavoitetta enemmän, kaikki käytetään korjaamon laskuun, jotta perheen taloudellinen tilanne ei olisi niin tiukoilla vauvan syntyessä. Pystytkö sinä auttamaan perhettä auton korjausmaksussa? Avuntarpeen on kartoittanut ja avun vie eteenpäin ulkomaalaistyöntekijä Minna Iljanka Kirkko Turussa ja Kaarinasta, minna.iljanka@evl.fi

108 %
645 € 600 €
Turku

Auta monisairasta naista samaan astianpesukone arjen avuksi

*** Keräys on päättynyt. Lämmin kiitos lahjoituksestasi! *** 57-vuotias joutsalainen nainen sairastaa nivelreumaa ja vaikeaa psoriasista. Hänellä on kaularangan hermojuuret puristuksissa. Tämä aiheuttaa päänsärkyä ja myös selkä oireilee. Oikeassa kädessä on voimattomuutta ja kovaa kipua. Lääkärit totesivat, että siellä on jänteen haurastuma, jolle ei voida tehdä mitään. Kipulääkkeitä hän joutuu syömään lopun elämää. Nainen on pitkäaikaistyötön. Työllistyminen näiden sairauksien kanssa on erittäin epätodennäköistä. Tulevaisuudessa siintävä eläke tulee olemaan hyvin pieni. Moninaisten sairauksien vuoksi arjen askareitten tekeminen on vaikeaa ja hidasta. Hän elää avioliitossa pienituloisen eläkeläismiehen kanssa. Nainen haluaa hoitaa kotinsa ja laittaa ruokaa, vaikka se onkin haastavaa. Arjen rutiinit antavat sisältöä päivään ja auttavat pitämään mielen virkeämpänä. Ne auttavat myös kestämään jatkuvia kipuja. Apuasi tarvittaisiin astianpesukoneen hankintaan. Vanha on mennyt rikki eikä uuteen ole varaa. Astioiden pesu käsin on erityisen hankalaa kipeän käden ja psoriasiksen vuoksi. Naisen elämän kantavana voimana on miehen lisäksi lapset ja lastenlapset. Heidän vierailunsa antaa voimaa jaksaa arjessa. Astianpesukone olisi tarpeen myös tuolloin. Lahjoittamalla voit auttaa astianpesukoneen hankinnassa. Avun tarpeen on arvioinut ja vie perille Joutsan seurakunnan diakoniatyö, Nina Siitari nina.siitari@evl.fi

79 %
395 € 500 €
Joutsa

Iloa nuorelle laskettelurinteestä

*** Keräys on tullut täyteen. Lämmin kiitos lahjoituksestasi! *** "Oi, huippua! Poika tulee olemaan ihan liekeissä, kun kuulee saavansa uudet lasketteluvälineet. Kiitos kaikille lahjoittajille" Yksinhuoltaja äiti painii oman terveyden ja murrosikäisen pojan ongelmien kanssa. Äiti on pitkällä sairaslomalla aivoverenvuodon takia ja kuntoutuminen etenee hitaasti, mutta varmasti. Mietinnässä on voiko hän palata takasin raskaaseen siistijän työhön. Säännölliset kontrollikäynnit lääkärillä ja siellä terveyteen liittyvien uutisten kuuleminen on myös väsyttävää. Murrosikäinen poika pärjää koulussa hyvin, vaikkakin on koulukiusattu. Hyvä suhde äitiin ja äidin kannustaminen saa pojan lähtemään kouluun. Pojalla on yksi harrastus ja se on laskettelu. Siellä hän nauttii onnistumista, rinteessä hän kokee olevansa vapaa kaikesta ikävästä mitä päivät tai viikot on pitäneet sisällään. Äidin huoli on nyt siitä, että poika on kasvanut hurjasti kesän aikana ja entiset laskettuvälineet ovat käyneet pieneksi. Tarve olisi laskettelusuksille, siteille, monoille ja sauvoille. Varaa näiden hankkimiseen ei äidillä ole. Jo perusarki on pienillä tuloilla kaiken kallistuttua todella haastavaa. Haluatko sinä lahjoittaa ja auttaa äitiä hankkimaan nämä välineet pojalle? Perheen tilanteen on kartoittanut ja avun perille toimittaa Kajaanin seurakunnan diakoniatyöntekijä Paula Sirviö, paula.sirvio@evl.fi

100 %
1100 € 1100 €
Kajaani

Tukea elämäntilanteen muutoksessa

Myöhempää keski-ikää elävän joensuulaisen yksinhuoltaja äidin elämä muuttui lasten aikuistuessa ja muuttaessa pois kotoa. Viimeisenkin lapsen muutto pois kotoa vaikutti niin henkisesti, fyysisesti kuin taloudellisestikin. Asunto on nyt liian suuri ja yhteiskunnan kriteerien mukaan myös liian kallis. Kotiin yksin jääminen sekä kodista ja kotiin liittyvistä muistoista luopuminen tuntuu kovin vaikelta. Edullisempaa asuntoa ei ole löytynyt, pienemmistä asunnoista on kova kysyntä paikkakunnalla. Liian suuri asunto on johtanut siihen, että hän on joutunut ottamaan velkaa hoitaakseen arkeen liittyviä kuluja. Kokonaistilanne huomioiden hän tarvitsee erityisen vahvaa tukea selvitäkseen tästä vaikeasta tilanteesta. Yhteiskunnan tarjoamien palvelujen (Kela, sosiaalitoimi, terveydenhuolto) tehdään yhteistyötä, mutta nämä resurssit eivät riitä. Seurakunta on sitoutunut pitkäjänteiseen työhön hänen kanssaan, jotta tämänhetkinen elämäntilanteeseen liittyvä kriisi helpottuisi ja elämänhallinta palaisi. Velkaa on ehtinyt kertyä paljon. Pyydämme taloudellista tukeanne, jotta voimme saattaa taloutta tasapainoisempaan tilaan ja voimme keskittyä tukemaan henkistä voimaantumista ja muutostyöskentelyä. Lahjoittamalla voit auttaa selviytymään velkataakasta. Avuntarpeen on kartoittanut ja avun vie perille Joensuun seurakunnan diakoniatyöntekijät Marja Ikonen, marja.ikonen@evl.fi. ja Risto Määttänen, risto.maattanen@evl.fi

5 %
210 € 4000 €
Joensuu

Auta lapsiperhettä taloudellisessa hädässä!

*** Keräys on päättynyt. Lämmin kiitos lahjoituksestasi! *** Perhe kiittää kaikkia lahjoittajia. Perheen molemmat vanhemmat ovat saaneet työpaikan ja pystyvät elättämään perheensä. Perheen isoäiti kiittää myös lahjottajia. Hän joutui maksamaan poikansa perheen elämiseen liittyviä laskuja. Tämän lahjoituksen turvin isoäiti eikä lapsiperhe ei velkaantuneet ja perhe sai pitää asunnon. Kiitokset vielä! Mäntsälässä asuva perhe joutui taloudelliseen ahdinkoon, kun perheen isälle tapahtui työtapaturma ja hän jäi sairauslomalle. Kun perhe haki tulojen pienennyttyä Kelan asumistukea, toimeentulotukea ja kotihoidontukea, selvisikin, että maahanmuuttovirasto ei ollut myöntänyt perheen alle kouluikäisille lapsille oleskelulupaa Suomessa, vaikka perhe oli asunut Mäntsälässä jo kuukausia! Lapsilla on suomalaiset sosiaaliturvatunnukset ja äidillä oleskelupa. Perheen isä on suomalainen, mutta asunut ulkomailla pitkään. Perhe tuli Suomeen auttamaan isän ikääntyvää ja sairasta äitiä. Kaikki sujui hyvin siihen saakka, kunnes työssä käynti ei tapaturman vuoksi enää ollut mahdollista. Perhe kärsii nyt jatkuvasta velkaantumisesta, joka aiheutuu viranomaistahojen (maahanmuuttovirasto, Digi- ja väestötietovirasto sekä Kela) toisensa kumoavista päätöksistä liittyen mm. lapsilisään, kodinhoitotukeen ja toimeentulotukeen. Lasten oleskelulupa-asia on ollut kuukausia ja on edelleen viranomaisten käsittelyssä. Tämä viivästää kaikkia lapsiperheille kuuluvia sosiaalietuuksia ja toimeentulo on todella vaikeaa. Perhe on joutunut turvautumaan sukulaisten, ystävien ja tuttujen taloudelliseen tukeen sekä ruoka-apuun mm. seurakunnalta. Velkoja on ehtinyt kertyä tuhansia euroja. Isoäiti on maksanut asumiseen liittyviä pakollisia kuluja pienestä eläkkeestään, ja hänkin on velkaantunut auttaessaan poikansa perhettä. Perheessä on ollut henkisesti rankkaa ja vanhemmille on tullut ero. Perheen äiti on hakenut kymmeniä työpaikkoja, mutta lapsia ei voi laittaa kunnalliseen päivähoitoon, koska kaikki tuet ovat yhä käsittelyssä! Yhteiskunnan etuuksien viivästyminen aiheuttaa lapsiperheelle päivittäin velkaantumista. Perhe ei ole saanut elämiseen sosiaalityöltä toimeentulotukea, koska Kelasta, maahanmuuttovirastosta tai maistraatista ei ole tullut päätöksiä tai saatu päätös kumoaa toisesta virastosta annetun päätöksen. Miten Suomessa voi käydä näin? Perhe ja isoäiti tarvitsevat taloudellista tukea laskujen maksuun ja elämiseen. Asiaa hoitaa ja perheen tukena toimii Mäntsälän seurakunnan diakoniatyöntekijä Timo Naapuri p. 040 7433262, timo.naapuri@evl.fi

50 %
1005 € 2000 €
Mäntsälä

Jää hyvästi, märkä elämä

*** Keräys on tullut täyteen. Lämmin kiitos lahjoituksestasi! *** "Minullahan menee ihan kylmät väreet. Tuntuu uskomattomalta, että saan uudet huonekalut uuteen kotiin. Iso kiitos kaikille lahjoittajille." "Saan vielä tämänkin kokea", toteaa 5 vuotta raittiina ollut henkilö. Miehen elämästä kului kymmeniä vuosia päihteiden käyttöön. Sydänkohtaus pysäytti ja pitkän sairaalajakson aikana oli aikaa miettiä, mitä loppu elämällä tekisi. Tästä alkoi kuntoutuminen kohti raittiutta ja uutta elämää. Kuntoutuminen ei joka hetki ole ollut helppoa, mutta vertaistukiryhmien ja hyvän ohjauksen kautta päihteet ovat jääneet taakse. Tilalle on tullut pyöräily, niin kesällä kuin talvella, ruuanlaittoa ja omien asioiden hoitamista yhdessä niin edunvalvojan kuin diakoniatyöntekijän avulla. Nyt avautui mahdollisuus muuttaa uuteen kotiin. Muutto valmistelut ovat antaneet uutta intoa ja virtaa elämään. Samalla on myös noussut huoli, kuinka kallista muuttaminen on, miten se vaikuttaa rahojen riittävyyteen. Koska vanha asunto oli pieni, on huonekaluja ollut vain ruokapöytä ja -tuolit, sänky ja rikki mennyt nojatuoli. Olisiko sinulla mahdollisuus auttaa ja lahjoittaa, että uuteen kotiin saataisiin hankittua pieni sohvaryhmä, hylly, yöpöytä ja pyykinpesukone. Asiakkaan tilanteen on kartoittanut ja avun perille toimittaa Kajaanin seurakunnan diakoniatyöntekijä Paula Sirviö, paula.sirvio@evl.fi

100 %
1200 € 1200 €
Kajaani

Auta eläkeläisrouvaa selviämään todella vaikeassa tilanteessa

**** Keräys on tullut täyteen. "Uskomatonta, että saa tällaista hyväntekeväisyyttä kokea, itku tulee onnesta", totesi eläkeläisrouva hyvin kiitollisena. Lämmin kiitos lahjoituksestasi! **** Pienituloinen eläkeläisnainen tarvitsisi kunnon patjan ja sijauspatjan, uuden pölynimurin ja pienen pöydän. Kyseessä on nainen, joka ylivelkaantui oltuaan läheisen velkojen takaajana ja joutuessaan ottamaan pikavippejä omissa nimissään läheiselleen. Kaikki velat kaatuivat hänen maksettavakseen. Kaksi vuotta sitten alkanut velkajärjestely kestää vielä kolme vuotta. Velkojen lyhentämisen jälkeen eläkkeestä jää alle 300 euroa kuukaudessa. Sosiaalitoimesta ja Kelalta hän ei ole juuri apua saanut, kun velkoja ei huomioida menoina. Rouvan sänky on hyvin vanha ja huonokuntoinen. Tuttavat lahjoittavat hänelle hyvän moottoroidun sängyn, mutta sänkyyn tarvitaan kunnon patja ja sijauspatja, joiden hankintaan hänellä itsellään ei ole varaa. Hyvä sänky olisi hänelle ensiarvoisen tärkeää, koska skolioosi ja hankalat kulumat selässä ja nukkuminen nykyisellä vanhalla huonokuntoisella sängyllä ja patjoilla aiheuttavat kipuja ja jäykkyyttä. Tarve on myös uudelle pölynimurille vanhan ja huonokuntoisen tilalle sekä pienelle pöydälle makuuhuoneeseen. Velkaantuminen on aiheuttanut pitkäkestoista stressiä, häpeää ja ahdistusta, jota fyysiset säryt osaltaan edelleen pahentavat. Lämmin kiitos, jos voit olla mukana auttamassa häntä parempien yöunien ja mielenvirkeyden saamiseksi. Avun on kartoittanut ja perille vie Jyväskylän seurakunnan diakoniatyöntekijä ullamari.saukkonen@evl.fi.

100 %
710 € 710 €
Jyväskylä

Lapsille vaatteita ja kesälomailoa

*** Keräys on päättynyt. Lämmin kiitos lahjoituksestasi.*** Lahjoitusvaroilla on ostettu lapsille talvivaatteita. Äiti kiittää kaikkia lahjoittajia ja kertoo avun olleen iso helpotus tiukassa taloustilanteessa. Lasten ilo oli suuri, kun jokainen sai uutta, tarpeellista päälle pantavaa. *** "Kun sirkus tuli kaupunkiin, yritettiin kiertää se kaukaa, etteivät lapset olisi keksineet toivoa sinne pääsyä", huoahtaa suurperheen äiti. Kuuden lapsen perheessä isä on osa-aikatyössä. Äiti on aikuisopiskelija, mutta tällä hetkellä kotihoidontuella. Lapsista kaksi on erityistä tukea tarvitsevia. Perhe asuu taajaman ulkopuolella vanhassa omakotitalossa, josta on vielä runsaasti hankinta- ja korjausvelkaa. Eurot on pitänyt laskea tarkkaan jo tähänkin asti, mutta nyt isän joutuminen pitkälle sairauslomalle kurjisti tilannetta entisestään. Vanhempien jaksamista on koetellut myös kaksi hiljattain tapahtunutta lähiomaisen kuolemaa. Ja tietysti vielä pyykkikonekin onnistui menemään rikki tähän samaan syssyyn. Toimeentulotuki auttaa peruselämisessä, mutta uusiin vaatteisiin, lasten harrastuksiin tai kivaan kesälomajuttuun ei ole varaa. Lapset ovat pitäneet kirpputoreilta ostettuja vaatteita. Samoin isommilta sisaruksilta perityt vaatteet pidetään ihan loppuun. Silti vaatteista on suoranaista pulaa. Keräyksen tuotolla ostetaan pyykkikone, kuudelle lapselle vaatteita ja kenkiä sekä maksetaan lasten virkistys- ja harrastuskuluja. Perheen tilanteen on arvioinut ja heitä tukevat diakoniatyötekijät anneli.kemppainen@evl.fi ja teemy.raty@evl.fi

18 %
355 € 2000 €
Kajaani

Auta perhettä sairauskuluissa

*** Keräys on tullut täyteen. Lämmin kiitos lahjoituksestasi! *** Perheessä on isä, äiti ja kolme lasta. Käännekohta perheen tuloissa oli isän sairastumiskierre. Yksi vaiva poiki toisen ja meni vuosia ennen kuin ymmärrettiin, että paluuta työelämään ei koskaan ole. Suurin osa vuosista oli isälle tulottomia ja työkyvyttömyyseläke myönnettiin vasta monen valituksen jälkeen useita vuosia myöhemmin. Sosiaalituet eivät hädässä tulleet kysymykseen, koska perhe oli juuri hankkinut oman kodin, josta halusi pitää kiinni. Sama tavoite perheellä on edelleen. Perheen koti oli jossain vaiheessa jo ulosotossa, kunnes pelastus löytyi velkajärjestelystä. Isän pieni työkyvyttömyyseläke menee kokonaan sairauskuluihin eikä riitä. Vaikka Suomessa ajatellaan olevan hyvän sosiaaliturvan, on pieni ihminen yksin maksuineen. Terveyskeskus-, hammashoito-, poliklinikka- ja sairaalamaksut sekä valtavan suuret lääkekulut ovat kuukaudessa suuremmat kuin eläke ja menevät perintään, ellei niitä maksa ajallaan. Myös matkoihin menee rahaa, koska hoitopaikat ovat hyvin kaukanakin kotoa. Maksuja yritetään sopia eriin, mutta erissä maksaminen ei lopulta ole ratkaisu. Joitakin laskuja ei pysty kuitenkaan lyhentämään ja perintäkulut kasvattavat pottia ja oravanpyörä jatkuu. Perhe toivoo voivansa maksaa kaikki erääntyneet sairauskulut ja saavansa apua tuleviinkin sairauskuluihin. Pelkästään maksamattomia sairauskululaskuja on noin 1000,- ja lisää on tulossa. Oman auton käyttö on terveydellisistä syistä välttämätön. Auto on vanha, viat ja korjaaminen aiheuttavat lisää huolta ja stressiä. Avustuksen turvin perhe pääsisi tasapainoon taloudessaan. Perhe pystyisi maksamaan sähkö- vesi ja jätelaskut ajallaan, selviäisi sairauskuista ja saisi auton korjattua. Perhe saisi maksettua kaikki avoimet osamaksut pois ja elämä helpottuisi huomattavasti Avun tarpeen on arvioinut ja avun perille vie Espoonlahden seurakunnan diakoniatyö, Taina Leinonen, taina.leinonen@evl.fi

100 %
3500 € 3500 €
Espoo

Ilman sähköä ei pärjää

*** Keräys on tullut täyteen. Lämmin kiitos lahjoituksestasi! *** "Haluamme isosti siunata kaikkia lahjoittajia. Olemme yllättyneet ja kiitollisia saamastamme avusta." Pakkastalvi ja vanha sähkölämmitteinen omakotitalo ei ole taloudellisesti hyvä yhdistelmä. Tämän ongelman kanssa painii pariskunta, jossa toinen mies on Kelan sairaspäivärahalla ja puoliso työmarkkinatuella. Pakkastalvi lisäsi sähkönkulutusta niin kovasti, että talven sähkölaskuista on ollut hankaluutta selvitä tämän kevään aikana. Laskuja on saatu maksettua hyvin pieniä eriä, jotta sähköjä ei olisi katkaistu. Eräpäivien siirtely ja laskeminen minkä verran voidaan sähkölaskua lyhentää, ovat nyt tulleet tiensä päähän. Samalla muiden laskujen maksuihin on tullut viivettä, kun taloudellinen tilanne on nyt hyvin epävakaa. Huolena on myös pieni autolaina, joka tahtoo myös rästiytyä. Auto on pariskunnalle liikkumisen kannalta ehdoton. Miehelle on tulossa terveydentilan kuntokartoitus ja alustava ennuste on, että hänelle tullaan hakemaan eläkepäätöstä. Tämän asian käsittelyyn voi mennä vielä kotva tovi. Puolison työllistymisestä ei ole mitään varmuutta. Auta pariskuntaa akuutissa taloudellisessa tilanteessa. Lahjoituksella saadaan maksettua sähkölaskut ja pieni autolaina pois. Perheen taloudellisen tilanteen on selvittänyt ja avun perille toimittaa Kajaanin seurakunnan diakoniatyöntekijä Paula Sirviö, paula.sirvio@evl.fi

100 %
1300 € 1300 €
Kajaani

Pyörätuolista kohti parempaa

*** Keräys on päättynyt. Lämmin kiitos lahjoituksestasi. *** Selkärankareumaa sairastava 50v. mies joutui selkäleikkaukseen tammikuussa 2021. Selässä oli tuolloin tuolloin lanneranganrappeuma ja välilevyn pullistuma, jotka piti alunperin hoitaa konservatiivisesti. Lääkäri suositteli kuitenkin leikkausta, joka tehtiin navigaatioavusteisesti 3D tekniikalla, jota paikkakunnalla ei ole aiemmin suoritettu. Leikkaus ei kuitenkaan onnistunut odotetusti, vaan hän joutui pyörätuoliin 9kk:n ajaksi. Kuntoutuksen aloitus lykkääntyi ja uutta leikkausta ei ole mahdollista suorittaa. Mies aloitti hermokivuista huolimatta sitkeän kuntouttamisen ja on vihdoin päässyt omille jaloilleen. Kävelymatkat ovat edelleen lyhyitä ja hän joutuu tuontuostakin pysähtymään ja istumaan odottaen, että kipu hellittää. Tahto palata vielä työelämään on kova. Tällä hetkellä hän on väliaikaisella sairaseläkkeellä. Kuntoutusta edistäisi oma polkupyörä. Kunnolliset polkupyörät ympärivuotiseen käyttöön ovat kuitenkin kalliita ja hänen sairaseläkkeensä ei riitä sen hankkimiseen. Tähän tarkoitukseen olisi paras joko maastopyörä tai edullinen sähköpyörä. Julkisen liikenteen kallistuessa polkupyörä edistäisi kuntoutumisen lisäksi myös mahdollisuutta hoitaa asioita. Pyörä olisi ympäristöystävällisempi ja huomattavasti edullisempi vaihtoehto kuin oma auto. Tilanteen on kartoittanut ja avun perille toimittaa Kajaanin seurakunnan diakoniatyöntekijä Anne Matilainen, anne.matilainen@evl.fi

29 %
440 € 1500 €
Kajaani

Taloustilanne ahdistaa

*** Keräys on päättynyt. Lämmin kiitos lahjoituksestasi. *** "On ihana, että ihmiset ovat minua auttaneet. Haluan olla jossain vaiheessa auttamassa toista kanssa kulkijaa. Sydämellinen kiitos lahjoittajille." Osa-aikaista työtä tekevä nainen on joutunut taloudelliseen ahdinkoon. Asunnossa sattunut vesivahinko ja remontin ajaksi pois muuttaminen aloitti taloudelliset vaikeudet viime syksynä. Pahimmassa korona tilanteessa oli työpaikalla lomautuksia, jolloin tulot jäivät pieniksi, menojen pysyttyä ennallaan. Hän itse sairasti koronan kevään aikana ja vaikka oireet olivat lievät on väsymys jäänyt, joka vaikeuttaa asioiden hoitamista. Hän auttaa ikääntynyttä äitiään asioiden hoidossa ja arkipäivän toiminnoissa. Hänen tyttären perheeseen syntyi vauva ja isommat lapset tarvitsevat nyt mummon huolta ja huolenpitoa. Vaikka nämä ovatkin iloisia asioita ja antavat arkeen voimaa sekä jaksamista, tuo ne tullessaan myös taloudellisia haasteita. Vallitseva maailman tilanne ja omat terveydelliset haasteet lisäävät henkistä taakkaa. Lisäksi kahdesta iäkkäästä kissasta luopuminen aiheuttaa etukäteen surua ja murhetta. Jotta tästä kaikesta voisi päästä eteenpäin, haluaisitko lahjoittaa ja auttaa häntä ruokakuluissa, jotta raha riittäisi maksaa rästiytyneitä laskuja pois. Taloudellisen tilanteen on kartoittanut ja avun perille toimittaa Kajaanin seurakunnan diakoniatyöntekijä Paula Sirviö, paula.sirvio@evl.fi.

20 %
300 € 1500 €
Kajaani

Helpotusta vuokrarästikierteeseen

*** Keräys on tullut täyteen. Lämmin kiitos lahjoituksestasi! *** Leena ja Juha tapasivat ja rakastuivat nuorina. Ensimmäinen lapsi syntyi, kun Leena oli 17-vuotias. Sitten syntyi toinen lapsi ja vielä neljä lasta sen jälkeen. Elämä ei ole ollut aina helppoa, yhdessä on kestetty paljon niin iloa kuin suruakin. Myös taloudellisesti on ollut tiukkaa eikä tukiverkostoa ole ollut. Lapset on kasvatettu ja ovat muuttaneet omillensa, vain nuorin asuu enää kotona. Perheen 17-v. poika on poikkeuksellisen isokokoinen ikäisekseen. Vaatteet ja kengät pitää hankkia erikoisliikkeistä. Sänky on käynyt hänelle lyhyeksi ja pöytä liian matalaksi. Näihin hankintoihin ei ole kuitenkaan varaa. Monisairas vaimo on ollut työkyvytön pitkään. Kun pieni elpyminen koronan suhteen alkoi, puoliso teki työtä yksityisyrittäjänä itseään säästelemättä. Hän teki tarvittaessa ylipitkiä päiviä, että olisi saanut ainakin asunnon vuokrarahat kasaan. Tästä seurasi, että myös puolison terveys petti. Tuli aivoinfarkti ja kaulavaltimo piti leikata. Yhteiskunnalta saadut tuet ovat laahanneet ja olleet myös vaikeita hakea. Omat voimavarat ovat olleet äärirajoilla pitkään. Puoliso ei kuntoudu enää entiselleen ja yritystoiminta on pitänyt lopettaa. Perhe sinnittelee koko ajan toimeentulon rajoilla. Kahden kuukauden vuokrarästi oikeuttaa häätöön. He pyrkivät maksamaan vuokrasta edes sen verran, ettei häätöä tulisi. Vaimo pihistelee lääkekustannuksissa ja ottaa puolet pienempää annosta lääkkeitä, että ne riittäisivät pitempään. Tilanne on stressaava ja on vaikea katsoa tulevaisuuteen. Pariskunta on jopa harkinnut avioeroa ja erilleen muuttamista, koska siinä tapauksessa he saisivat paremmat tuet yhteiskunnalta. Avustuksen turvin perhe saisi maksettua vuokravelan, ettei tulisi häätöä. Perhe on asunut samassa kodissa 24 vuotta. Hyvä olisi saada maksetuksi muitakin välttämättömiä laskuja ja pojan tarpeisiin apua. Avun tarpeen on arvioinut ja avun perille vie Espoonlahden seurakunnan diakoniatyö, Taina Leinonen, taina.leinonen@evl.fi

100 %
3500 € 3500 €
Espoo

Diakoninen ruokakauppa tarvitsee apuasi

*****Iso kiitos kaikille tähän keräykseeen lahjoittaneille! Diakoninen kauppa on avustanut ihmisiä Kannelmäessä, Haagassa, Munkkiniemessä ja Pitäjänmäellä lahjoitustenne avulla. Tämä apu on ollut monelle kriisitilanteessa korvaamatonta. Lahjoitusvaroin on hankittu mm. talvimakuupussit kahdelle asunnottomalle, epilepsiakypärä ikäihmiselle ja toista sataa ruokakassia tarvitseville. Jokaisen kauttamme apua saaneen tarina on ollut ainutkertainen ja koskettava. Moni diakonisessa kaupassa asioinut on pyytänyt välittämään kiitoksensa lahjoittajille ja tässä se tulee: Kiitos!***** Huopalahden rovastikuntaan on perustettu Helsingin ensimmäinen diakoninen ruokakauppa, jossa heikossa taloudellisessa tilanteessa olevat ihmiset saavat maksutta ruoka-apua. Kauppa palvelee Länsi-Helsingin alueella olevia ihmisiä. Kaupasta saatu apu on ollut monelle korvaamatonta. Kaupassa käy muun muassa työttömiä, eläkeläisiä, ukrainalaisia, opiskelijoita, suurperheitä, mielenterveyskuntoutujia tai muusta syystä taloudellisessa ahdingossa olevia. Toiminta on tällä hetkellä täysin hävikkiruoan varassa ja eikä sille ole toimintarahaa. Keräämme varoja voidaksemme täydentää annettavaa ruoka-apua silloin, kun hävikkikuorma on heikompi. Pidetään Kauppaa pystyssä ja autetaan lähimmäistä yhteisvoimin! Lisätietoa: Olga Nurminen ja Pia Saarela Projektikoordinaattorit Lännen Varustamo 040 547 3427

81 %
2020 € 2500 €
Helsinki

Tukea ruoka-apu Lyydiaan Jyväskylässä!

*** Keräys on päättynyt. Lämmin kiitos lahjoituksestasi! *** Ruoka-avun tarve kasvaa jatkuvasti. Ruoka-apua tarvitsevat nyt aiempien hakijoiden lisäksi lapsiperheet, opiskelijat, lomautetut ja työttömät. Hintojen nousu Euroopan kriisitilanteen myötä on monelle pienituloiselle kestämätön tilanne. Monenlaiselle tuelle ja avulle on tarvetta. Ruoka-apu Lyydia on aloittanut toimintansa Jyväskylässä vuoden 2022 alussa. Lyydia tarjoaa maksutonta ruoka-apua vähävaraisille jyväskyläläisille. Ruokaa saa Jyväskylän seurakunnan diakoniatyöntekijän kirjoittamalla ruokasetelillä. Uutta ruoka-apumallia ovat olleet kehittämässä yhteistyössä Jyväskylän kaupunki, Jyväskylän seurakunta ja Vaajakosken Suvanto ry. Vaajakosken Suvanto ry koordinoi ja organisoi Lyydian toimintaa. Pääpisteen lisäksi on neljä satelliittipistettä eri puolella Jyväskylää ja uusia tulee mukaan koko ajan. Lyydiaan hävikkiruokaa lahjoittavat tällä hetkellä Foodora Market, Keskimaa ja Lidl. Uusia lahjoittajia tarvitaan jatkuvasti mukaan. Lyydian kautta lahjoitusprosessi on turvallista ja avointa. Lahjoitukset päätyvät Lyydian kautta vähävaraisille ja apua tarvitseville ihmisille. Koska Lyydian toiminta on alussa, monista arjen tarpeellisista työvälineistä on vielä pulaa. Jos haluat auttaa Lyydiaa tarjoamaan tehokkaasti ruoka-apua, voit auttaa meitä lahjoittamalla rahaa. Raha menee lyhentämättömänä ruoka-avun uusien kylmälaitteiden hankintaan. Kylmälaitteita tarvitaan pikaisesti ruoan terveelliseen säilyttämiseen. Isot kylmäaltaat mahdollistavat, että pystymme vastaanottamaan kaupparyhmittymiltä isompia ruokamääriä ja sitä kautta jaettavaa ruokaa riittää yhä useammalle. Ruoka-apu Lyydia tekee tärkeää työtä tukemalla vähävaraisten toimeentuloa ja vähentämällä kauppojen ruokahävikkiä. Keräykseen osallistumalla voit olla tukemassa uutta kasvavaa ruoka-avun toimintaa Jyväskylässä! Lisätietoja: Diakonian asiantuntija Kirsi Lepoaho, kirsi.lepoaho@evl.fi, 050-5215416 tai ruoka-apu Lyydian koordinaattori Hanna-Mari Pusaa p.044-7585713 Kaikki apu on tärkeää ja tervetullutta. Lämmin kiitos avustasi jo etukäteen!

9 %
1750 € 20000 €
Jyväskylä

Lapsiperheen äiti tarvitsee apua

*** Keräys on tullut täyteen. Lämmin kiitos lahjoituksestasi! *** Perheen äidin terveiset ja iso kiitos: "Maailma kristallisoituu ihmisten kantamina." Sydänlämpöiset kiitoksemme valtavasta tuesta, mitä perheemme tämän myötä sai! Saataisiinko perheen äiti kuntoon? Julkisen terveydenhuollon useiden vuosien tutkiminen ei ole tuonut toivottua tulosta. Äiti olisi valmis hoitoihin riskeistä huolimatta. Yksityiseltä lääkäriltä on vielä mahdollista saada apua. Äidin fyysinen kunto on heikko. Yli kahdeksan vuoden ajan hän on joutunut tiputukseen kymmeniä kertoja. Huonoimpina hetkinä hän on pyörätuolikuntoinen. Arkielämässä vaikeus näkyy esimerkiksi siten, ettei äiti jaksa puristaa lapsen päiväkodin porttia auki tai laittaa lasten digitaalisia kasvuhormonihoitolaitteita päälle. Perheessä on kahden päiväkoti-ikäisen lisäksi kolme kouluikäistä lasta. Äidin toimintakyvyn paraneminen olisi tarpeen perheen arjen pyöritykseen sekä erityistarpeisten ja pitkäaikaissairaiden lasten hoitamiseen. Haaveena olisi, että äiti voisi kuntoutua vielä työkykyiseksi. Hoidon avulla on mahdollista saada äidin vointi kohenemaan, jopa entiselleen. Isällä on ollut myös vuosien myötä toistuvia sairaslomajaksoja, joista yksi on parhaillaan menossa. Terveydenhoitokulut ja monen hengen erikoisruokavaliot kuormittavat perheen tulotasoa liikaa jatkuvasti. Osallistu keräykseen, jolla äiti saa tarvitsemansa hoidon ja perhe siten mahdollisuuden parempaan elämään. Äidin sanoin: toivo elää niin kauan kuin on elämää! Avun tarpeen on kartoittanut ja avun perille vie Siilinjärven seurakunnan diakoniatyö, Kirsi Launonen. Kotimaanavun kautta lahjoittaminen on turvallista ja luotettavaa.

132 %
2960 € 2250 €
Siilinjärvi

Apua huolien sävyttämään perhearkeen

*** Keräys on tullut täyteen. Lämmin kiitos lahjoituksestasi! *** "Iso kiitos kaikille lahjoittajille. Tämä lämmittää niin mieltä ja sydäntä. Tämä apu antaa valoa ja iloa koko perheelle alkavaan kevääseen." Perheeseen kuuluu isä, äiti ja kaksi lasta. Perheen taloudelliset vaikeudet alkoivat vuosia sitten isälle tapahtunueen tapaturma myötä. Vaikka tapaturmasta on jo aikaa, on kuntoutus ja isot neurologisia tutkimukset vielä kesken. Isä on hyvin väsynyt, jatkuvat kivut ja huoli perheestä painavat mieltä. Isä työskentelee tällä hetkellä osa-aikaisesti. Perheen äiti kamppailee myös terveytensä kanssa. Äidillä on reuma ja psoriassis, jotka vaativat hyvän hoitotasapainon. Lisäksi äiti on käynyt läpi kolmet rankat syöpähoidot. Töissä käynti on ollut haastelleellista ja sairaslomat vaikuttaneet talouteen. Iloa perheeseen tuovat kaksi lasta. Kouluikäisellä lapsella on Down-syndrooma ja nuorempi lapsi on eskarissa. Perhe tekee ja touhuaa yhdessä kaikkea mukavaa. Yhdessä olemisesta onkin tullut perheelle voimavara. Vaikeuksien keskellä vanhemmat ovat oppineet jakamaa asioita keskenään, joka on vahvistanut parisuhdetta. Tässä hetkessä perhe tarvitsee taloudellista tukea. Keräysvarat käytetään elintarvikkeisiin ja hygieniatuotteisiin sekä lasten vaatteisiin, jotta vanhemmat saavat rästiytyneet laskut maksettua. Haluatko auttaa tätä perhettä? Perheen tilanteen on selvittänyt ja avun perille toimittaa Kajaanin seurakunnan diakoniatyöntekijä Paula Sirviö, paula.sirvio@evl.fi

100 %
2000 € 2000 €
Kajaani

Apua kolmen lapsen yksinhuoltaja- isän ahdinkoon

***Keräys on tullut täyteen. Lämmin kiitos lahjoituksestasi! *** *** Isä kiittää: "Olen ihan sanaton ihmisten hyvyydestä. Tämä apu käytännössä pelasti meidän perheen elämän. Laitamme ihan varmasti hyvän kiertämään, kunhan saamme taloutemme tasapainoon. Sanat eivät riitä kuvaamaan kuinka kiitollinen olen." *** Yksinhuoltaja isä ja hänen 3 alaikäistä lastaan tarvitsevat tukea yllättävässä taloudellisessa kriisissä. Apuasi kaivataan uudelleen jaloilleen pääsemiseen. Perheestä riippumattomista syistä taloudellinen tilanne on äkillisesti ajautunut erittäin haastavaan tilanteeseen, josta isän on mahdoton selviytyä yksin. Tällä hetkellä perhe ei selviydy edes elämisen peruskustannuksista ja lasten hyvinvoinnille tärkeät harrastukset ovat vaarassa loppua kokonaan, kun ei ole niihin varaa. Isälle on tärkeää, että lapsille merkityksellinen harrastustoiminta voisi jatkua. Harrastustoiminta tukee lasten hyvinvointia ja tulevaisuuden kouluttautumismahdollisuuksia. Isälle suuri apuväline olisi pieni esine, silmälasit. Silmälasit olisivat merkitykselliset kaikessa päivittäisessä toimimisessa ja uuden työn haussa. Antamallasi tuella on suuri vaikutus perheen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistämiseen. Korjataan ja tasapainotetaan tämän perheen tilannetta yhdessä! Avuntarpeen on arvioinut ja avun toimittaa perille Jyväskylän seurakunnan diakoni Sami Junttila, sami.junttila@evl.fi.

100 %
2000 € 2000 €
Jyväskylä

Pikkulapsi perhe kaipaa apuasi rästivuokraan

*** Keräys on täyttynyt. Lämmin kiitos lahjoittajille! *** "Kiitoksia kaikille lahjoittajille. Vauvan tuoksuinen arki on nyt todellista ja opiskelut lähteneet hyvin käyntiin. Nyt saadaan rästivuokrat hoidettua. Eniten ilahduttaa, kuinka nopeasti keräys tulikin täyteen. Iso kiitos." Perheen isän vakituisen työn vei korona. Perheen äiti on kotona hoitanut 2-vuotiasta lasta. Talouden tasapainoa on isä ylläpitänyt pätkätöillä, mutta mitään pitempää työsuhdetta ei ole ollut tarjolla. Niinpä isä aloittaa uuden ammatin opiskelun kemiateollisuuden puolelle elokuun alussa. Äiti on valmistautunut kotona uuden vauvan syntymään heinäkuun lopussa. Helteinen kesä on tehnyt raskausajasta haastavaa. Perheen laskut ja muut menot on maksettu tunnollisesti pienestä kodinhoidon tuesta ja ansiopäivärahasta. Uutta vauvaa varten on tehty tarpeellisia hankintoja; vaunut, sitterit yms., koska rahaa on ollut vähän käytössä mahdollisimman moni asia on hankittu käytettynä. Tarkkaan harkituista hankinnoista ja talouden pidosta huolimatta on perheelle päässyt muodostumaan pieni vuokrarästi. Olisitko sinä valmis auttamaan, jotta perheen talous saataisiin takaisn tasapainoon? Näin perhe saisi rauhassa, ilman ylimääräistä huolta, valmistautua vauvan tuoksuiseen arkeen ja opiskeluun. Perheen tilanteen on karkoittanut ja avun perille toimittaa Kajaanin seurakunnan diakoniatyöntekijä Paula Sirviö, paula.sirvio@evl.fi.

100 %
1000 € 1000 €
Kajaani

Nojatuoli vähävaraiselle leikkauspotilaalle

**** Keräys on täyttynyt. Lämmin kiitos lahjoittajille! Juhanin terveiset: "Sydämellinen kiitos lahjoittajille saamastani tuesta. Uusi tuoli helpottaa kotona oleskeluani ja auttaa arkitoiminnoissa. Rankan talven jälkeen se tuo uutta iloa elämääni."**** 68-vuotias Juhani joutui isohkoon leikkaukseen syksyllä 2020, ja toipuminen kesti koko talven. Maaliskuussa Juhanin haava tulehtui, joka johti hengenvaarallisiin komplikaatioihin, joiden johdosta Juhani joutui olemaan sairaalassa kuukausia. Hän selvisi, mutta toipumisen tie on ollut pitkä. Nyt Juhani on päässyt sairaalasta kotiin. Liikuntarajoitteisena hän joutuu viettämään paljon aikaa pienessä kodissaan. Kotonaan Juhanilla ei ole kunnollista istumapaikkaa, sillä hänen vuosikymmeniävanhan nojatuolinsa rakenteet ovat romahtaneet ja tuoli on käyttökelvoton. Toipuakseen Juhani tarvitsee kääntyvän nojatuolin, jossa hän viettää suurimman osan päivästä. Tuolissa tulee olla helppo istuutua ja josta on helppo nousta. Nojatuoli toimisi myös apuna pukeutumisen helpottajana. Juhanin eläke on pieni, ja suuret sairaalamaksut ovat rasittaneet taloutta pitkään, joten Juhani ei kykene hankkimaan tuolia eläketuloillaan. Voisitko sinä auttaa lahjoituksellasi Juhania nojatuolin hankinnassa? Uusi nojatuoli toisi Juhanin arkeen sujuvuutta ja elämä tuntuisi edes vähän helpommalta. Juhanin avuntarpeen on kartoittanut ja avun perille vie diakoniatyöntekijä Eija Keinänen, eija.keinanen@evl.fi Kotimaanavun kautta apu menee perille luotettavasti ja varmasti! Lämmin kiitos avustasi!

100 %
710 € 710 €
Helsinki

Iäkkään rouvan ahdinko

*****Keräys on täyttynyt, kiitos lahjoittajille!***** Eläkkeellä oleva nainen on tehnyt koko ikänsä töitä ja kasvattanut, käytännössä yksin lapsensa. Toinen lapsista on kuitenkin saattanut rakastavan ja auttavan äitinsä tilanteeseen, jossa tämä näkee jopa nälkää niin, että on laihtunut aivan pieneksi. Äidillä on eläke, jolla tulisi toimeen, mutta nyt rahat menevät pitkälti lapsen auttamiseen ja tämän takia otettuihin velkoihin. Tilanne on lohduton. Äidin kanssa on keskustellut siitä, että aikuisen lapsen tulisi jo ottaa vastuu omasta elämästään, mutta kuinka vaikeaa se äidille onkaan. Olisi varmasti jokaiselle äidille! Tilanne on päässyt kuitenkin jo niin pahaksi, että nopeaa korjausta ei ole odotettavissa, vaikka hän nyt heti lakkaisikin auttamasta lastaan. Eläkeläisnaisen on huolehdittava veloista, joita hän on lapsensa vuoksi joutunut ottamaan. Pelkästään näiden velkojen lyhennyksistä kertyy jo iso summa. Diakoniatyö on pyrkinyt pitämään äidin ruuassa, mutta hän tarvitsisi sen lisäksi muutakin taloudellista apua. Jos edes joitain laskuja saisi maksettua pois, se helpottaisi stressiä, jolloin huoli omasta jaksamisesta varmasti kohenisi. Voisitko sinä lahjoittaa ja auttaa tätä taloudelliseen ahdinkoon, lapsensa takia joutunutta eläkeläisnaista selviytymään jokapäiväiseen elämään liittyvistä välttämättömistä laskuista ja menoista, jotta huoli ja stressi hieman helpottuisi. Eläkeläisnaisen tilanteen on kartoittanut ja äitiä tukee sekä vahvistaa hänen omassa elämässään Raision diakoni Leena Nieminen, leena.a.nieminen@evl.fi

100 %
1500 € 1500 €
Raisio

Läppäri ja puhelin monivammaiselle Maaritille

Lämmin kiitos lahjoituksestasi! Soitin Maaritille, kun näin rahalahjoitukset ja toivotin hyvää syntymäpäivää (huomenna 45v.), hän puhkesi itkuun ja sanoi; vielä saan uskoa ihmisiin ja ihmeisiin! Kiitos rakkaat ihmiset! Nöyrästi teidän, Erja-diakonissa **** Keräys on täyttynyt. Lämmin kiitos lahjoittajille! **** Maarit on pikkutytöstä lähtien joutunut tekemään työtä, niin kotona kuin maailmalla. Epäonnekseen hän sairastui MS-tautiin. Nytkin sairaus on aiheuttanut kuumeilua jo muutaman viikon. Äitienpäivänä Maarit täyttää 45-vuotta. Hän elää päivä kerrallaan, mutta haluaa kuitenkin auttaa naapuruston vanhuksia ja yksinäisiä ihmisiä, omalla kultaisella persoonallaan. Maarit elää hyvin niukasti ja laskee rahansa tarkasti. Nyt kannettavatietokone rikkoutui, eikä sitä voi enää korjailla. Samoin vanhassa puhelimessa äänet katkeilevat, joten sekin olisi pikaisesti vaihdettava. Näihin hankintoihin hänellä itsellään ei ole varaa. Isoista kustannuksista ei ole kysymys, eikä hän haluaisi olla mitenkään, eikä kenellekään vaivaksi, mutta yhteydenpitoa ja asioidenhoitoa on pystyttävä tekemään! Nöyrä diakoninen pyyntö Sinulle, että lahjoittaisi Maaritille mahdollisuuden saada elämänsä raiteilleen, uusien, arkea helpottavien teknisten laitteiden hankkimiseksi! Maaritin yhdyshenkilönä ja lähimmäisenä toimii Raision seurakunnan diakonissa Erja. Tule mukaan ja lahjoita. Kysy lisää, jos suinkin kiinnostuit Maaritin tukemisesta. Kiitos jo etukäteen! erja.andersson@evl.fi ja puh. 0447160326.

107 %
480 € 450 €
Raisio

Lapset Lintsille

***Lämmin kiitos lahjoittajille! Avullanne pystyimme ilahduttamaan kymmeniä lapsia lahjoittamalla heille rannekkeen Linnamäelle. Siunausta ja hyvää kesää kaikille!*** Kevät saa ihmislapsen haaveilemaan kesälomasta. Monen lapsen suurin kesäloman toive saattaa olla huvipuistossa vietetty päivä. Samaan aikaan monen vähävaraisen perheen vanhemmat pohtivat mistä saisivat rahaa lapsen unelmien toteuttamiseen. Esimerkiksi yhden Linnanmäki-rannekkeen arvo on peräti 42 euroa ja se on iso osa perheiden kuukausibudjetista. Rankan koronavuoden aikana monet lapsiperheet ovat joutuneet hakemaan taloudellista apua ja usean jo ennestään köyhän lapsiperheen talous on ollut entistä tiukempi. Perheissä kärsitään muun muassa työttömyyden ja lomautusten tuomista tulojen vähentymisestä. Yhä harvemmalla on varaa lähteä lomamatkalle kotikaupunkia pidemmälle tai edes retkelle kotilähiöstään. Haluamme jakaa iloa lapsiperheille tulevana kesänä. Haluamme tarjota tämän keräyksen avulla mahdollisimman monelle lapselle iloinen kesäpäivä Linnanmäellä. Lahjoittamalla keräykseen mahdollistat ikimuistettavan päivän Malmin seurakunnan alueella asuvalle lapsiperheelle. Autettavat lapsiperheet valitaan taloudellisin perustein diakoniatyön kautta. Keräystä koordinoi Malmin seurakunnan diakoniatyöntekijä Heidi Rajamäki, p. 09 2340 4536, heidi.rajamaki@evl.fi. Lahjoita haluamasi summa ja anna ilon levitä! Voit tehdä lahjoituksen nimettömänä tai jättää yhteystietosi. Yritykset voivat halutessaan tilata laskun: info@kotimaanapu.fi Halutessasi voit jakaa tämän lahjoituskohteen some-profiileissasi!

58 %
2023 € 3500 €
Helsinki

Lahjoita autismikirjon lapsille mahdollisuus harrastaa

*** Keräys on päättynyt. Lämmin kiitos lahjoittajille! *** Autismikirjon lasten ja nuorten tavallinen arki on raskasta. He kokevat äänet, valot, kosketuksen tai isot ihmisryhmät kuormittavina. Kotoa lähtemisestä tulee ylivoimaista. Autismikirjon lapset jäävät usein vapaa-ajan harrastusten ulkopuolelle. Autismikirjolaisen tyypillinen haaste liittyy sosiaaliseen kanssakäymiseen ja vuorovaikutukseen. Kaverisuhteiden luominen on vaikeaa, jopa mahdotonta. Hyväksytyksi tulemisen tarve altistaa kiusaamiselle ja vuorovaikutuksen vaikeudet yksin jäämiselle. Autismikirjon lapsen arjessa on vähän myönteisiä kokemuksia. Harrastaminen tuo iloa myös näille lapselle. Kiinnostava harrastus tuo onnistumisen kokemuksia sekä joukkoon kuulumisen tunteen. Kokemuksilla saattaa olla käänteentekevä vaikutus lapsen tai nuoren elämässä. Sopivan harrastuksen ja ympäristön löytäminen edellyttää kuitenkin useita harrastuskokeiluita, johon perheillä ei ole varaa. Osallistu keräykseen ja anna autismikirjon lapsille mahdollisuus harrastuskokeiluihin. Näin lapset ja nuoret voivat kokea jotain uutta, iloita ja olla mukana toiminnassa. Lahjoittamalla keräykseen autat näitä lapsia jaksamaan arjessa. Mobile Pay: 29305 Keräys on suunniteltu yhteistyössä Autismiyhdistys PAUT ry:n ja Autismiliiton kanssa. Kotimaanapu välittää tuen autismikirjon perheille paikallisten autismiyhdistysten kautta. Lisätietoja elisa.huuhka@kotimaanapu.fi -- Tämä keräys on Valitsesydamella.fi -kumppanuuskohde.

16 %
7965 € 50000 €

Selkäsairaan yksinhuoltajan avunhuuto

***Keräys on tullut täyteen. Lämmin kiitos lahjoituksestasi! *** Yksinhuoltajaäiti joutui sairauslomalle joulukuussa 2020 selän kipeytyessä ja hiljalleen menettäen suurimman osan liikuntakyvystä ja työkyvyn. Sairausloman pituudesta ei ole tietoa, tutkimuksia on vielä tulossa. Kuukausien aikana tulot ovat pudonneet huomattavasti. Sairauspäiväraha on minimaalinen ja elämiseen on jouduttu käyttämään luottokorttia. Nyt kortin luotto on käytetty loppuun. Täten laskujen määrä on lisääntynyt, eikä ole rahaa ostaa ruokaa. Tilanne on epätoivoinen. Terveydenhoitokulut lääkkeineen ja vastaanottoineen vievät ison osan sairauspäivärahasta. Lisäksi on tullut akuutti hammaslääkärikäynti. Kahdeksan vuotias tytär on kärsinyt jatkuvista päänsäryistä. Optikolla todettiinkin muuttunut näkö ja siksi silmälasien hankinta tuli ajankohtaiseksi. Äidinkin pitäisi käydä tarkistuttamassa näkö samasta syystä, mutta hän yrittää pitkittää asiaa vielä muutaman kuukauden. Äidin ja lapsen tilanne on erittäin haastava eikä perheen rahatilanteen kohentumista ole näköpiirissä. Voisitko sinä auttaa äitiä ja lasta lahjoittamalla ja tuoda heidän elämäänsä toivon pilkahduksen? Lahjoittamalla voit auttaa heitä arjen välttämättömissä kuluissa, silmälasien sekä sairaanhoitokulujen kattamisessa. Avuntarpeen on arvioinut ja avun toimittaa perille Seinäjoen seurakunnan diakoniatyöntekijä Mervi Laasanen mervi.laasanen@evl.fi -- Kotimaanavun kautta lahjoittaminen on turvallista. Apusi menee perille luotettavasti.

100 %
1750 € 1750 €
Seinäjoki

Pyykinpesukone suurperheelle

"Pesukoneen rikkouduttua vähän takuuajan jälkeen, olimme haasteellisessa tilanteessa ja sinnittelimme kuukausia erilaisin ratkaisuin pyykin suhteen. Pitkään jatkuneen taloudellisen tiukkuuden arjessa, emme ole aiemmin rohjennut hakea tukea tai apua mistään, ja nyt , kun ystävämme kertoi mahdollisuudesta kysyä apua seurakunnalta, otimme askeleen ja uskaltauduimme diakonin puheille perheemme tilanteesta. Olemme selviytyneet vaikeista elämäntilanteista parempaan, mutta vie vielä hieman aikaa, että saamme perheen taloudenkin kantamaan. Tässä extrahankinnassa, seurakunnan ja kirkon kotimaan avun kautta tulleiden lahjoittajien pyyteetön auttamishalu koskettaa syvästi perhettämme, ja olemme todella kiitollisia teille kaikille sydämellisille lahjoittajille ! Toivotamme kaikille oikein onnellista kevättä ja kesää - Kiitos suuresta avustanne !" **** Keräys on täyttynyt. Suuret kiitokset kaikille lahjoittajille! ***** Kouvolalaiseen perheeseen on tulossa vauva usean sisaruksen kaveriksi. Pyykin määrä isossa perheessä onkin merkittävä! Vanha pesukone on hajonnut ennen aikojaan, mutta valitettavasti perhe ei ole pystynyt maksamaan pienillä tuloilla kotivakuutusta. Molemmat vanhemmat ovat töissä, mutta työtulot ovat minimalistiset ja arkipäivän menot vievät ne kokonaan. Pian syntyvä vauva lisää ennestään pyykin määrää ja kuukausia kestäneet väliaikaisratkaisut ovat kalliit ja kestämättömät pidemmän päälle, varsinkin pienen vauvan kanssa. Perhe tarvitsee uuden, riittävän ison pyykinpesukoneen. Lahjoittamalla autat merkittävästi perheen ja etenkin äidin arkea. Perheen elämäntilanteen ja tarpeen on kartoittanut sekä koneen toimittaa keräyksen täytyttyä perille Kuusankosken seurakunnan diakoniatyöntekijä Sanna Junnola-Ahola sanna.junnola@evl.fi

100 %
920 € 920 €
Kuusankoski

Pyörä yksin harrastavalle nuorelle

*****Keräys on täyttynyt. Lämmin kiitos lahjoittajille ***** "Lämmin kiitos kaikille keräykseen osallistuneille! Arvostamme suuresti tukeanne lapsemme pyörähankinnassa. Ilman teitä tämä ei olisi ollut mahdollista. Jumala teitä kaikkia siunatkoon &65039; Pyörän saava nuori lähettää suuren kiitoksen ja kertoo, ettei malta odottaa kesälomaa ja pitkiä pyöräretkiä! Nopea keräystahti tuli yllätyksenä ja pyöräilijälapsemme iloitsi suuresti, kun tieto keräyksestä saavutti meidät." ***** Nuori, jolla on haasteita ryhmässä toimimisessa, haluaisi harrastuksen, jota voi tehdä yksin. Hän rakastaa pyöräilyä, mutta hänen pyöränsä on huonokuntoinen. Hän tarvitsee uuden pyörän ja kypärän, jota voi ajaa myös talvella. Lisäksi pyörään tarvitaan valot ja lukko. Vanhemmilla ei ole varaa ostaa kunnollista pyörää. Heistä toinen on vammauduttuaan jäänyt eläkkeelle. Toinenkin vanhemmista on jäänyt työttömäksi työpaikan lakkautuessa. Myös hänelläkin on sairautta. Tulot ovat siis äärimmäisen pienet, sairauskulut isot ja perheessä on useampia lapsia. Voisitko sinä lahjoittaa ja antaa tälle nuorelle mahdollisuus harrastaa ja saa mielekästä tekemistä sekä liikkumisen vapautta. Nuori pääsee näin irrottautumaan kotoaan ja saa kokea liikkumisen iloa. Samalla hän voi tuntea yhdenvertaisuutta, kun monilla muillakin nuorilla on nykyaikaiset ja toimivat pyörät. Perheen tilanteen on kartoittanut ja avun vie perille Jyväskylän seurakunnan diakoniatyöntekijä Paula Kiviranta paula.kiviranta@evl.fi

104 %
725 € 700 €
Jyväskylä

Varattomalle 5 hengen perheelle auto arkisten asioiden hoitoon ja lasten menoihin.

**** Keräys on täyttynyt. Suuret kiitokset kaikille lahjoittajille!**** Vähävaraisen perheen elämältä lähti pohja, kun lapsi kuoli kohtuun juuri ennen laskettua aikaa ja äiti sairastui vakavaan masennukseen. Samoihin aikoihin perheen isä menetti työkykynsä selän välilevyrappeumasairauden edetessä ja kipujen kroonistuessa. Isä on yrittänyt aika ajoin näiden vuosien ajan tehdä töitä, mutta ajautui usein sairauslomalle selän kipujen viedessä toimintakyvyn. Perheen äidillä on sittemmin diagnosoitu ahdistuneisuushäiriö, traumaperäinen stressihäiriö ja keskivaikea masennus. Äiti on nyt työkyvyttömyys eläkkeellä. Arjessakin toimintakyky on hyvin vähäistä ja rajoittunutta. Perheen auto, joka on yli 20 vuotta vanha, on nyt tullut tiensä päähän. Auton vikalista on pitkä ja sitä ei enää kannata korjata. Perhe on varaton, joten uuden auton hankkiminen tai korjaaminen olemassa olvilla tuloilla ei onnistu. Perheen hyvinvoinnin edellytyksenä on ollut oma auto, jollaa perhe on voinut liikkua esimerkiksi lasten harrastuksiin, apteekkiin, lääkäreihin sekä ruokakauppoihin. Ilman autoa äiti ei sairauksien vuoksi pääse liikkumaan kotiaan kauemmas. Myös linja-autolla kulkeminen on mahdotonta. Myös isän selkäsairaus rajoittaa hänen liikkumistaan ilman autoa. Voisitko sinä auttaa lahjoituksellasi tätä perhettä, jotta heille saataisiin ostettua käytetty luotettavan auto. Perhe osallistuu auton kustannuksiin mahdollisuuksiensa mukaan myös itse säästäen pienistä tuloistaan ainakin käsirahan verran. Perheen avuntarpeen on arvioinut ja keräystä koordinoi diakoniatyöntekijä Mikko Huuhtanen diakoniatyöntekijä Ylöjärven seurakunta P. 044 7868 194

100 %
2400 € 2400 €
Ylöjärvi

Apua Koskelan henkirikoksen uhrin perheelle ja tue kiusaamisen vastaista työtä

*****Keräys on päättynyt. Sydämellinen kiitos kaikille keräykseen osallistuneille ja survalittelun jättäneille!**** Päivitetty 31.3.2021 Kerätystä summasta 10 000 € avustetaan uhrin vanhempia. Kotimaanapu on tavoittanut vanhemmat ja heidän kanssaan on sovittu avun organisoimisesta. Apu toimitetaan perille diakoniatyön kautta, joka on tarvittaessa myös vanhempien tukena. Lahjoitusten yhteydessä jätetyt viestit ja suruvalittelut toimitetaan vanhemmille kauniin adressin kera. Keräyksen lopputuoton käytön suunnittelu kiusaamisen vastaiseen työhön etenee ja siitä raportoidaan suunnitelmien konkretisoituessa. ************************ Koskelan henkirikoksessa kuolleen nuoren vanhemmat tarvitsevat tukea selviytyäkseen. Keräyksen tuotolla tuetaan perhettä ja heidän selviytymistään traumaattisessa tilanteessa eri tavoin 10 000 euroon asti. Vielä on mahdollista lahjoittaa Koskelan henkirikoksen uhrin muistolle ja tukea kiusaamisen vastaista työtä. Keräys on avoinna 21.3.2021 saakka. Keräyksen tavoitesumman ylittävä osuus ohjataan kiusaamisen vastaiseen työhön, jotta kukaan nuori Suomessa ei joutuisi kokemaan uhrin kaltaista kohtaloa. Tämä summa jaetaan seurakuntien diakoniatyön ja nuorisotyön asiantuntijoiden avulla sinne, missä kiusaamisen vastaiselle työlle on suurin tarve. Lahjoittamalla tähän keräykseen, autat traumaattisen kokemuksen kokenutta perhettä, mutta annat samalla tukesi kiusaamisen vastaiseen työhön. Halutessasi voit osoittaa tukesi perheelle lahjoituksen yhteydessä viestikenttään jättämälläsi viestillä. Tavoitesumma on viitteellinen. Tavoitesumman ylittyessä voit edelleen lahjoittaa ja summa ohjataan kiusaamisen vastaiseen työhön. Lisätietoja ilkka.kalmanlehto@kotimaanapu.fi — Oulunkylän Seurakunta tukee myös kriisin keskellä

358 %
35776 € 10000 €

Jotta sairaus ei veisi toimintakykyä kokonaan

**** Keräys on täyttynyt. Lämmin kiitos lahjoittajille!**** "Iso kiitos kaikille lahjoittajille, jotenkin tuntuu, että tästä pääsee ns. jaloilleen." Nuori MS-tautia sairastava nainen tarvitsisi apuasi, pitääkseen toimintakykyään yllä. Etenevän sairauden takia, hän on joutunut hankkimaan uuden sängyn, mutta rahat eivät riittäneet enää petauspatjaan. Sairaus hankaloittaa monella tapaa arjesta selviytymistä, eikä hän pysty käymään enää itsenäisesti taloyhtiön pesutuvassa, vaan tarvitsee oman pyykinpesukoneen. Sairauden takia kunnon ylläpitäminen on välttämätöntä, mutta koronan takia uimahallissa tai kuntosalilla käyminenkin on jäänyt kuitenkin vähiin. Kunnon ylläpitämiseksi tarvitaan siksi myös kuntopyörä. Mieltä painaa myös surutyö menehtyneen läheisen vuoksi sekä kunnon heikkeneminen, minkä vuoksi henkilökohtaisen avustajan tarpeen selvitystyö on parhaillaan käynnissä. Nainen pystyy maksamaan pienistä tuloistaan juuri ja juuri laskunsa, mutta näihin ylimääräisiin hankintoihin hänellä ei ole varaa. Voisitko sinä olla lahjoituksellasi tukemassa tämän nuoren naisen mahdollisimman itsenäisestä selviytymistä elämästään, etenevästä sairaudestaan huolimatta? Avullasi on suuri merkitys naisen arjesta selviytymiselle. Naisen taloudellisen tilanteen on kartoittanut ja avun perille toimittaa Kajaanin seurakunnan diakoniatyöntekijä Paula Sirviö paula.sirviö@evl.fi

100 %
1200 € 1200 €
Kajaani

Keräys koronaepidemiasta kärsineen tapahtuma-alan ihmisten auttamiseksi

***Keräys on suljettu ja lahjoitetut varat on myönnetty pienavustuksina tapahtuma-alan ammattilaisille. Lämmin kiitos lahjoittajille!*** Koronapandemia on vaikuttanut meistä jokaiseen. Samalla se on kohdellut meitä hyvin eri tavoin. Heikoimmassa asemassa ovat ne, jotka ovat tahtomattaan pudonneet yhteiskunnan turvaverkkojen ulkopuolelle tai väliin. Yksi kaikista eniten kärsinyt ala on tapahtumateollisuus, joka työllistää kokopäiväisesti yli 20 000 ja tilapäisesti jopa 175 000 ihmistä. Tapahtumat ovat koronapandemian vuoksi olleet Suomessa kiellettyjä tai voimakkaasti rajoitettuja jo yli vuoden ajan. Suuri osa alalla työskentelevistä ihmisistä on yksinyrittäjiä tai freelance-työntekijöitä, minkä vuoksi he ovat koronakriisin aikana olleet taloudellisten tukijärjestelmien väliinputoajia. Alalla työskentelevien ammattilaisten toimeentulo on lakannut ja ajanut ihmisiä vakavaan taloudelliseen kriisiin, joka vaikuttaa heidän itsensä lisäksi myös heidän perheidensä arkeen. Tällä keräyksellä tuetaan tapahtuma-alan kriisin vuoksi vaikeaan taloudelliseen ahdinkoon joutuneita ihmisiä ja heidän perheitään. Jos mahdollista, lahjoita sopivaksi katsomasi summa ja auta. Keräyksen tuotolla tuetaan apua tarvitsevien ihmisten arjen hankintoja. Kaikkien avunsaajien tilanne selvitetään ensin paikallisen ammattilaisen toimesta. Olen tapahtuma-alalla, kuinka haen avustusta? Lisätietoja keräyksestä ilkka.kalmanlehto@kotimaanapu.fi ja jari.kupiainen@kirkkopalvelut.fi sekä Tapahtumateollisyys ry:n sivuilta -- Tämä keräys on Valitse Sydamellä -kumppanuuskohde

35 %
174941 € 500000 €

Uusi sänky homekodissa turmeltuneen tilalle

***Keräys on tullut täyteen. Lämmin kiitos lahjoittajille! *** Vuosi sitten perhe muutti maakunta-alueelta takaisin Jyväskylään, jotta lasten harrastuksissa kulkeminen helpottuisi. Uusi koti paljastui kuitenkin pian sisäilmaongelmaiseksi homekodiksi. Toinen lapsista sairastui vakavasti ja joutui vahvalle lääkitykselle. Tilanne kehittyi niin pahaksi, ettei lapsi lopulta voinut olla homekodissa ollenkaan. Perheen piti löytää uusi koti, joka onneksi löytyikin. Uusi koti on puhdas, jossa on hyvä hengittää ja nyt hän on päässyt jo eroon kaikista lääkkeistä ja jaksaa taas urheilla. Muuton yhteydessä kaikki homekodissa ollut irtaimisto, liinavaatteet ja vaatteet täytyi uusia siirryttäessä uuteen, puhtaaseen kotiin. Tämä ajoi perheen taloudellisesti hyvin ahtaalle ja on aiheuttanut velkaantumista, kun isä on vielä työttömänä ja äiti opiskelee. Kodin irtaimisto on nyt muilta osin uusittu, mutta vanhempien sänky on vielä hankkimatta. Sänky tulisi uusia niin homealtistuksen, kuin vanhempien selkävaivojen vuoksi. Hyvin selkää tukeva sänky olisi nyt tarpeen. Terveydellisistä syistä isä ei pysty tekemään enää aiempaa työtä, joten on työttömänä ja huolehtii kotona perheen lasten arjen tarpeista. Isän läsnäolo onkin tarpeen, sillä perheen toinen lapsista on erityislapsi, joka vaatii jatkuvaa aikuisen läsnäoloa ja ohjausta. Siksikin hyvät yöunet ja palauttava lepo on erityisen tärkeää arjen sujumisen kannalta. Voisitko sinä olla tukemassa lahjoituksellasi tätä perhettä uuden sängyn hankinnassa, jotta vihdoin terveyttä vaarantava vaha sänky saadaan vaihdettua uuteen ja perhe pääsee vihdoin jatkamaan terveempää arkea. Perhettä tukee ja heidän avun tarpeensa on kartoittanut diakoniatyöntekijä Päivi Itkonen paivi.itkonen@evl.fi

100 %
1550 € 1550 €
Jyväskylä

Osallistu auttamiseen tulipalon jälkeen

**** Keräys on täyttynyt. Lämmin kiitos lahjoittajille!**** Juhannuksena 2020 sattui Rovaniemellä raju tulipalo joka tuhosi talon täysin. Jäljelle jäi vain rauniot. Palossa ei onneksi menehtynyt ihmisiä mutta liekkeihin kuoli kahdeksan koiraa sekä pienjyrsijöitä. Asiasta uutisoitiin Iltalehden laajassa artikkelissa nyt Loppiaisena 6.1.2021(linkki tästä Iltalehti artikkeli). Artikkelin jälkeen Kotimaanapu sai yhteydenoton yksityishenkilöltä olisiko mahdollista perustaa keräys tulipaloon joutuneen henkilön auttamiseksi. Asian nykytila selvitettiin paikallisesti ammattiauttajien toimesta ja kriteerit keräykselle täyttyivät. Autettavan henkilön vakuutusturva ei valitettavasti ollut voimassa palohetkellä. Vaikka lehden kuvissa näkyy hymyilevät kasvot tilanne ei henkisesti eikä taloudellisesti ole läheskään kunnossa. Tällä keräyksellä koitetaan auttaa kyseistä henkilöä pääsemään jaloilleen ja jatkamaan eläintenkouluttajan työtään rakkaiden koiriensa kanssa. Kotimaanavun keräysten tuotto käytetään koordinoidusti autettavan henkilökohtaiseksi hyväksi. Suoraa rahaa ei anneta vaan hankintoja tehdään yhdessä ammattiauttajan kanssa. Samalla käytävät keskustelut ja tuki auttaa henkisesti jaksamaan. Tapauksessa auttaa Kotimaanavun yhteyshenkilö Laila Juntti Rovaniemen seurakunnasta laila.juntti@evl.fi Lahjoittaessasi voit kirjoittaa omat terveisesi tulipaloon joutuneelle henkilölle. Välitämme ne hänelle eteenpäin nimettöminä. Keräystavoite on viitteellinen ja sen mahdollisesti täyttyessä voi edelleen lahjoittaa. -- Kotimaanavun yhteyshenkilö ilkka.kalmanlehto@kotimaanapu.fi 050 3309308

103 %
10330 € 10000 €
Rovaniemi

Auta orpoa nuorta miestä elämässä eteenpäin

****Keräys on täyttynyt. Lämmin kiitos lahjoittajille!****Avun saaja kiittää lämpimästi kaikkia lukuisia ihmisiä, jotka ovat lahjoittaneet rahaa ja myötäeläneet hänen ja pikkuveljiensä elämäntilanteessa.**** Suomeen 5 vuotta sitten yksin tullut ja turvapaikan saanut nuori mies on juuri täyttänyt 18 vuotta. Hän on pari vuotta yrittänyt saada kahta pikkuveljeään Suomeen Afganistanista. He ovat orpoja. Isoveli on tukenut kuukausittain pikkuveljiään taloudellisesti Suomesta käsin tinkien kaikista omista menoistaan. Nyt pojat ovat saaneet oleskeluluvat Suomeen ja monien vaikeuksien jälkeen he ovat vihdoin päässeet isoveljensä luokse. Isoveli on ahkera ja sinnikäs nuori. Hän on päässyt opiskelemaan alaa, johon ei ole helppo päästä. Koulun hän on hoitanut hienosti tähän asti kovasta stressistä huolimatta. Hän on ollut kovassa paineessa niin rahallisesti kuin henkisestikin, sillä hän on odottanut veljiään tulevaksi Suomeen useita kuukausia. Hän on säästeliäs ja tehnyt todella paljon, että veljien Suomeen pääsy tuli mahdolliseksi. Hän ei ole tuhlannut rahaa, vaan säästänyt kaikesta mahdollisesta veljiensä tukemiseksi. Sekään ei vain ole riittänyt. Perheenyhdistämiseen liittyvät kulut ovat olleet hänelle veljien kuukausittaisen taloudellisen tukemisen lisäksi ylivoimaisen suuret. Nyt kun kaikki on periaatteessa hyvin ja veljekset ovat vihdoin päässeet toistensa luo, on maksujen aika. 18-vuotiaan nuoren, joka on aloittamassa itsenäistä asumista ja elämää, ei ole hyvä aloittaa sitä velkaantuneena. Tähän pyydämme apua ja tukea teiltä. Nuoren miehen tilanteen on kartoittanut ja avun perille huolehtii diakoni Hanna Välimaa (hanna.valimaa@evl.fi).

100 %
1725 € 1725 €
Tampere

Apua kotinsa tulipalossa menettäneille perheille Porvoossa / Hjälp åt två familjer som förlorade sina hem genom en brand i Borgå

**** Keräys on päätynyt. Kotinsa menettäneet perheet kiittävät lämpimästi keräykseen osallistuneita! Teitä lahjoittajia oli 281, sydämellinen kiitos jokaiselle! Kodin tarvikkeita päästään nyt hankkimaan heti kun perheet muuttavat väliaikaiskodista pysyvämpään kotiin. **** Familjerna som förlorade sina hem tackar dem som deltagit i insamlingen. Det var 281 som donerade pengar och vi vill hjärtligt tacka er alla! Då familjerna flyttar från sina tillfälliga bostäder till nya hem kan de köpa vad de behöver. -- Kahden perheen paritalokoti tuhoutui jouluyönä asuinkelvottomaksi Porvoossa. Arkea aletaan rakentaa alusta. Auta perheitä hankkimaan kodin perustarpeita ja tue heitä jaksamaan menetyksen keskellä. Oman kodin palaminen on järkyttävää. Perheitä tukee ja tätä keräystä koordinoi diakoniatyöntekijä merja.falck@evl.fi Porvoon suomalaisesta seurakunnasta. Ett parhus för två familjer förstördes under julnatten i en brand i Borgå. Hjälp familjerna att bygga upp sin vardag på nytt. De behöver ekonomisk hjälp med att skaffa saker som finns i ett hem. Det är en mycket stor förlust att mista sitt hem genom en eldsvåda. Insamlingen sker i samarbete med Porvoon suomalainen seurakunta. Kontaktperson för insamlingen i Borgå svenska domkyrkoförsamling är diakoniarbetare irina.lemberg@evl.fi -- Kotimaanavun kautta lahjoittaminen on turvallista ja avun perille menemiseen voi luottaa. Valitse itsellesi sopiva summa ja jatka omaan verkkopankkiisi. Yhteystietojen jättäminen on vapaaehtoista. Det är tryggt att donera genom Kotimaanapu. Medlen går fram. Välj en lämplig summa och fortsätt till din egen nätbank. Det är frivilligt att lämna sina kontaktuppgifter. -- Päivitys 11.1.2021 Vaikka alkuperäinen keräystavoitteemme on jo täyttynyt keräykseen voi edelleen lahjoittaa. Perheitä pystytään silloin auttamaan enemmän vaikean tilanteen ylipääsemiseksi. Kiitokset jo lahjoittaneille! Uppdatering 11.01.2021 Trots att vi har nått vårt ursprungliga insamlingsmål kan man fortfarande donera pengar. Allt ekonomiskt stöd hjälper familjerna i deras situation. Tack till er som redan donerat pengar!

117 %
11710 € 10000 €
Porvoo

Helpotusta arjen huoliin

**** Keräys on täyttynyt. Lämmin kiitos lahjoittajille!**** Yksinhuoltajaperheen äiti on terveydellisistä syistä ollut työkyvytön kahden vuoden ajan. Pienen perheen talous on tuona aikana päivä päivältä tiukentunut. Syksyn aikana vaikeaan tilanteeseen on tullut lisää huolia. Lapselle niin rakkaat lemmikit ovat sairastaneet ja aiheuttaneet lisää kuluja. Kolmesta lemmikistä yksi jouduttiin jo lopettamaan. Jokapäiväisestä arjesta aiheutuneiden velkojen ja äidin sairauden hoitokulujen päälle tulevia eläinten hoitokuluja perheen talous ei enää kestä. Perheen hyvinvoinnin kannalta lemmikit ovat kuitenkin tuoneet paljon iloa tiukkaan arkeen, mistä he ovat olleet kiitollisia. Äidin työttömyyskorvaus on verotuksellisista syitä jäämässä loppuvuodesta entistäkin pienemmäksi, joten perhe ei tule selviämään kaikista välttämättömistäkään kuluista. Tiukan taloudellisen tilanteen vuoksi perheessä on tingitty kaikista mahdollisista kuluista, kuten vaate ja kenkähankinnoista. Itselleen äiti ei ole vuosiin voinut ostaa uusia vaatteita tai sairauden vaatimia tukevampia kenkiä, vaikka nykyiset ovat jo aivan rikkinäiset, eivätkä kestä enää syksyn sateita. Voisitko sinä auttaa lahjoituksellasi tätä yksinhuoltajaperhettä selviämään vaikean ajan yli ja saamaan talouttaan tasapainoon? Osallistumalla perheen lapselle niin rakkaiden eläinten hoitokuluihin, perheen vaate- ja kenkähankintoihin, sekä muihin välttämättömiin kuluihin, antaisit helpotusta ja tulevaisuuden toivoa haastavasta tilanteesta ulospääsyyn. Perheen tilanteen on arvioinut ja avun perille vie diakoni Helena Vettenranta helena.vettenranta@evl.fi

102 %
960 € 940 €
Tampere

Äidin omaishoitajana toimiva mies tarvitsisi polkupyörän

**** Keräys on täyttynyt. Lämmin kiitos lahjoittajille!**** Kun kerroin hänelle, että voimme lähteä hankkimaan polkupyörää hän totesi, että kyllä minä nyt uskon johdatuksen olemassa oloon ja siihen, että hänellekin voi tapahtua jotain hyvää. Seuraavassa otteita hänen lähettämästään kiitosviestistä. "Sydämelliset kiitokset kaikille, jotka osallistuivat keräykseen minun polkupyörää varten. En osaa sanoin kuvailla kuinka kiitollinen olen kun sain tämän keräyksen avulla itselleni uuden ja toimivan polkupyörän. Asustelen tällä hetkellä noin 10 kilometrin päässä äidistäni ja julkisilla kulkuvälineillä menee vähintään 40min vaihtoineen aikaa ja korona-aikana vuoroja on vähennetty entisestään. Se on pieni ikuisuus yksinäiselle vanhukselle, jos joutuu odottamaan esimerkiksi kaatuneena. Polkypyörällä matka taittuu hyvällä kelillä jopa 20 min. Polkypyöräilyllä on suuri merkitys elämässäni, se ei pelkästään tarjoa nopeaa apua äidin luokse pääsyyn vaan antaa minulle mahdollisuuden pienimuotoiseen matkailuun läheisiin kuntiin ja uusiin kaupunginosiin. Minulle tämä mahdollisuus on kuin pääsisin ulkomaille, tunnen olevani vapaa ikävistä asioista ja koen, että olen samanarvoinen kuin kaikki muutkin. Tämän pyörän saaminen oli pieni ihme, en voi kyllin kiittää kuinka hyvää työtä seurakunta tekee, kuinka paljon Taivaan Isä meitä suojelee. Olette kaikki lähellä sydäntäni, jotka teille tämän asian mahdolliseksi. Sydämelliset kiitokset. ************************************* Vähävarainen viisikymppinen, äitinsä omaishoitajana toimiva mies, tarvitsisi liikkumiseensa kunnollisen polkupyörän. Pyörällä matka äidin luokse, kaupungin laidalta toiselle, sujuisi parhaiten ja samalla liikunta tuottaisi iloa sekä terveyttä hänelle itselleen. Mies itse on joutunut elämässään selvitymään monista hankalista asioista, mukaan lukien koulukiusaaminen. Toivoa kuitenkin on, koska oma työllistyminen olisi nyt näköpiirissä. Polkupyörä auttaisi häntä kulkemaan myös tuleviin töihin. Mies on ollut käytännössä koko ikänsä vähävarainen, joten kerrankin uuden pyörän saaminen olisi moninkertainen ilo käytettyyn pyörään verrattuna. Voisitko sinä auttaa lahjoituksellasi tätä äitinsä omaishoitajana toimivaa vähävaraista miestä hankkimaan uuden polkupyörän? Polkupyörä helpottaisi suuresti, jotta hän pystyisi käydä hoitamassa äitiään ja jatkossa pyörää tarvitaan myös mahdollisiin työmatkoihin. Miestä auttaa ja hänen avuntarpeensa on kartoittanut sekä avun perille vie diakoni Anneli Nieminen anneli.nieminen@evl.fi

100 %
840 € 840 €
Oulu