Voinko lahjoittaa tavaraa?

Kotimaanapu toimii kiinteässä yhteistyössä Vapaaehtoistyo.fi-vapaaehtoisverkoston kanssa, jonka kautta voi ilmoittautua itselleen mieleisiin vapaaehtoistehtäviin. Paikkakuntien omilla vapaaehtoistyo.f-sivuilla etsitään usein myös tavaralahjoituksia käytetyistä kodinkoneista lastenvaunuihin ja kissanruokaan. Katso sivuilta, onko lähialueellasi tarvetta tavaralahjoituksille.

lue lisää

Meneekö apu perille?

Kyllä. Kaikki apu toimitetaan perille saajilleen ensisijaisesti Suomen evankelis-luterilaisten seurakuntien diakoniatyön kautta ihmiseltä ihmiselle. Varojen käytöstä raportoidaan vuosittain tarkasti Kotimaanavulle. Tiukka seuranta takaa avun päätymisen heille, jotka sitä eniten tarvitsevat. Kotimaanavun varoja voidaan käyttää vähäosaisten auttamiseen taloudellisen-, tavara- tai ruoka-avun kautta tai muihin välttämättömiin toimiin, joiden avulla huono-osaisten elämänlaatua voidaan kohentaa.

lue lisää

Miten toimimme?

Kotimaanavulle suunnatuilla rahalahjoituksilla autetaan hädässä olevia taloudellisen-, tavara- tai ruoka-avun kautta. Valtakunnallisesta hätäapurahastosta autetaan esimerkiksi katastrofin tai muun yllättävän tilanteen vuoksi hätään joutuneita ihmisiä. Apu koordinoidaan hädänalaisille seurakuntien diakoniatyön avulla. Kotimaanavun varoin tehtävä paikallinen avustustyö toteutetaan Suomen evankelis-luterilaisten seurakuntien diakoniatyön kautta. Apu menee perille diakoniatyöntekijöiden välittämänä. Yhteistyössä Kotimaanavun kanssa toimiva Vapaaehtoistyo.fi-vapaaehtoisverkosto puolestaan tarjoaa auttavia käsiä paikallistason avustustyöhön. Kotimaanavun avustustyöhön liittyy kiinteästi myös Kirkkopalvelut ry:n …

lue lisää