Menneet lähikeräykset

Apua eläkeläisen velkakierteseen

Keräys on tullut täyteen. Lämmin kiitos lahjoituksestasi! Matti on työelämässä toiminut yrittäjänä ja maksaa siitä syntyneitä velkoja velkajärjestelyllä. Työelämän viimeiset vuodet hän oli isossa yrityksessä palkkatöissä. Velkojen lyhentämisestä huolimatta hän selvisi oman taloutensa kanssa itsenäisesti. Eläköidyttyään arkeen tuli jännitystä ja pelkoa, mitä tulevaisuus tuokaan, sillä häntä vastaan oli nostettu syyte, lahjusten vastaanottamisesta. Asiassa oli monia syytettyjä ja Matti oli yksi niistä, joka sai tuomion. Hän ihmetteli oikeuden päätöstä, koska oli toiminut työnantajan ohjeiden mukaisesti eikä ollut ymmärtänyt tilaajalahjojen oleva lahjuksia. Sen myötä tuli korvattavaksi valtiolle lähes 20 000€. Kun tuomio tuli, hän päätti lainata rahaa lapsiltaan ja maksoi 5000 € ulosottoon, ajatellen, että velka pienenee ja hän maksaa sitä silloin, kun omista varoista riittää. Tämä ei kuitenkaan mennyt näin, vaan ulosotossa laskettiin ulosmitattava määrä, joka menee joka kuukausi suoraan eläkkeestä. Matti oli yhteydessä velkaneuvontaan, saadakseen lisättyä tämän summan velkajärjestelyyn, mutta sai vastaukseksi, että se tarkoittaisi aikaisemman järjestelyn purkamista ja välttämättä uutta järjestelyä ei tehtäisi vaan kaikki velat pitäisi maksaa heti tai ne menevät uudestaan ulosottoon. Niinpä hän maksaa nyt 200 €/kk velkajärjestelyn maksuja. Sen lisäksi ulosmitataan 700 € /kk tuomiota. Velkajärjestelyn maksuja ei huomioida toimeentulotuen laskelmassa menoina. Edellisten lisäksi Matin terveys on pettänyt. Hän oli alkuvuonna isossa leikkauksessa, josta ei kuntoutunutkaan niin hyvin kuin toive oli. Tämä tuo kuukausittaisia lääkärikäyntejä, mutta lääkärilaskujakin erääntyy sen verran verkkaiseen tahtiin, että toimeentulotuen laskelma jää joka kuukausi hieman ylijäämäiseksi. Niinpä hän lainailee kuukausittain kavereilta rahaa laskujen maksuun ja seuraavana kuukautena maksaa kavereille takaisin. Tämä kaikki stressaa Mattia jatkuvasti ja usein hän turvautuukin kirkon ruokajonoon saadakseen ruokaa. Voisitko sinä auttaa saamaan hänen elämänsä tasapainoon, niin että hän pääsisi velkakierteestä ja pärjäisi itse laskujensa kanssa vaikka ulosotto ja velkajärjestely jatkuvat vielä 1,5 vuoden ajan. Avun tarpeen on kartoittanut ja avun toimitta perille Espoonlahden seurakunnan diakoni Klarika Vastamäki klarika.vastamaki@evl.fi

100 %
650 € 650 €
Espoo

Tyttären vakava sairastuminen käynnisti luottokierteen

*** Keräys on tullut täyteen. Lämmin kiitos lahjoituksestasi! Avustuksella on ollut tärkeä merkitys, se on antanut uskoa ja toivoa, että kaikesta selviää ja kaikki järjestyy, että on paljon hyviä ihmisiä jotka haluavat auttaa.*** Kysymyksessä on 66-vuotias, monisairas, pienituloinen nainen. Viimeiset Kelan perustoimeentulotukipäätökset ovat olleet kielteisiä. Laskelmien mukaan on ylijäämää, joka paljolti johtuu n 9000 euron luotosta, jota ei huomioida. Hän lyhentää sitä157,96/kk, mutta summa ei juurikaan pienene, vaan suurin osa menee lainan korkoon. Luotto tuli otettua viime kesänä, kun nuori, aikuinen tytär sairastui syöpään toisessa maassa ja nainen halusi olla tämän rinnalla tukena. Nainen on kokenut kovia, häntä on kidutettu entisessä kotimaassaan. Hänellä on viikoittain omia sairaanhoito- ja terveydenhoitokuluja erikoissairaanhoidossa ja traumaterapia Helsingissä. Nainen pitää tarkkaa kirjanpitoa kuluistaan ja kaikki tulevat maksut hän on saanut maksettua eräpäivään mennessä. -Mutta matkalippuun, ruokaan tai hygieniaan ei jää rahaa. Hänen elämänsä on nyt sinnittelyä, hän syö kovin niukasti ja elää askeettisesti. Avustuksen turvin nainen saisi taloudellista tilannettaan tasapainoon. Hänen ei tarvitsisi säästellä elämän perusasioissa, kuten ruoassa yhtä paljon. Huolien taakka kevenisi ja oma jaksaminen paranisi. Ole sinä mukana helpottamassa naisen arkea ja taloudellista ahdinkoa. Avun tarpeen on kartoittanut ja avun toimittaa perille Espoonlahden seurakunnasta diakonissa taina.leinonen@evl.fi

100 %
1000 € 1000 €
Espoo

Apua yksinhuoltajaisän talousahdinkoon

*** Keräys on tullut täyteen! Lämmin kiitos lahjoituksestasi! Lahjoituksen turvin saimme maksettua välttämättömiä laskuja ja isä sai korjattua autoaan ja venettään. Myös kertynyt vuokrarästi saatiin maksettua. Elämä on nyt hiukkasen helpompaa ja tulevaisuuteenkin voi katsoa luottavaisemmin. *** Oskari-isä on huolehtinut 11v. poikansa ja 12v. tyttärensä kaikista tarpeista yksin heidän varhaislapsuudestaan asti. Isän oma työkyky on mennyt ja hän on sairauseläkkeellä. Monenlaisia haasteita on vuosien varrella ollut. Perheen taloudellinen tilanne vaikeutui katastrofaalisesti vuosi sitten ja sillä on ollut paljon seurauksia. Huolta on nyt aiheuttanut vene. Oskari osti sen velkarahoilla koronan aikaan. Hän ajatteli, että voisi viettää lastensa kanssa yhteistä, huoletonta aikaa luonnossa. Vene kuitenkin osoittautui pian vialliseksi ja siihen liittyvät myyjän vastuuasiat ovat edelleen epäselvät. Nyt olisi paras aika myydä vene. Veneestä saadut rahat auttaisivat taloutta. Venettä ei kuitenkaan saa kaupaksi, ennen kun 240-280 euroa maksava starttimoottori on vaihdettu, jotta se olisi taas käyttökunnossa. Lisäksi Oskarin auto on lähes käyttökelvoton. Hänellä ei ole ollut varaa korjata sitä eikä ostaa uusia kesärenkaita. Auto on välttämätön, koska sillä hän kuljettaa lapsiaan mm. harrastuksiin. Oskari on käynyt talous- ja velkaneuvonnassa. Siellä todettiin, ettei kolmehenkinen perhe elä niillä käyttövaroilla, jotka velkojen ja erityisesti niiden korkojen maksun jälkeen jää käytettäväksi kuukaudessa. Oskarin äiti haluaisi auttaa, mutta on itsekin varaton. Hän otti kuitenkin 1000 euroa kulutusluottoa, jotta pystyi auttamaan poikaansa edes vähän. Tähän asti Oskari on halunnut pitää luottotietonsa, mutta nyt tästä periaatteesta on luovuttava. Oskarilla on oman terveyden kanssa paljon haasteita. Sydämen tahdistimen ja polvi- ja nilkkavaivan takia elämä on ollut rajoittunutta jo vuosia. Nyt on todettu myös diabetes ja poikkeuksellisen patologiset kolesteroliarvot. Erityisruokavaliota Oskarilla ei ole taloudellisesti mahdollista noudattaa. Hän sanoo, ettei itsestä niin väliä. Lastensa ruokailusta hän pyrkii huolehtimaan ja syö itse mitä jää tai mikä ei lapsille maistu. Samoin Oskari on pitänyt kiinni siitä, että lapset saisivat harrastaa itselleen tärkeitä lajeja, jalkapalloa, tennistä ja taekwondoa. Oskari kärsii päivittäisestä kovasta päänsärystä ja ymmärrettävästi jatkuva stressi ei ole hyväksi. Hän on masentunut ja ollut valmis luovuttamaan. Oskarin oma terveys, hyvinvointi ja jaksaminen ovat kuitenkin ehdoton edellytys lasten hyvinvoinnille, tasapainoiselle kasvuympäristölle. Kaikki laskut laahaavat perässä ja tilanne on kovin stressaava. Avustuksen avulla rästilaskut saisi ajan tasalle. Oskari saisi korjattua ja myytyä veneensä vielä kun veneilyaikaa on vielä jäljellä. Tilille jäisi edes hiukan rahaa, jolla hankkia terveellisiä ruoka-aineita kaupasta ja ehkä viettää yhdessä iloinen kesäpäivä lähialueella. Ole mukana auttamassa Oskaria ja lapsia. Jokainen euro tulee nyt tarpeeseen. Avun tarpeen on kartoittanut ja avun toimittaa perille Espoonlahden seurakunnasta diakonissa Taina Leinonen taina.leinonen@evl.fi

130 %
780 € 600 €
Espoo

Apua työssäkäyvän yksinhuoltajan ahdinkoon

*** Keräys on tullut täyteen. Lämmin kiitos lahjoituksestasi! *** "Hämmentävää ja todella liikuttavaa, miten tuntemattomat ovat halunneet auttaa! En todellakaan olisi voinut uskoa. Olen hyvin kiitollinen! Kun oma tilanteeni helpottuu, minulla on mahdollisuus auttaa jotakuta toista. Perheessä on kohtuuton tilanne, jossa yhden vanhemman kokoaikatyön palkkatulo ei riitä välttämättömiin menoihin. Olisiko sinulla mahdollisuutta auttaa ja luoda uskoa selviämiseen? Perheessä on kaksi alaikäistä lasta. Teini-ikäinen on asunut kodin ulkopuolella itselleen vahingollisen käyttäytymisen vuoksi. Kodin on oltava kuitenkin riittävän suuri hänen säännöllisiin kotivierailuihinsa, joka tarkoittaa korkeampaa asumiskulua ilman asumistukea. Lapsesta on maksettava elatusapua hyvinvointialueelle. Summa on laskettu yksinhuoltajan palkkatulosta huomioimatta työssäkäynnin ja lapsen tapaamiset mahdollistavan auton kuluja ja kustannuksia. Perheenjäsenten väliset suhteet ovat lämpimät ja hyvät. Lisäksi aika on kypsyttänyt nuorta ja kotiinpaluun mahdollisuus kasvaa. Tällä hetkellä kuitenkin yllättävä lasku suistaa talouden pitkäksi aikaa raiteiltaan, siirtää pakollisia laskuja eteenpäin ja ahdinko lisääntyy. Tule tuomaan toivoa ja luottamusta, että työllä ja sinnikkyydellä selviää! Avun tarpeen on selvittänyt ja avun perille vie Lohjan seurakunnan diakoniatyö Tanja Mäkelä tanja.makela@evl.fi

100 %
580 € 580 €
Lohja

Auta afgaaninuorta saamaan perheensä Suomeen

***Keräys on päättynyt, kiitos kaikille lahjoittajille! Teidän antamanne apu saa minut uskomaan, että tässä maailmassa on paljon hyvää! Toivon, että jokainen lahjoittaja saa takaisin antamaansa hyvää!*** Afgaaninuori tuli alaikäisenä yksin Suomeen vuonna 2021. Hän on hakenut perhesideperusteista oleskelulupaa äidilleen ja kolmelle alaikäiselle sisarukselleen. Koko perhe joutui pakenemaan jo noin 15 vuotta sitten Afganistanista Iraniin, jossa he ovat asuneet pakolaisina siitä lähtien. Useimmilla afgaanipakolaisilla on hyvin vähän oikeuksia Iranissa, esimerkiksi oikeutta työntekoon ei välttämättä ole, ja koulun käyminen saattaa olla vaikeaa tai mahdotonta. Perheen isä on kadonnut jo yli kymmenen vuotta sitten, pian sen jälkeen kun perhe pakeni Afganistanista. Ollessaan 15-vuotias nuori joutui taas lähtemään oman turvallisuutensa takia pakomatkalle Iranista. Matka Eurooppaan oli vaikea ja vaarallinen. Hän joutui viettämään matkan aikana pitkiä aikoja täysin epäinhimillisissä olosuhteissa ja kokemaan monia asioita, joita kenenkään ei pitäisi kokea. Hänellä kesti lähes kaksi vuotta ennen kuin hän pääsi Suomeen ja turvaan. Saatuaan itselleen turvapaikan, nuori aloitti heti perheenyhdistämisprosessin saadakseen myös perheensä turvaan. Prosessi kesti hyvin kauan, mutta viime vuoden lopulla perhe sai vihdoin myönteisen päätöksen hakemukseensa. Oleskelulupahakemukset ja niihin vaadittavien dokumenttien hankkiminen on ollut hyvin kallista. Lisää kuluja on vielä tulossa, ennen kuin perhe saadaan Suomeen. Kuluja tulee vielä esimerkiksi tarvittavien matkustusasiakirjojen hankkimisesta ja lentolipuista. Perheen äiti työskentelee Iranissa siivoojana pienellä palkalla, jolla elättää kolme lasta. Äidin palkka on pieni, eikä hän pysty siitä säästämään tai maksamaan matkakustannuksia. Nuori on aloittanut syksyllä opiskelun lähihoitajaksi. Hän pelkää nyt, että joutuu jättämään koulun kesken ja menemään töihin, jotta saisi kerättyä rahaa perheen matkakustannuksiin. Pystytkö sinä auttamaan nuorta saamaan perheensä Suomeen? Keräyksellä haetaan apua lentolippuihin (arviolta 1200-1400 euroa), matkustusasiakirjoihin (noin 300 euroa), ja loput käytetään muihin syntyviin kustannuksiin, esimerkiksi perheen saavuttua Suomeen matkakuluihin Helsinki-Vantaan lentokentältä nuoren asuinpaikkakunnalle. Avun tarpeen on arvioinut ja sen vie perille diakoniatyöntekijä Minna Iljanka minna.iljanka@evl.fi, Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä.

27 %
600 € 2200 €
Turku

MS-tautia sairastava yksinhuoltajaäiti tarvitsee apuasi Joensuussa

*** Keräys on päättynyt. Lämmin kiitos lahjoituksestasi! *** Hän on saanut apua puvun hankintaan ja tähän saakka kerätyt varat riittävät. Puku auttaa häntä liikkumaan itsenäisesti. 50-vuotias yksinhuoltajaäiti on sairastanut MS-tautia 15 vuotta. Tauti on etenevä ja parannuskeinoa siihen ei ole. Oireet ovat ajan mittaan vaikeutuneet ja nykyään hän joutuu käyttämään pyörätuolia. Arki on muuttunut haastavammaksi. Teini-ikäinen lapsi asuu äidin kanssa ja auttaa äitiään parhaansa mukaan. Sairaus on vienyt äidiltä työkyvyn jo kauan sitten, joten se on vaikuttanut paljon yksin lapsistaan huolehtivan äidin taloudelliseen tilanteeseen. Äidin toimintakyvyn palauttamiseksi on olemassa apuväline, neuromodulaatiopuku. Äiti on kokeillut pukua ja sen hyödyt hänelle ovat merkittävät. Puvun avulla hänellä on mahdollisuus päästä pois pyörätuolista ja liikkua lähes normaalisti. Puvun saaminen mullistaisi hänen ja lasten arjen helpommaksi ja kivuttomammaksi, mutta se on hänen tuloilleen ja maksukyvylleen kallis. Kela tai sosiaalitoimi ei kustanna pukua, eikä hänen ole mahdollista saada myöskään lainaa puvun ostamista varten. Puku on todella kallis hankinta, mutta se tuo moneksi vuodeksi eteenpäin hänelle avun sairauden kanssa. Puku auttaa hänen kipuihinsa ja tuo toimintakykyä merkittävästi takaisin. Voisitko sinä auttaa häntä puvun hankinnassa? Kiitos lahjastasi! Avun tarpeen on arvioinut ja avun perille vie diakoniatyöntekijä Lea Vuojolainen lea.vuojolainen@evl.fi

38 %
2280 € 6000 €
Joensuu

Apua velkajärjestelyssä olevalle, osa-aika työtä tekevälle hoitajalle

*** Keräys on tullut täyteen. Lämmin kiitos lahjoituksestasi! *** Äiti auttoi lastaan takaamalla asunnon ja ikävien sattumien vuoksi takausvastuu jäi äidille. Nyt tilanne se, että velkaa on yritetty saada hallintaan velkajärjestelyn keinoin ja alkuun näyttikin, että tilanne helpottuu. Äidin terveystilanne vaan toi mutkia matkaan ja nyt viime syksystä asti terveysmenot ovat olleet säännöllinen talouden tiukentaja. Toimeentulotukea ei voi saada, koska velkajärjestelyn maksuja ei tässä huomioida. Osa-aikaista työtä hoitajana ei voi tehdä enempää, koska terveys ei anna myöten. Eläkkeellekään ei vielä haluta jäädä, koska hänellä on kova halu hoitaa asiat kuntoon. Ensi vuoden puolella on tulossa lisää terveydenhuollon menoja ja ansionmenetystä, kun tekonivelleikkaus on tulossa. Tämä huolettaa jo nyt kovasti ja velkajärjestelyssä pysyminen painaa mieltä. Tilanne nyt se, että perushankinnat, kuten esim. talvitakki, kumisaappaat ja tarvittavat lääkkeet jääneet ostamatta, koska rahaa ei ole. Velkajärjestelyn kohtuullistamistakin on yritetty, mutta terveysmenot eivät ole olleet riittävän suuria pienentämään maksuvaraa. Ylimääräiset terveydenhuoltomenot kuitenkin rasittavat taloutta jatkuvasti. Haluatko sinä, auttaa tätä sisukasta hoitajaa säilyttämään toivon siitä, että tästäkin voi selvitä? Apu käytetään kattamaan perusmenoja. Avuntarpeen on kartoittanut ja perille vie diakoniatyöntekijä Riitta Laatikainen.

100 %
1100 € 1100 €
Kajaani

Auta pienituloista eläkeläistä nukkumaan paremmin

*****Keräys on täyttynyt. Kiitämme sydämellisesti kaikkia tähän osallistuneita lähiauttajia. Avullanne on iso merkitys autettavallemme. ***** Kiitokset ja terveiset naiselta, kun hän kuuli, että keräys on täyttynyt: "Tuhannet kiitokset lahjoituksista. Tämä tuli enemmän kuin tarpeeseen. Kun on liikkumisen kanssa vaikeuksia ja paljon sairauksia ja kipuja, niin hyvällä patjalla on äärettömän suuri merkitys. Tämä tuntuu ihan joululahjalta. Kiitos!" Helsingissä asuva 70-vuotias nainen on jo pitkään ollut uuden patjan ja sijauspatjan tarpeessa. Hänellä on useita liikkumista rajoittavia sairauksia, ja hän joutuu viettämään suurimman osan ajastaan kotona sängyssään. Hänen nykyinen sänkynsä on huonokuntoinen. Hän on saamassa uuden sängyn, mutta patjat täytyy hankkia itse. Pienituloisena eläkeläisenä hänen rahansa menevät elämän perusmenoihin ja lääkkeisiin. Pienistä tuloista säästäminen hankintaa varten on mahdotonta. Hän ei pysty ostamaan uusia patjoja, joten asia on lykkääntynyt. Olisiko sinulla mahdollisuus auttaa ja lahjoittaa keräykseen, jolla saadaan hankittua naiselle uusi, hyvä patja sekä sijauspatja ja niiden myötä helpotusta arkeen sekä paremmat ja levollisemmat yöunet? Lämmin kiitos lahjoituksestasi! Naisen tilanteen on kartoittanut ja avun vie perille Vuosaaren seurakunnan diakoniatyöntekijä Eija Keinänen, eija.keinanen@evl.fi

100 %
550 € 550 €
Helsinki

Yksinhuoltajaäidille levollisemmat yöunet

*****Keräys on täyttynyt. Lämmin kiitos lahjoittajille!***** Alkuun pieni arvoitus: päivällä sillä on neljä jalkaa, mutta öisin kuusi - mikä se on? No sänkyhän se! Fibromyalgiaa sairastavan, kolmen lapsen yksinhuoltajaäidin sänky on tullut käyttökaarensa päähän. Sänky on ollut rikki jo pidempään, mutta hajonnut pikkuhiljaa enemmän ja enemmän. Hän on yrittänyt bongailla alennusmyynneistä uutta hyvää sänkyä edullisesti, mutta huomannut nopeasti, että pienellä budjetilla ei saa hyvää eikä pitkäikäistä sänkyä. Äiti sinnittelee tällä hetkellä kotihoidontuella, sillä nuorimmainen lapsista on vielä pieni eikä äidillä ole vakituista työpaikkaa. Äidin jaksamista verottaa fibromyalgia-oireyhtymä, joka aiheuttaa itsessään jo uupumusta sekä päivittäisiä kipuja lihaksissa ja sidekudoksissa. Diakoniatyöntekijän kanssa on yhdessä tehty hintahaarukointia sängyistä ja todettu yhteen ääneen, että niiden hinnat ovat hypänneet ylöspäin isosti viime vuosina. Äiti on valmis maksamaan osan sängystä itse, mutta lähtökohtaisestikin hyvän sängyn hinta nousee todella korkeaksi. Siksi päätimme laittaa tämän keräyksen pystyyn ja toivomme, että ruudun takaa löytyisi lahjoittajia, jotka tietävät miten tärkeää hyvät yöunet ovat ihmisen fyysisen ja psyykkisen jaksamisen kannalta. Lämmin kiitos jo etukäteen. Avuntarpeen on kartoittanut ja avun perille vie Kajaanin seurakunnan diakoni Minttu Pekkarinen, minttu.pekkarinen@evl.fi

100 %
920 € 920 €
Kajaani

Mutta kaikista tärkein on ruoka

*****Keräys on täyttynyt. Perheen äiti haluaa välittää terveiset lahjoittajille: Kiitos teille kaikille ymmärryksestä ja raha-avusta. On vaikeaa tätä kiitosta kuvailla sanoin. Olen ollut työelämässä aina ja yllättäen jouduin tällaiseen pinteeseen, tämä ei tosiaan ole helppoa. Lapsi on teini-iässä, ja syö jo aikuisen tavoin. Laskut pitää saada maksettua, että katto pysyisi pään päällä. Molemmilla on säännölliset lääkitykset ja pojalla vakituinen, tärkeä harrastus ollut jo 10v. ajan. Kiitos niin paljon kaikille. ***** Yksinhuoltajaäiti on ajautunut taloudelliseen pinteeseen useamman vastoinkäymisen myötä. Ensin oli pitkä sairauslomajakso, sitten aivan puun takaa tullut ero. Henkinen ja fyysinen jaksaminen on ollut isosti koetuksella, ja tilanne on aiheuttanut oireilua myös hänen yläkouluikäisessä lapsessa. Kevään aikana äidin työkyky meni niin huonoksi, että vakituinen työsuhde päättyi ja hän on nyt tyhjän päällä työttömänä, epävarmana tulevaisuudesta. Karenssin takia rahaa on seuraavan kerran luvassa vasta syksyn puolella. Apua yhteiskunnan tavanomaisista tukiverkostoista on kartoitettu, mutta joka paikassa on tullut seinä vastaan: apua ei tipu, sillä hänellä on omistusasunto. Omaisuuden realisointi ei tässä maailmantilanteessa ole helppo eikä nopea homma. Hän on aktiivisesti pyrkinyt etsimään ratkaisuja tilanteeseensa, mutta keinot alkavat olla vähissä. Seurakunnan diakoniatyö on auttanut ja ohjannut vaikeuksien keskellä, mutta meidänkin resurssit ovat rajalliset. Pyydämme apuasi tämän pienen perheen tilanteen helpottamiseen ruokakustannusten osalta, sillä juuri nyt kaikista tärkeintä on se, että he saavat syödyksi! Ruokalaskun keventäminen vapauttaa myös äidin tuloista oleellisen siivun akuuttien laskujen hoitamiseen. Tilanteen on kartoittanut ja tukena toimii diakoni Minttu Pekkarinen Kajaanin seurakunnasta minttu.pekkarinen@evl.fi

106 %
1060 € 1000 €

Perheelle pesukone

*****Keräys on täyttynyt. Lämmin kiitos siihen lahjoittaneelle. "Olen todella kiitollinen ja hämmentynyt, että voin ostaa perheelleni pesukoneen. Kun kuulin, että keräys oli täyttynyt, kerroin heti lapsilleni saavamme pesukoneen. Uusi toimiva pesukone on iso apu perheellemme. Kiitämme suuresti kaikkia lahjoittajia."***** Kajaanilainen kahden lapsen ja yhden vanhemman perhe tarvitsee avustusta uuteen pesukoneeseen. Perheen äiti on noin 30-vuotias, lapset 9- ja 2-vuotiaat. Hän on aiemmin työskennellyt laitoshuoltajana, mutta on nyt työkokeilujaksolla. Hän toivoo, että pääsisi opiskelemaan lähihoitajaksi oppisopimuskoulutuksen avulla. Perheen toimeentulo koostuu tällä hetkellä työttömyyspäivärahasta, elatusavusta, lapsilisistä ja pienestä toimeentulotuesta. Taloutta rasittavat perinnän velat, mutta diakoniatyöntekijän ohjauksella äiti on saanut järjesteltyä perintäasiansa siihen malliin, että tämän vuoden puolella saanee maksettua kaikki perinnässä olevat velat. Äitiä huolettaa pesukoneen hajoaminen maaliskuussa. Hän on nyt pessyt pyykkiä taloyhtiön pesukoneella, mutta sen käyttö myös maksaa. Lapsiperheessä tulee luonnollisesti paljon pyykkiä. Perheellä ei ole varaa hankkia pesukonetta rikki menneen tilalle. Voisitko sinä auttaa perhettä saamaan uuden pesukoneen? Perheen tilanteen on kartoittanut ja avun perille toimittaa Kajaanin seurakunnan diakoniatyöntekijä Teemu Räty, teemu.raty@evl.fi.

100 %
500 € 500 €
Kajaani

Auta kuuden lapsen yksinhuoltajaäitiä vaikeassa erotilanteessa

*** Keräys on päättynyt. Lämmin kiitos lahjoituksestasi! *** Yksinhuoltajaäiti kuuden lapsen kanssa tarvitsee kipeästi apua, sillä talouden on tehnyt tiukaksi vaikea ero lasten isän kanssa. Ero on ajautunut raastavaan oikeudenkäyntiprosessiin lasten huoltajuudesta. Äiti ei saa oikeusaputoimiston palveluja tulojen mennessä hieman yli ylärajan eikä hänellä ole vakuutusta, jossa olisi oikeusturva. Alaikäiset lapset asuvat äitinsä luona, he ovat olleet käytännössä äidin vastuulla eron jälkeen, toki tapaamisia isän kanssa on ollut. Lasten isä asuu toisella paikkakunnalla. Äiti opiskelee uutta alaa, koska terveysongelmat tulivat entisen ammatin harjoittamisen esteeksi. Vanhempien tilanne on hankala ja lapsilla on monenlaista mielenterveydellistä oirehdintaa. Äidillä on kädet täynnä työtä koko tämän paletin kanssa, ja omastakin jaksamisesta on huolehdittava. Tukiverkosto asuu kauempana. Perheelle ei ole mahdollista saada taloudellista apua sukulaisilta eikä muilta tahoilta. Äidin ja lasten taloudellinen tilanne on tiukka muutoinkin ja huoltajuuden selvittely tekee tilanteesta vielä hankalamman. Äidillä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin lähteä tähän oikeusprosessiin, riidellä hän ei olisi missään tapauksessa halunnut. Auta äitiä lastensa kanssa selviytymään arjen kuluista; vuokra, vaatteet, ruoka, hygieniatuotteet jne. Avun tarpeen on selvittänyt ja avun perille vie Pirjo Heikkinen diakoniatyöntekijä Tampereen Tuomiokirkkoseurakunta pirjo.heikkinen@evl.fi

37 %
2220 € 6000 €
Tampere

Apua auton korjausmaksuun

*** Keräys on tullut täyteen. Lämmin kiitos lahjoituksestasi! *** "Minun perheeni haluaa kiittää kaikkia, ketkä auttavat meitä tässä vaikeassa tilanteessa. Kiitos paljon!" Ukrainalainen perhe pakeni elokuussa Ukrainasta omalla autollaan Suomeen. Perheessä on yksi lapsi ja äiti viimeisillään raskaana. Perheen isä on töissä ja hänen palkkansa on koko perheen ainoa tulonlähde, sillä äiti ei saa mitään yhteiskunnan myöntämiä etuuksia johtuen ukrainalaisille myönnettävän tilapäisen suojelun statuksesta. Perhe asuu vapailta markkinoilta vuokratussa asunnossa ja maksavat vuokran itse. Nyt tuo perheen turvaan tuonut auto rikkoontui yllättäen ja se hinattiin korjaamolle, missä todettiin korjauksen ja tarvittavan uuden osan maksavan 2000 euroa. Perhe yritti saada lainaa korjausmaksuun kahdesta eri pankista, mutta eivät saaneet sitä. Isä tarvitsee autoa työmatkoihin ja vauvakin syntyy pian. Korjaamon kanssa saatiin sovittua maksusuunnitelma, jotta diakonian avustuksen kautta korjaamo pääsi tilaamaan tarvittavan osan autoon. Perhe pystyy maksamaan itse 500 euroa, kun korjaus on valmis ja auto haetaan korjaamolta. Loppusummalle perhe on saanut kolme kuukautta maksuaikaa. Perheellä on huoli loppulaskun maksamisesta. He ovat kiitollisia korjaamon tarjoamasta maksuajasta, mutta perheen isän pienestä palkasta osamaksukin on suuri summa, sillä perheellä ei ole muita tuloja. Keräyksen varoilla autetaan perhettä auton korjauksen maksussa. Jos rahaa kertyy tavoitetta enemmän, kaikki käytetään korjaamon laskuun, jotta perheen taloudellinen tilanne ei olisi niin tiukoilla vauvan syntyessä. Pystytkö sinä auttamaan perhettä auton korjausmaksussa? Avuntarpeen on kartoittanut ja avun vie eteenpäin ulkomaalaistyöntekijä Minna Iljanka Kirkko Turussa ja Kaarinasta, minna.iljanka@evl.fi

108 %
645 € 600 €

Apua ylivelkaantuneelle perheelle

*****Keräys on täyttynyt. Lämmin kiitos perheen puolesta!***** Vaasalainen lapsiperhe otti lainaa ja remontoi kodin pintoja kauniiksi. Remonttilainaa ei oltu vielä ehditty maksaa pois, kun perhe joutui muuttamaan pois kotoaan sisäilmaongelmien vuoksi. Äiti oli viimeisillään raskaana, kun kodista jouduttiin luopumaan. Sekä vanhemmat että lapset olivat oireilleet pitkään kosteusvaurioista ennen kuin terveystarkastaja asetti asunnon käyttökieltoon. Isä ja äiti sekä perheen kolme pientä lasta joutuivat luopumaan rakkaan kodin lisäksi kaikista kodin tarvikkeista huonekaluista, kodin tekstiileistä ja vaatteista lähtien. Perheen pienimmätkin joutuivat jättämään pehmolelunsa. Koko kodin irtaimiston uusiminen yllättäen oli perheelle todella haastavaa ja vaikuttaa talouden hallintaan pitkään. Selviytyäkseen vanhemmat joutuivat ottamaan lisää velkaa. Tämän vuoksi perheellä on ollut taloudellisesti tiukkaa pitemmän aikaa. Yhdellä perheen lapsista on säännöllinen lääkitys ja kalliin lääkkeen on oltava puoli vuotta käytössä, ennen kuin siihen saa Kelalta korvauksen. Äiti oli pitkään työttömänä, mutta sai vihdoin vakituisen työsuhteen. Perusarjen, lainojen ja velkojen hoitamisen lisäksi perheen talous ei kestä yhtään ylimääräisiä kuluja. Välttämättömät lisäkulut, auton korjaaminen ja pyykkikoneen hankinta rikki menneen tilalle, lisäsi perheen huolta arjesta selviytymisestä monien kuukausien ajaksi. Elinkustannusten nousu on vaikeuttanut entisestään perheen mahdollisuuksia pysytellä pinnalla taloushuolien kanssa. Heillä on vaikeuksia hankkia arjen perusasioita, kuten vaatteita kasvaville lapsille, hygieniatarvikkeita tai työkenkiä. Jos sinulla on mahdollisuus, auta perhettä hiukan eteenpäin. Loppuvuodesta vanhemmat saavat velkoja maksettua niin paljon, että voivat selvitä arjesta paremmin. Perheen avun tarpeen on arvioinut ja vie perille Vaasan seurakunnan diakoniatyö, Minna Hirvilammi minna.hirvilammi@evl.fi

100 %
1400 € 1400 €
Vaasa

Fysioterapia vai tekonivel?

*****Keräys on täyttynyt. Lämmin kiitos lahjoittajille!***** Auton kyydissä istuu nuori nainen ja tapahtuu liikenneonnettomuus. Kolarin seurauksena naiselle tulee paha reiden avomurtuma, joka vaatii ison leikkauksen. Leikkauksen seurauksena naiselle jää CRPS2-kipuoireyhtymä. Nämä kivut ovat niin kovat, että ne laskevat naisen toimintakykyä arkisissa asioissa sekä aiheuttaa masennusta. Aluksi vakuutusyhtiö antaa myönteisen päätöksen fysioterapiaan, joka on avainasemassa kuntoutumisen kannalta. Alkuvuodesta 2021 nainen huomaa odottavansa lasta ja raskauden ajan fysioterapia käynnit ovat säännöllisiä tukien tulevan äidin hyvinvointia sekä toimintakykyä. Nykyisin pienen, suloisen tytön äidin arki on palannut takaisin kipuihin ja taisteluun saada fysioterapiaa vakuutusyhtiön kautta. Välillä päätökset ovat myönteisiä, mutta viimeisin vakuutusyhtiön päätös fysioterapiaan on kielteinen ja siitä on tehty oikaisuvaatimus. Kauanko oikaisuvaatimuksen käsittely vie, ei ole tiedossa. Tämä selvittely vaatii paljon asiakkaalta ja välillä se vaikuttaa epätoivoiselta, mutta periksi ei haluta antaa. Nyt on vaarassa, että fysioterapia loppuu. Fysioterapeutin tekemä faskia-käsittely aukaisee lihaksien sidekalvoja. Itse hoito on kivulias, mutta sen tuomat edut kipujen hallinnassa ja sitä kautta toimintakyky arkielämässä ja pienen tytön kanssa touhuiluissa helpottuu. Lääkärin lausunnoistakin käy ilmi, että näillä hoidoilla on ennaltaehkäisevä merkitys, että suureen lonkan tekonivel-leikkaukseen ei tarvitsisi mennä lähivuosina. Elinkustannusten noustessa ja sairauspäivärahalla sekä lapsilisillä ei hänellä ole mahdollista maksaa omia tarpeellisia fysioterapiakäyntejä. Autatko nuorta äitiä lahjoittamalla, jotta hän pystyisi käymään fysioterapiassa? Asiakkaan tilanteen on kartoittanut ja avun perille toimittaa Kajaanin seurakunnan diakoni Paula Sirvio, paula.sirvio@evl.fi.

100 %
1300 € 1300 €
Kajaani

Auta monisairasta naista samaan astianpesukone arjen avuksi

*** Keräys on päättynyt. Lämmin kiitos lahjoituksestasi! *** 57-vuotias joutsalainen nainen sairastaa nivelreumaa ja vaikeaa psoriasista. Hänellä on kaularangan hermojuuret puristuksissa. Tämä aiheuttaa päänsärkyä ja myös selkä oireilee. Oikeassa kädessä on voimattomuutta ja kovaa kipua. Lääkärit totesivat, että siellä on jänteen haurastuma, jolle ei voida tehdä mitään. Kipulääkkeitä hän joutuu syömään lopun elämää. Nainen on pitkäaikaistyötön. Työllistyminen näiden sairauksien kanssa on erittäin epätodennäköistä. Tulevaisuudessa siintävä eläke tulee olemaan hyvin pieni. Moninaisten sairauksien vuoksi arjen askareitten tekeminen on vaikeaa ja hidasta. Hän elää avioliitossa pienituloisen eläkeläismiehen kanssa. Nainen haluaa hoitaa kotinsa ja laittaa ruokaa, vaikka se onkin haastavaa. Arjen rutiinit antavat sisältöä päivään ja auttavat pitämään mielen virkeämpänä. Ne auttavat myös kestämään jatkuvia kipuja. Apuasi tarvittaisiin astianpesukoneen hankintaan. Vanha on mennyt rikki eikä uuteen ole varaa. Astioiden pesu käsin on erityisen hankalaa kipeän käden ja psoriasiksen vuoksi. Naisen elämän kantavana voimana on miehen lisäksi lapset ja lastenlapset. Heidän vierailunsa antaa voimaa jaksaa arjessa. Astianpesukone olisi tarpeen myös tuolloin. Lahjoittamalla voit auttaa astianpesukoneen hankinnassa. Avun tarpeen on arvioinut ja vie perille Joutsan seurakunnan diakoniatyö, Nina Siitari nina.siitari@evl.fi

79 %
395 € 500 €
Joutsa

Iloa nuorelle laskettelurinteestä

*** Keräys on tullut täyteen. Lämmin kiitos lahjoituksestasi! *** "Oi, huippua! Poika tulee olemaan ihan liekeissä, kun kuulee saavansa uudet lasketteluvälineet. Kiitos kaikille lahjoittajille" Yksinhuoltaja äiti painii oman terveyden ja murrosikäisen pojan ongelmien kanssa. Äiti on pitkällä sairaslomalla aivoverenvuodon takia ja kuntoutuminen etenee hitaasti, mutta varmasti. Mietinnässä on voiko hän palata takasin raskaaseen siistijän työhön. Säännölliset kontrollikäynnit lääkärillä ja siellä terveyteen liittyvien uutisten kuuleminen on myös väsyttävää. Murrosikäinen poika pärjää koulussa hyvin, vaikkakin on koulukiusattu. Hyvä suhde äitiin ja äidin kannustaminen saa pojan lähtemään kouluun. Pojalla on yksi harrastus ja se on laskettelu. Siellä hän nauttii onnistumista, rinteessä hän kokee olevansa vapaa kaikesta ikävästä mitä päivät tai viikot on pitäneet sisällään. Äidin huoli on nyt siitä, että poika on kasvanut hurjasti kesän aikana ja entiset laskettuvälineet ovat käyneet pieneksi. Tarve olisi laskettelusuksille, siteille, monoille ja sauvoille. Varaa näiden hankkimiseen ei äidillä ole. Jo perusarki on pienillä tuloilla kaiken kallistuttua todella haastavaa. Haluatko sinä lahjoittaa ja auttaa äitiä hankkimaan nämä välineet pojalle? Perheen tilanteen on kartoittanut ja avun perille toimittaa Kajaanin seurakunnan diakoniatyöntekijä Paula Sirviö, paula.sirvio@evl.fi

Tukea elämäntilanteen muutoksessa

Myöhempää keski-ikää elävän joensuulaisen yksinhuoltaja äidin elämä muuttui lasten aikuistuessa ja muuttaessa pois kotoa. Viimeisenkin lapsen muutto pois kotoa vaikutti niin henkisesti, fyysisesti kuin taloudellisestikin. Asunto on nyt liian suuri ja yhteiskunnan kriteerien mukaan myös liian kallis. Kotiin yksin jääminen sekä kodista ja kotiin liittyvistä muistoista luopuminen tuntuu kovin vaikelta. Edullisempaa asuntoa ei ole löytynyt, pienemmistä asunnoista on kova kysyntä paikkakunnalla. Liian suuri asunto on johtanut siihen, että hän on joutunut ottamaan velkaa hoitaakseen arkeen liittyviä kuluja. Kokonaistilanne huomioiden hän tarvitsee erityisen vahvaa tukea selvitäkseen tästä vaikeasta tilanteesta. Yhteiskunnan tarjoamien palvelujen (Kela, sosiaalitoimi, terveydenhuolto) tehdään yhteistyötä, mutta nämä resurssit eivät riitä. Seurakunta on sitoutunut pitkäjänteiseen työhön hänen kanssaan, jotta tämänhetkinen elämäntilanteeseen liittyvä kriisi helpottuisi ja elämänhallinta palaisi. Velkaa on ehtinyt kertyä paljon. Pyydämme taloudellista tukeanne, jotta voimme saattaa taloutta tasapainoisempaan tilaan ja voimme keskittyä tukemaan henkistä voimaantumista ja muutostyöskentelyä. Lahjoittamalla voit auttaa selviytymään velkataakasta. Avuntarpeen on kartoittanut ja avun vie perille Joensuun seurakunnan diakoniatyöntekijät Marja Ikonen, marja.ikonen@evl.fi. ja Risto Määttänen, risto.maattanen@evl.fi

5 %
210 € 4000 €

Auta lapsiperhettä taloudellisessa hädässä!

*** Keräys on päättynyt. Lämmin kiitos lahjoituksestasi! *** Perhe kiittää kaikkia lahjoittajia. Perheen molemmat vanhemmat ovat saaneet työpaikan ja pystyvät elättämään perheensä. Perheen isoäiti kiittää myös lahjottajia. Hän joutui maksamaan poikansa perheen elämiseen liittyviä laskuja. Tämän lahjoituksen turvin isoäiti eikä lapsiperhe ei velkaantuneet ja perhe sai pitää asunnon. Kiitokset vielä! Mäntsälässä asuva perhe joutui taloudelliseen ahdinkoon, kun perheen isälle tapahtui työtapaturma ja hän jäi sairauslomalle. Kun perhe haki tulojen pienennyttyä Kelan asumistukea, toimeentulotukea ja kotihoidontukea, selvisikin, että maahanmuuttovirasto ei ollut myöntänyt perheen alle kouluikäisille lapsille oleskelulupaa Suomessa, vaikka perhe oli asunut Mäntsälässä jo kuukausia! Lapsilla on suomalaiset sosiaaliturvatunnukset ja äidillä oleskelupa. Perheen isä on suomalainen, mutta asunut ulkomailla pitkään. Perhe tuli Suomeen auttamaan isän ikääntyvää ja sairasta äitiä. Kaikki sujui hyvin siihen saakka, kunnes työssä käynti ei tapaturman vuoksi enää ollut mahdollista. Perhe kärsii nyt jatkuvasta velkaantumisesta, joka aiheutuu viranomaistahojen (maahanmuuttovirasto, Digi- ja väestötietovirasto sekä Kela) toisensa kumoavista päätöksistä liittyen mm. lapsilisään, kodinhoitotukeen ja toimeentulotukeen. Lasten oleskelulupa-asia on ollut kuukausia ja on edelleen viranomaisten käsittelyssä. Tämä viivästää kaikkia lapsiperheille kuuluvia sosiaalietuuksia ja toimeentulo on todella vaikeaa. Perhe on joutunut turvautumaan sukulaisten, ystävien ja tuttujen taloudelliseen tukeen sekä ruoka-apuun mm. seurakunnalta. Velkoja on ehtinyt kertyä tuhansia euroja. Isoäiti on maksanut asumiseen liittyviä pakollisia kuluja pienestä eläkkeestään, ja hänkin on velkaantunut auttaessaan poikansa perhettä. Perheessä on ollut henkisesti rankkaa ja vanhemmille on tullut ero. Perheen äiti on hakenut kymmeniä työpaikkoja, mutta lapsia ei voi laittaa kunnalliseen päivähoitoon, koska kaikki tuet ovat yhä käsittelyssä! Yhteiskunnan etuuksien viivästyminen aiheuttaa lapsiperheelle päivittäin velkaantumista. Perhe ei ole saanut elämiseen sosiaalityöltä toimeentulotukea, koska Kelasta, maahanmuuttovirastosta tai maistraatista ei ole tullut päätöksiä tai saatu päätös kumoaa toisesta virastosta annetun päätöksen. Miten Suomessa voi käydä näin? Perhe ja isoäiti tarvitsevat taloudellista tukea laskujen maksuun ja elämiseen. Asiaa hoitaa ja perheen tukena toimii Mäntsälän seurakunnan diakoniatyöntekijä Timo Naapuri p. 040 7433262, timo.naapuri@evl.fi

50 %
1005 € 2000 €
Mäntsälä

Jää hyvästi, märkä elämä

*** Keräys on tullut täyteen. Lämmin kiitos lahjoituksestasi! *** "Minullahan menee ihan kylmät väreet. Tuntuu uskomattomalta, että saan uudet huonekalut uuteen kotiin. Iso kiitos kaikille lahjoittajille." "Saan vielä tämänkin kokea", toteaa 5 vuotta raittiina ollut henkilö. Miehen elämästä kului kymmeniä vuosia päihteiden käyttöön. Sydänkohtaus pysäytti ja pitkän sairaalajakson aikana oli aikaa miettiä, mitä loppu elämällä tekisi. Tästä alkoi kuntoutuminen kohti raittiutta ja uutta elämää. Kuntoutuminen ei joka hetki ole ollut helppoa, mutta vertaistukiryhmien ja hyvän ohjauksen kautta päihteet ovat jääneet taakse. Tilalle on tullut pyöräily, niin kesällä kuin talvella, ruuanlaittoa ja omien asioiden hoitamista yhdessä niin edunvalvojan kuin diakoniatyöntekijän avulla. Nyt avautui mahdollisuus muuttaa uuteen kotiin. Muutto valmistelut ovat antaneet uutta intoa ja virtaa elämään. Samalla on myös noussut huoli, kuinka kallista muuttaminen on, miten se vaikuttaa rahojen riittävyyteen. Koska vanha asunto oli pieni, on huonekaluja ollut vain ruokapöytä ja -tuolit, sänky ja rikki mennyt nojatuoli. Olisiko sinulla mahdollisuus auttaa ja lahjoittaa, että uuteen kotiin saataisiin hankittua pieni sohvaryhmä, hylly, yöpöytä ja pyykinpesukone. Asiakkaan tilanteen on kartoittanut ja avun perille toimittaa Kajaanin seurakunnan diakoniatyöntekijä Paula Sirviö, paula.sirvio@evl.fi

100 %
1200 € 1200 €

Auta eläkeläisrouvaa selviämään todella vaikeassa tilanteessa

**** Keräys on tullut täyteen. "Uskomatonta, että saa tällaista hyväntekeväisyyttä kokea, itku tulee onnesta", totesi eläkeläisrouva hyvin kiitollisena. Lämmin kiitos lahjoituksestasi! **** Pienituloinen eläkeläisnainen tarvitsisi kunnon patjan ja sijauspatjan, uuden pölynimurin ja pienen pöydän. Kyseessä on nainen, joka ylivelkaantui oltuaan läheisen velkojen takaajana ja joutuessaan ottamaan pikavippejä omissa nimissään läheiselleen. Kaikki velat kaatuivat hänen maksettavakseen. Kaksi vuotta sitten alkanut velkajärjestely kestää vielä kolme vuotta. Velkojen lyhentämisen jälkeen eläkkeestä jää alle 300 euroa kuukaudessa. Sosiaalitoimesta ja Kelalta hän ei ole juuri apua saanut, kun velkoja ei huomioida menoina. Rouvan sänky on hyvin vanha ja huonokuntoinen. Tuttavat lahjoittavat hänelle hyvän moottoroidun sängyn, mutta sänkyyn tarvitaan kunnon patja ja sijauspatja, joiden hankintaan hänellä itsellään ei ole varaa. Hyvä sänky olisi hänelle ensiarvoisen tärkeää, koska skolioosi ja hankalat kulumat selässä ja nukkuminen nykyisellä vanhalla huonokuntoisella sängyllä ja patjoilla aiheuttavat kipuja ja jäykkyyttä. Tarve on myös uudelle pölynimurille vanhan ja huonokuntoisen tilalle sekä pienelle pöydälle makuuhuoneeseen. Velkaantuminen on aiheuttanut pitkäkestoista stressiä, häpeää ja ahdistusta, jota fyysiset säryt osaltaan edelleen pahentavat. Lämmin kiitos, jos voit olla mukana auttamassa häntä parempien yöunien ja mielenvirkeyden saamiseksi. Avun on kartoittanut ja perille vie Jyväskylän seurakunnan diakoniatyöntekijä ullamari.saukkonen@evl.fi.

100 %
710 € 710 €
Jyväskylä

Lapsille vaatteita ja kesälomailoa

*** Keräys on päättynyt. Lämmin kiitos lahjoituksestasi.*** Lahjoitusvaroilla on ostettu lapsille talvivaatteita. Äiti kiittää kaikkia lahjoittajia ja kertoo avun olleen iso helpotus tiukassa taloustilanteessa. Lasten ilo oli suuri, kun jokainen sai uutta, tarpeellista päälle pantavaa. *** "Kun sirkus tuli kaupunkiin, yritettiin kiertää se kaukaa, etteivät lapset olisi keksineet toivoa sinne pääsyä", huoahtaa suurperheen äiti. Kuuden lapsen perheessä isä on osa-aikatyössä. Äiti on aikuisopiskelija, mutta tällä hetkellä kotihoidontuella. Lapsista kaksi on erityistä tukea tarvitsevia. Perhe asuu taajaman ulkopuolella vanhassa omakotitalossa, josta on vielä runsaasti hankinta- ja korjausvelkaa. Eurot on pitänyt laskea tarkkaan jo tähänkin asti, mutta nyt isän joutuminen pitkälle sairauslomalle kurjisti tilannetta entisestään. Vanhempien jaksamista on koetellut myös kaksi hiljattain tapahtunutta lähiomaisen kuolemaa. Ja tietysti vielä pyykkikonekin onnistui menemään rikki tähän samaan syssyyn. Toimeentulotuki auttaa peruselämisessä, mutta uusiin vaatteisiin, lasten harrastuksiin tai kivaan kesälomajuttuun ei ole varaa. Lapset ovat pitäneet kirpputoreilta ostettuja vaatteita. Samoin isommilta sisaruksilta perityt vaatteet pidetään ihan loppuun. Silti vaatteista on suoranaista pulaa. Keräyksen tuotolla ostetaan pyykkikone, kuudelle lapselle vaatteita ja kenkiä sekä maksetaan lasten virkistys- ja harrastuskuluja. Perheen tilanteen on arvioinut ja heitä tukevat diakoniatyötekijät anneli.kemppainen@evl.fi ja teemy.raty@evl.fi

18 %
355 € 2000 €
Kajaani

Auta perhettä sairauskuluissa

*** Keräys on tullut täyteen. Lämmin kiitos lahjoituksestasi! Avustus mahdollisti monien laskujen maksamisen niin , että talous tuli parempaan tasapainoon. Se myös yhdisti perhettä ja pystyivät enemmän nauttimaan yhdessä olosta ja yhteisestä tekemisestä.*** Perheessä on isä, äiti ja kolme lasta. Käännekohta perheen tuloissa oli isän sairastumiskierre. Yksi vaiva poiki toisen ja meni vuosia ennen kuin ymmärrettiin, että paluuta työelämään ei koskaan ole. Suurin osa vuosista oli isälle tulottomia ja työkyvyttömyyseläke myönnettiin vasta monen valituksen jälkeen useita vuosia myöhemmin. Sosiaalituet eivät hädässä tulleet kysymykseen, koska perhe oli juuri hankkinut oman kodin, josta halusi pitää kiinni. Sama tavoite perheellä on edelleen. Perheen koti oli jossain vaiheessa jo ulosotossa, kunnes pelastus löytyi velkajärjestelystä. Isän pieni työkyvyttömyyseläke menee kokonaan sairauskuluihin eikä riitä. Vaikka Suomessa ajatellaan olevan hyvän sosiaaliturvan, on pieni ihminen yksin maksuineen. Terveyskeskus-, hammashoito-, poliklinikka- ja sairaalamaksut sekä valtavan suuret lääkekulut ovat kuukaudessa suuremmat kuin eläke ja menevät perintään, ellei niitä maksa ajallaan. Myös matkoihin menee rahaa, koska hoitopaikat ovat hyvin kaukanakin kotoa. Maksuja yritetään sopia eriin, mutta erissä maksaminen ei lopulta ole ratkaisu. Joitakin laskuja ei pysty kuitenkaan lyhentämään ja perintäkulut kasvattavat pottia ja oravanpyörä jatkuu. Perhe toivoo voivansa maksaa kaikki erääntyneet sairauskulut ja saavansa apua tuleviinkin sairauskuluihin. Pelkästään maksamattomia sairauskululaskuja on noin 1000,- ja lisää on tulossa. Oman auton käyttö on terveydellisistä syistä välttämätön. Auto on vanha, viat ja korjaaminen aiheuttavat lisää huolta ja stressiä. Avustuksen turvin perhe pääsisi tasapainoon taloudessaan. Perhe pystyisi maksamaan sähkö- vesi ja jätelaskut ajallaan, selviäisi sairauskuista ja saisi auton korjattua. Perhe saisi maksettua kaikki avoimet osamaksut pois ja elämä helpottuisi huomattavasti Avun tarpeen on arvioinut ja avun perille vie Espoonlahden seurakunnan diakoniatyö, Taina Leinonen, taina.leinonen@evl.fi

100 %
3500 € 3500 €