Ajankohtaista

Korona-aika innosti suomalaisia auttamaan – myös Kotimaanavun kautta

Tuoreessa selvityksessä Helsingin yliopisto, Kansalaisareena ja Vastuullinen Lahjoittaminen ry VaLa kokosivat tietoa siitä, miten suomalaiset ovat auttaneet koronakuukausina. Suomalaisista noin 70 % osallistuu hyväntekeväisyyteen esimerkiksi antamalla aikaa, rahaa tai tekemällä tavaralahjoituksia. Selvityksen mukaan vastaajista 26 % on lahjoittanut rahaa hyväntekeväisyyteen. ”Lukuisat vastaajat kertoivat, että korona-aika oli herättänyt auttamishalun ja saanut heidät ymmärtämään auttamisen ja yhteisöllisyyden arvon. Koronakevät on ilmeisesti saanut …

lue lisää

Paikallista hyväntekeväisyyttä Vaasassa

Vaasan Kantojyrsintä lahjoitti Kotimaanavun kautta apua vaasalaisille vähävaraisille. Avun toimittaa perille seurakunnan diakoniatyö, jonka kautta usein tavoitetaan juuri he, jotka ovat suurimmissa avun tarpeessa. ”Yritykselle on tärkeää tuottaa myös hyvää. Olemme sitä mieltä, että auttaminen ja hyväntekeväisyys on eräänlaista aineetonta pääomaa yrityksellemme” kertoo Terho Piittari. ”Toivon lahjoituksemme myös kannustavan toisia yrityksiä auttamaan. Tuottavan liiketoiminnan osana on nykyisin myös vastuullisuus. Valitsimme …

lue lisää

Kotimaanavulle 10.000 dollarin lahjoitus – ”Haluamme tukea ruohonjuuritason apua tarjoavia tahoja”

Charles River Discovery Research Services Finland Oy lahjoitti sekä Kotimaanavulle että Pelastakaa Lapset ry:lle 10.000 dollaria, mikä vastaa lähes 8.700 euroa. Charles River Laboratories Inc. haluaa konsernina ja tytäryhtiöidensä kautta auttaa paikallisesti eri maissa olevia hädän ja tuen tarpeessa olevia yhteisöjä. Yhtiön Suomen toimipiste korosti omien kohteiden valinnassa paikallisuutta, tuen kohdistamista Suomessa asuville kaiken ikäisille avun tarpeessa oleville. ”Erityisesti lasten …

lue lisää

Kotimaanapu-hyväntekeväisyyspalvelulle näkyvyyttä

Kotimaanavun hyväntekeväisyyspalvelun mainosvideo on pyörinyt toukokuun alusta lähtien Discovery Finland TV-talon neljällä kanavalla: FRII, Kutonen, TV 5 ja TLC Fin. Ensimmäisen kymmenen päivän aikana video näytettiin kanavilla 306 kertaa. Tämä on Kotimaanavulle hieno mahdollisuus, sillä tarjous tuli Discoveryn aloitteesta ja mainostaminen on maksutonta! Kotimaanavun selitysvideo valmistui keväällä ja pienin muutoksin saimme siitä TV- kelpoisen. Tarjous oli aluksi voimassa vain toukokuun, …

lue lisää

Paikallista hyväntekeväisyyttä Karkkilassa kaikillekone -kampanjassa!

Karkkilalainen nuori oli saanut kunnostetun koneen Kaikillekone -kampanjasta, mutta valitettavasti kone jumittui lyhyen käytön jälkeen. Soitimme karkkilalaiseen Teknotalkkarit -yritykseen  ja kysyimme, olisiko heidän mahdollista katsoa konetta pro bonona – hyvän asian puolesta. Yrityksestä vastattiin heti: haluamme auttaa! Muutaman tunnin kuluttua saapuikin viesti tietokoneen onnistuneesta korjauksesta. Iso kiitos karkkilalaiselle yrittäjälle! Hyvällä teollanne autoitte nuorta ja hänen perhettään saamaan koneen takaisin käyttökuntoon. …

lue lisää

Kaikille kone -kampanjassa 1700 konelahjoitusta

Kaikille kone -kampanja on turvannut tähän mennessä 1700 läppäriä etäopiskelun tueksi ympäri Suomen. Lämmin kiitos kaikille kampanjaan osallistuneille! Teidän avullanne oppiminen on jatkunut haastavinakin aikoina. Kaikki lahjoittajat ja koneiden tilanne ajantasaisena: www.kaikillekone.fi

lue lisää