Avoimet lähikeräykset

Sijaintini mukaan

Apua elämän karikolle

Anni on työssäkäyvä ja asiansa tunnollisesti hoitanut aikuinen nainen. Hän on hiljattain eronnut hyvin vaikeasta parisuhteesta, jossa kolmantena pyöränä oli Kuningas Alkoholi. Eroaminen oli monessa mielessä pitkällistä ja kivuliasta, ja jätti Annille kohtuuttoman suuren taloudellisen taakan. Anni asuu yksin omakotitalossa, jonka omistaa edelleen ex-avopuolisonsa kanssa. Annin kontolla on kaikki taloon liittyvät kulut eikä ex-puoliso suostu maksamaan mitään. Taloa on yritetty myydä tuloksetta. Vaikka talo menisikin kaupaksi, siitä saatava raha ei riitä kattamaan kaikkea taloon liittyvää velkaa. Talo on kallis riippakivi, josta on hyvin vaikea päästä eroon. Taloustilanne oli tiukkuudesta huolimatta jonkin aikaa hallinnassa, mutta nyt Anni on joutunut sairauslomalle ja sen myötä tulot ovat pienentyneet. Hän on alkanut kärsimään paniikkikohtauksista ja muutkin fyysiset vaivat ovat pahentuneet. Huoli tulevaisuudesta painaa ja oirehtii koko kropassa. Sairauslomasta aiheutuneet tulonmenetykset vain pahentavat toivottomuuden tunnetta. Diakoniatyö on kartoittanut taloustilanteen, ja todennut, ettei mistään menoerästä voi enää nipistää. Myös muut mahdolliset avunlähteet on jo tarkisteltu. Lahjoituksellasi varmistamme, että akuutit laskut saadaan maksettua ja Anni pysyy ruoassa. Tavoitteena on se, ettei Anni velkaantuisi, ja että hän pääsisi omille jaloilleen sairausloman päätyttyä. Kiitos, jos voit tuoda Annin kuormittavaan elämäntilanteeseen toivoa ja valoa. Avun vie perille Kajaanin seurakunnan diakoni Minttu Pekkarinen, minttu.pekkarinen@evl.fi.

26 %
300 € 1150 €
Kajaani

Terveyshuolet ovat ajaneet lapsiperheen taloudelliseen ahdinkoon ja uupumukseen

Salossa perheen isä sairastui äkillisesti. Vaikea ja lamauttava sairaus pysäytti koko perheen. Isä on parhaillaan sairaalahoidossa, eikä mahdollisesta kotiutumisesta ole vielä tietoa. Odottamaton tilanne on ravistellut koko perhettä niin henkisesti kuin taloudellisesti. Vanhemmat ovat jo vuosien ajan taistelleet terveyshaasteiden, taloudellisten paineiden ja arjen kuormittavuuden kanssa. He ovat selvinneet vaikeuksista huolimatta ja onnistuneet juuri ja juuri täyttämään perheen perustarpeet. Nyt isän äkillinen sairastuminen on kuitenkin horjuttanut perheen elämän tasapainoa peruuttamattomasti. Hoitokulut, velat ja muut odottamattomat menot kasaantuvat, kun samaan aikaan perheen tulot pienenevät. Perheen arki, joka jo muutenkin oli selviytymistaistelua, on muuttunut entistä raskaammaksi. Toinen vanhemmista kantaa nyt yksin vastuun kodista, lapsista ja talouden pyörittämisestä, samalla kun suru, huoli ja epävarmuus tulevaisuudesta painavat harteilla. Haluamme ojentaa auttavan käden ja tuoda toivoa tähän vaikeaan tilanteeseen. Yhdessä voimme tukea perhettä, jonka elämä on hetkessä kääntynyt ylösalaisin. Jokainen pieni apu auttaa heitä säilyttämään uskon siihen, että tästäkin selvitään. Voit lahjoittaa tälle perheelle vuoden loppuun saakka. Perheen tilanteen on kartoittanut ja avun perille vie Salo seurakunnan diakoniatyöntekijä, Taina Lindholm ( taina.lindholm@evl.fi ).

30 %
1480 € 5000 €
Salo

Perheen kriisitilanne vesivahingon takia

Pienituloinen työssäkäyvä perhe Kouvolassa on joutunut vakavaan taloudelliseen ahdinkoon kodissaan ilmenneen mittavan vesivahingon takia. Taloa oli hoidettu ja kunnostettu parhaalla mahdollisella tavalla tulevaisuutta ajatellen. Kylpyhuoneremonttia suunnitellessa karmea totuus paljastui talon tonttivesijohdon liitoksista. Vuoto on ollut olemassa 6-8 vuotta ja paikassa mistä asukas ei ole voinut sitä havaita, eikä se ole näkynyt vesimittarissa. Ilmeisenä syynä on asennusvirhe, josta kukaan ei tunnu vastaavan. Apua on haettu todella monelta taholta, mm. vakuutusyhtiö, vesiyhtiö, asumisterveysliitto, yms. ilman tulosta. Terveysviranomaiset ovat todenneet talon tällä hetkellä ilman korjausta asumiskelvottomaksi ja perhe joutui muuttamaan vuokralle. Talosta on vielä lainaa jäljellä ja näiden kulujen päälle tulevat myös vuokranmaksut ja muut isot kulut, joita asian hoitaminen vaatii. Tavoitteena on saada talo korjattua asumiskuntoon, mutta se vaatii vielä paljon selvittelyjä ja tutkimuksia. Nyt olisi tärkeää saada apua näiden kulujen kattamiseen, jotta perheen voimavarat pysyisivät kasassa. Terveyttäkin asia on luonnollisesti koetellut, mutta ihana perhe puhaltaa yhteen hiileen vaikean ajan keskellä. Voisitko sinä auttaa heitä jaksamaan eteenpäin? Perheen avuntarpeen on selvittänyt ja avustuksen vie perille Kouvolan seurakuntien diakoniatyö, diakoni Leena Piirainen leena.piirainen@evl.fi

63 %
1880 € 3000 €
Kuusankoski

Kaikille kone

Lahjoita Kaikille kone -toimintaan! Kaikille kone toiminta mahdollistaa tietokoneen Suomessa opintojaan suorittaville vähävaraisille opiskelijoille. Tavoitteena on huolehtia, ettei kukaan jää opinnoissaan jälkeen tietokoneen puuttumisen vuoksi taloudellisen tilanteen pakottamana. Kaikilla opiskelijoilla ei ole samanlaiset lähtökohdat. Pienituloisten perheiden nuorilla ei ole varaa hankkia opiskelua varten tietokonetta. Opintoihin liittyvät tehtävät tehdään tietokoneella ja opintoja suoritetaan yhä enemmän etäyhteyksin tietokoneen välityksellä. Etäyhteydet avaavat mahdollisuuksia. Mutta ne myös sulkevat ovia niiltä, joille tietokoneen hankinta on taloudellisesti mahdotonta. Oma tietokone on tänä päivänä opinnoissa menestymisen edellytys. Leikkaukset opiskelijoiden tuista ei helpota varsinkaan niitä opiskelijoita, joiden perheellä ei ole mahdollisuutta tukea opintojen aloittamista taloudellisesti. Annetaan jokaiselle mahdollisuus opiskella ja oppia, kasvaa ja kehittyä, löytää oma polkunsa. Rohkaistaan nuoria kohti tulevaisuutta ja unelmia! Lahjoitusvaroilla hankitaan hyvälaatuisia kunnostettuja koneita ja niihin tarvittavia ohjelmistoja. Koneet ovat laadukkaita ammattikäytössä olleita kannettavia, jotka täyttävät esim. yo-kirjoitusten vaatimukset. Koneen saajien avuntarve kartoitetaan aina paikallisen ammattilaisen (sosiaalityöntekijä, kuraattori, diakoniatyöntekijä) toimesta. Jos tarvitset lahjoitusta varten laskun, sen saa täältä: https://link.webropol.com/s/lahjoitalaskullakotimaanapu. Kirjoita viestiksi Kaikille kone. Kaikille kone toimintaa toteuttavat yhteistyössä Kotimaanapu, 3stepIT Oy ja Avalon Oy. https://www.kaikillekone.fi/.

8456 €

Lahjoita

Hätäapulahjoitus

Hätäapulahjoitus

Kuukausilahjoitus

Kuukausilahjoitus

Merkkipäiväkeräys

Merkkipäiväkeräys