Avoimet keräykset

Helpotusta arjen huoliin

Yksinhuoltajaperheen äiti on terveydellisistä syistä ollut työkyvytön kahden vuoden ajan. Pienen perheen talous on tuona aikana päivä päivältä tiukentunut. Syksyn aikana vaikeaan tilanteeseen on tullut lisää huolia. Lapselle niin rakkaat lemmikit ovat sairastaneet ja aiheuttaneet lisää kuluja. Kolmesta lemmikistä yksi jouduttiin jo lopettamaan. Jokapäiväisestä arjesta aiheutuneiden velkojen ja äidin sairauden hoitokulujen päälle tulevia eläinten hoitokuluja perheen talous ei enää kestä. Perheen hyvinvoinnin kannalta lemmikit ovat kuitenkin tuoneet paljon iloa tiukkaan arkeen, mistä he ovat olleet kiitollisia. Äidin työttömyyskorvaus on verotuksellisista syitä jäämässä loppuvuodesta entistäkin pienemmäksi, joten perhe ei tule selviämään kaikista välttämättömistäkään kuluista. Tiukan taloudellisen tilanteen vuoksi perheessä on tingitty kaikista mahdollisista kuluista, kuten vaate ja kenkähankinnoista. Itselleen äiti ei ole vuosiin voinut ostaa uusia vaatteita tai sairauden vaatimia tukevampia kenkiä, vaikka nykyiset ovat jo aivan rikkinäiset, eivätkä kestä enää syksyn sateita. Voisitko sinä auttaa lahjoituksellasi tätä yksinhuoltajaperhettä selviämään vaikean ajan yli ja saamaan talouttaan tasapainoon? Osallistumalla perheen lapselle niin rakkaiden eläinten hoitokuluihin, perheen vaate- ja kenkähankintoihin, sekä muihin välttämättömiin kuluihin, antaisit helpotusta ja tulevaisuuden toivoa haastavasta tilanteesta ulospääsyyn. Perheen tilanteen on arvioinut ja avun perille vie diakoni Helena Vettenranta helena.vettenranta@evl.fi

23 %
220 € 940 €
Tampere

Apua perheen taloudelliseen ahdinkoon

Hometalokriisin kohdannut perhe tarvitsee apuasi nopeasti Jyväskylässä! Perheen omakotitaloon on tullut laajamittainen kosteusvaurio, jonka vuoksi talon on homehtunut pahoin. Taloa on yritetty korjattu useaan kertaan, mutta vaurioita on löytynyt yhä lisää, eikä perheen varallisuus riitä enää talon korjaamiseen. Lisäksi perheen äiti on sairastunut vakavasti homealtistumisen seurauksena. Altistumisen vuoksi perheen äidin tulee muuttaa kodistaan pois mahdollisimman nopeasti. Perhe on joutunut nyt myymään talon purkukuntoisena, pilkkahintaan, mutta asuntolainaa jää silti jäljelle vielä noin 100 000! Perhe muuttaa nyt vuokra-asuntoon, jonne homevaurion takia vanhasta kodista ei voi ottaa mukaan juuri mitään. Kaikki kalusteet, vaatteet, lelut yms. ovat pilalla. Perhe on pienituloinen mm. siksi, että perheessä on 10-vuotias erityislapsi, jonka omaishoitajana äiti toimii. Tarvitsemme nyt Sinun apuasi! Lahjoita ja auta tätä perhettä akuuteimman kriisin yli, jotta perhe saa hankittua uuteen vuokrakotiin peruskalusteet, vaatteita ja lapselle leluja. Uuteen vuokrakotiin siirtyminen mahdollistaa perheelle uuden alun asumisterveessä ympäristössä ja äidin tervehtymisen. Lahjoituksen voi tehdä myös tilisiirtona Kotimaanavun tilille: FI54 1596 3000 1028 99 Viitteellä: Apua perheen taloudelliseen ahdinkoon/ kohde1867 Perheen avuntarpeen on kartoittanut ja avun perille vie diakonissa Marjo Mattila marjo.mattila@evl.fi Kotimaanavun kautta lahjoituksesi menee perille luotettavasti ja varmasti, ihmiseltä ihmiselle!

17 %
865 € 5000 €
Jyväskylä

Nuori äiti omaishoitajana

Raisiolaisella äidillä on ollut rankat vuodet takana, kun toinen hänen tyttäristään on sairastanut syövän. Nyt tyttö on parantunut ja ilo on suuri. Lapsen sairastaminen jätti taloudelliset ongelmat, joista pitäisi nyt selviytyä. Toisen lapsen saadessa syöpähoitoja on sisaruksen pitänyt käydä yksityisessä päivähoidossa, jossa hän on varjeltunut infektioilta. Tämä on ollut perheelle kallis, mutta välttämätön ratkaisu ja aiheuttanut ongelmia, koska äiti ei ole aina osannut, eikä jaksanut toimittaa viranomaisille tarvittavia papereita ja perusteluja yksityisen päivähoidon tarpeeseen. Äidin henkinen jaksaminen on ollut äärirajoilla, eikä hän ole pystynyt huolehtimaan siitä, että olisi jaksanut hakea kaikkia yhteiskunnan mahdollistamia tukia. Vakavasti sairaan lapsen ja pienten lasten äitinä oleminen, taloudellisten ongelmien keskellä on hyvin stressaavaa, joka on vaikuttanut koko perheen hyvinvointiin. Nyt, kun pahin kriisi on takana ja elämäntilanne selkiytymässä, vanhoista laskuista eroon pääseminen auttaisi koko perhettä todella paljon. Voisitko sinä olla lahjoituksellasi auttamassa tätä vakavan kriisin kokenutta pikkulapsiperhettä selviämään taloudellisesti vanhoista laskuista, jolloin voimavarat siirtyisivät seesteisempään elämänvaiheeseen näiden raskaiden vuosien jälkeen. Äidin avuntarpeen on kartoittanut ja avun perille vie Raision seurakunnan diakoni Leena Nieminen leena.a.nieminen@evl.fi

94 %
1275 € 1350 €
Raisio

Surun keskeltä kiinni elämään

Läheisen kuolema ja siitä seuraava ikävä sekä suru kysyy paljon voimavaroja. Kun surun keskeltä päästään nousemaan takaisin normaalimpaan arkeen, edessä voi olla haaste, kohdata omaan talouteen sekä terveyteen liittyviä ongelmia. Alakoululaisen tytön yksinhuoltaja äiti, painii nyt näiden haasteiden äärellä. Oman isän kuolema ja hautajaisista tulleet kulut olivat liian suuret niistä selvitäkseen, joten näitä maksuja varten äidin piti ottaa lainaa, jotta ne saa maksettua pois. Opiskelijan budjetista lainan lyhennys on tehnyt ison loven, jonka myötä on päässyt syntymään vuokrarästejä. Onneksi vuokrarästeihin on nyt saatu sovittua takaisinmaksuohjelma ja näin vältytty häädöltä. Selkäkipujen syyksi löytyi alaselästä välilevyn pullistuma ja nivelkulmia. Oman jaksamisen ja selkäkipujen vähentämisen kannalta, liikunta olisi nyt paras lääke. Äiti tarvitsisi nyt itselleen kunnollisen sängyn, liikuntavälineitä ja mahdollisuuden maksaa pois loput vuokrarästit. Voisitko sinä olla lahjoituksellasi helpottamassa yksinhuoltajaäidin henkistä taakkaa, mahdollistamalla sängyn ja liikuntavälineiden hankinta sekä velkojen pois maksun? Näin fyysisen hyvinvoinnin lisääntyessä äiti jaksaa huolehtia paremmin itsestään ja alakouluikäisestä tyttärestään. Perheen tilanteen on kartoittanut ja avun perille toimittaa Kajaanin seurakunnan diakoni Paula Sirviö, paula.sirvio@evl.fi

33 %
500 € 1500 €
Kajaani